mandag 5. desember 2011

MEREN HERKKUJA, OLKAA HYVÄ

Älä osta punaisen merkin saanutta kalaa. Puna-ahven on uhanalainen.

Käytä harkintaasi keltaisen suhteen. Ruijanpallaskannat pohjoisessa ovat vahvistuneet. Kala on päässyt pois kiellettyjen listalta.


Vihreitä kaloja, kuten kuvan koljia voi syödä hyvällä omallatunnolla.



Gavlfjorden 5.12. Heikkoa etelänpuoleista tuulta, selkeää, muutama plusaste. Olemme jo kolmantena päivänä peräkkäin merellä. Eilen tuli hyvä saalis. 2000 kiloa koljaa. Siimalaivatkin heräsivät tänään töihin. Sillin etujoukkojen tunnustelijat ovat saapuneet. Siis sen vaeltavan kevätkutuisen ns. NVG sillin. Täällähän tavataan myös viime vuosina kovasti lisääntynyttä paikallista hieman pienempää kantaa.

Norjan WWF:n Meren herkkuja, norjaksi Sjømatguiden 2012, on ilmestynyt. Tällä kertaa olen oppaaseen tyytyväinen. Kovin paljon huomautettavaa ei löytynyt. Toisin kuin aiempina vuosina. Minun ja WWF:n käsitykset kestävästä kalastuksesta ovat lähentyneet.

Hyväksyn, että sellaiset suosikkikalani kuin puna-ahven, merikrotti ja kissakala ovat yhä punaisella. Niiden kannat ovat heikot. Niiden pyyntiä pitäisi vähentää. Ja ostamista välttää. Siitä huolimatta , että ne ovat niin herkullisia, suosikkejani.

Ongelma uhanalaisten pyynnissä ei ole rannikkolaivojen sivusaaliina silloin tällöin tulevat muutamat sadat kilot, vaan kiintiöiden puuttumisen mahdollistama näihin lajeihin kohdistuva täsmäpyynti. Jos uhanalaiset kiintiöitäisiin ja jokaiselle alukselle annettaisiin pieni, lähinnä muodollinen kiintiö, kalastuspaine tipahtaisi murto-osaan nykyisestä.
Pienet kiintiöt estäisivät suoran pyynnin, turvaisivat kalakantojen kasvun, mutta eivät hankaloittaisi pienimuotoista siima- ja verkkokalastusta.

Samaan aikaan kun WWF julkaisi oppaansa järjestön hyväksymä ja suosittelema sertifikaatti MSC laajennettiin käsittämään myös rannikkovyöhykkeellä (12 merimailin sisällä) pyydystettyä turskaa, koljaa ja seitiä. Tätä päätöstä olen odottanut vuosia. Asiasta blogiini ja muualle kirjoitellut. Suomen ja Norjan WWF:lle kommentoinut.
Nyt olen tyytyväinen , uskon kaikkien kalastajien olevan.

Ruijanpallaskannat ovat kasvaneet pohjoisilla merialueilla. Se on ollut meidän tiedossa. Myös merentutkimus on tullut samaan johtopäätökseen. Norjan WWF tekikin ainoan oikean ratkaisun. Poisti Ruijanpallaksen vältettävien joukosta(punainen) harkiten nautittaviin (keltainen). Samalla perinteinen pallaksen siimakalastus pääsee pannasta ehdonalaiseen.

Sjømatguiden 2012 on maltillisesti tehty. Sitä tutkiessa ei kalastajallekaan tule syyllinen olo. Samalla kun kuluttajia kehoitetaan voimakkain sanamuodoin olemaan ostamatta puna-ahventa, kissakalaaa ja merikrottia annetaan toivoa kantojen vahvistumisesta. "Suosituksien noudattamisella toivomme kalakantojen vahvistuvan. Tulevaisuudessa voimme sitten hyvällä omalla tunnolla nauttia näitä herkkuja."

Vuosi sitten tästä samasta teemasta kirjoittaessani olin todella turhautunut. Nyt siihen ei ole mitään suurempaa syytä. Hedelmällinen keskusteluyhteys molempien WWF:ien kanssa on olemassa. Lähetetyt havainnot ja kritiikki otettu kiitollisena vastaan. Ja tarvittaessa toimitettu eteenpäin myös sertifiointijärjestön MSC:n suuntaan.

