1.Ensimmäiset puutarhamuistoni
Oli 60-luvulta joskus 6-7 vuotiaana, kun poimin pieniä puutarhamansikoita äitini kanssa. Lajike oli pocahontas amerikkalainen pienimarjainen, nimen olen myöhemmin äidiltä kuullut. Meillä oli aika iso ala mansikkaa,mutta naapurissa oli parempia uutuutena viljelyyn tullutta Senga senganaa. Minusta puutarhahommat olivat tylsiä ja sitäpaitsi metsämansikat ja mustikat parempia. Mieluummin olin metsissä ja sedän kanssa järvellä kuin puutarhassa.
2. Vahvuuteni puutarhurina
Melkoinen ammattitaito, se on ollut ammattini 17- vuoden ajan. Minulla on ammatillista kokemusta vihannes- marja-ja koristekasvipuolelta. Kolmesta eri maasta. Norjasta, Islannista ja Suomesta. Olin myös luomupuutarhayrittäjänä Suomessa asuessani. Lepaan velvoittaa. Valmistuin sieltä puutarhuriksi 1983.
3. Haasteeni puutarhurina:En ole pysynyt kärryillä kaikesta, uusimmat villitykset ovat kokematta , lajikkeet ja viljelytekniikat seuraamatta. Olen yhä jumissa, kolmenkymmen vuoden takaisessa. Sellainen tilasokeus vaivaa. Minä tiedän !!! asenteeni ärsyttää. Kuvittelun jopa osaavani ratsastaa. Islannin heppa on nimeltään Embla.
4. Unelmieni puutarha:
Unelmieni puutarha on puoliksi villi permapuutarha. Siitä olen blogiini aikoinaan kirjoittanut. Enemmän täällä
5. Puutarhakirja pöydälläni:
Ei oo kirjaa pöydällä, kirjahyllyssä kylläkin perusteokset opiskeluajoilta.. Netistä seuraan maatiaisasioita sekä Norjasta että Suomesta. Jos joku kirja pitäisi pöydälleni saada, se olisi Eesti pomologii. Mielettömät kuvat siinä 30-luvun teoksessa. Näin opiskeluaikoinani Lepaalla ja siitä saakka on ajoittain tullut mieleen, että pitäisi saada. Kuvaa kirjasta ei netistä löydy joten laitan tämän.
6. Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani:
Minulla on vähän kesäkukkia, mutta monivuotsia,kuten esikoita ja sipulikukkia, tulppaaneja, narsisseja, krookuksia ja erilaisia kelloja niinkun lumikello löytyy. Ensi kesäksi saan hyvältä helsinkiläiseltä ystävältäni pelargonioita kaikki huoneet ja ulkoalueiden kukkalaatikot täyteen. Puutarhan ja niityn raja on täällä häilyvä. Tekolammikon viereiseltä niityltä löytyvät nämä kukkani.
7. Vihannes/ kasvis, joka löytyy aina puutarhastani:
Talvivalkosipuli Alexandria. Koko ajan on maassa jossain kasvuvaiheessa olevaa.
8.Paras puutarhavinkkini:
Basilikaomavaraisuus puoleksi vuodeksi on helppo saavuttaa. Otetaan näihin aikoihin pistokkaita kaupan luomubasilikoista. Niistä jotka ovat juuri puutarhalta saapuneet. Tai jaetaan ne ja istutetaan uusiin ruukkuihin. Jakaminen saksilla leikkaamalla niin kasvi vaurioituu vähiten. Pistokkaat istuteaan kun juuria on reilusti näkyvissä. Sitten vaan kasvatellaan ja latvotaan , niin saadaan syksyyn mennessä metrin korkuinen pensas. Aina vaan latvaversoa poikki ja myöhemmin myös alempana olevia lehtiä.
9. Lempipuutarhatyökaluni:
10. Mottoni:
Se on ystäväni tekemä haiku tilanteessa, kun olin yhteen asiaan pahasti pettynyt ja vastoin tapojani konjakkia jo aamusta hieman murheeseen naukkaillut. Siinä sitten unohtui ottaa sydänlääke, beetasalpaaja ja verenpainejuttu. Muistin asian ja otin aamulääkkeen iltapäivällä konjakin kanssa.Ystäväni halusi tehdä seuraavana päivänä haikusta ristipiston. Hän opetteli tekniikan netistä . Itäkarjalaisella fontilla syntyi huoneentaulu, joka on niinsanottu allegorinen elämänohjeeni puutarhanhoitoon ja ihan kaikkeen.











