Jään innolla ja hyvillä mielin odottamaan jatkoa.
-lauri-

tirsdag 29. november 2011

Vielä Morganista

Toivoisin Morganin pääsevän sukulaistensa laumaan. Omasta tahdostaan temppuilemaan. Kuva Bleik Canyonin alueelta. Camilla Ilmoni)

Morgenstjerne 29.11. Tuuli kaakon ja etelän väliltä 22m/s. Lämmintä 6 astetta. Vuoret saivat viime yönä lumipeitteen. Sataa vettä. Eilen pääsimme pitkästä aikaa merelle. Saimme yllättävän hyvän saaliin, 2200 kiloa koljaa.Ja tuoretta kalaa omaan käyttöön. Sienestyskelit jatkuvat.

Tänään miekkavalas Morgan lopultakin siirrettiin Teneriffalle, Loro Parquen viihde-eläinpuistoon koulutettavaksi ja opittuaan sirkustemppuja ihmisten iloksi esittämään.
Free Morgan Foundation ja Morganin ystävät eivät kuitenkaan luovuta. Meidän mielestä Morgan kuuluu tänne. Ei sirkukseen

Alla muutamia linkkejä Tapaus Miekkavalas Morganiin ja keskeisiin henkilöihin. Sivupalkissa Støn tapahtumakalenterin kohdalta voit lukea Morganin tarinan tiivistettynä.
-lauri-


Free Morgan säätiö. Sivuilla mm. Selvitys Støn kylän soveltuvuudesta Morganin vapautuspaikaksi.

Ingrid Visserin vetämä miekkavaitten tutkimuslaitos Orca Research.

Morganin ystävien kirje Støläisille.

Uuden Seelannin tv kanavan uutislähetyksen yhteenveto Morganista ja Ingrid Visserin sekä Free Morgan Foundationin kamppailusta Morganin vapauttamiseksi.

Uuden Seelannin rannikolle rantautuneiden miekkavalaiden pelastusoperaatio

Hakusanoja: Orca, Killer Whale, Ingrid Visser, Free Morgan, Stø, Orca Rescue, Orca Research, Arctic Whale Tours.



søndag 27. november 2011

High High Water. Ennätyksellinen vuoksi.

Ennätyskorkealla käyneen nousuveden aikoihin perjantaiyönä sisälle ei ollut asiaa. Ei ainakaan lähellä merenpintaa sijaitseviin kyläpaikkoihin. (Kuva: Lauri Heiskanen)

Lauantaina vesi ei noussut ihan edellisyön korkeuksiin, mutta oli äärilukemissa myös silloin. Kuvassa Klon, naapurikylän, kylätalo. (Kuva: Unni Klæboe Berglund)

Koskaan aiemmin Strengelvågin pengertien historian aikana ei vesi ole noussut näin korkealle. ( Unni Klæboe Berglund)

Meri saavuttamassa Anleggetin, museotien penkan. (Lauri Heiskanen)

30-luvun työttömyystöinä rakennettu Anlegget, pengertie, on kilometrin pituudelta museoitu ja ulkoilijoiden käytössä.

Morgenstjerne metriä ylempänä kuin normaalisti korkeimmalla ollessaan. (Lauri Heiskanen)

Ennätysalhainen laskuvesi , heinäkuu 2010.
Aiemman ennätysnousuveden aikaan laivamme rekisterinumero oli selvästi näkyvissä, mutta nimi pysyi kokonaan piilossa. (kuva: Lauri Heiskanen)

Aluksemme ennätyslaskuveden aikaan heinäkuussa 2010.

Jennestad:n historiallinen kauppakeskus lauantain nousuvesihuipun aikaan (Unni Klæboe Berglund)
Jennestad voimakkaan laskuveden aikaan elokuussa 2010.


Morgenstjerne . Sunnuntai 27.11. Støn kylätalon joulukuusen valojen sytyttämispäivä. Berit myrskyn ja ennätyskorkean nousuveden jälkeinen palautumispäivä. Tuuli voimistuu uudestaan. Jatkuu voimakkaana koko ensi viikon. Marraskuun kalastusretket on tehty. Sienestyskausi jatkuu.

Berit myrsky raivosi Lofooteilla. Onneksi laantui meille saavuttuaan. Myrskyn merkkeinä saimme kokea ennätyskorkean nousuveden. Kukaan elossa olevista ei muista tällaista. Kukaan ei muista kenenkään vastaavasta edes kertoneen. Kun vanhin tietolähteeni, Anne Beritin ukki on yli 90, niin voin väittää nousuveden olleen viimeisen sadan vuoden korkein.
Toivottavasti nämä poikkeukselliset luonnonilmiöt ovat jatkossakin poikkeuksellisia.
Tavanomaisiksi muuttuessaan ne olisivat turhan synkkä diagnoosi ilmaston lämpenemisen seurauksena oireilevasta maapallostamme.
-lauri-

onsdag 23. november 2011

Häiriintynyt metsä. Kiusattu valas.

Mieluummin näin. (Kuva Ville Topias Ikkala)

Kuin näin. (kuva netistä)

Miten käy lempikuusikkoni kun se ei saa rauhoittua talven viettoon .

Sienikausi jatkuu epänormaalina. Tässä osa 20.11. poimimastani saaliista.

Eilisen 23.11. retken tulos.


Morgenstjerne 24.11. Lounaismyrskyä, viime yöksi luvattiin jopa 23 m/s. Arvioisin että nyt on enemmän. Huomiseksi ja lauantaiksi odotettavissa tätäkin rajumpana. Hirmumyrskyvaroituksessa on maininta ennätysaalloista ja poikkeuksellisen korkeasta nousuvedestä. Sadetta olisi tulossa huimat 30-50 mm. Myrskyn etenemistä ja valkeina vaahtoavia luotoja Støn edustalla voi seurata tästä.
Kalastuksessa on pitkä tauko. Laivat pysyvät maissa. Poikkeustila saattaa jatkua koko ensi viikon. Eilen uhmasin sadetta, kävin sienestämässä. Tein ennätyksen. Myöhäisessä ajankohdassa ja saaliin määrässä.

Morgan asia etenee. Miekkavalaan ystävät valtamerien kaikilla laidoilla ovat liikkeellä. Protesteja Hollannin hallitukselle ja oikeusistuimille lähetetään. Allekirjoituksia kerätään. Miekkavalas Morganin kohtalo on saanut luonnonystävät hereille. Vielä on mahdollista saada valas vapaaksi. Takaisin omiensa joukkoon.

Kun villieläimeltä riistetään vapaus se häiriintyy. Jotkut lajit sopeutuvat paremmin. Jotkut näyttävät viihtyvän. Tarhaeläimet saattavat elää pitkän elämän. Jopa huomattavasti pidemmän kuin lajitoverinsa vapaudessa. Pitkä elämä kahlittuna ei ikinä voi tarkoittaa samaa kuin hyvä elämä. Vaikka kuinka haluaisimme niin tulkita.

Morganin tapaus on törkeä. Elämänsä alussa olevalta miekkavalaalta viedään kaikki. Elämä typistetään puoleenkymmeneen tehokkaaseen vuoteen ahtaassa akvaariossa. Sinä aikana Morgan hauskuuttaa ja tuottaa iloa sadoilletuhansille, jopa miljoonille. Morgan on tärkeä. Sillä on tehtävä. Missio.
Rikkonaiset hampaat, jatkuva stressi, ankara koulutus ja surkean akustiikan seurauksena tuleva oman kielen menetys eivät näy loisteliaissa sirkusnumeroissa. "Ihanat valaat saavat sinut nauramaan ja huutamaan"
Me emme halua viedä lapsiamme katsomaan hyppiviä, tanssivia, pyöräileviä ja luistelevia joskus jopa jääkiekkoilevia karhuja. Sellainen barbaria kuuluu historiaan ?

Mutta valaat ovat eri asia. Niitä ei lasketa. Miljoonat tulevat kokemaan . Esitysten parissa viihtymään. Nöyryytettyjä ja sirkustemppuja käskystä kuuliaisesti tekeviä miekkavalaita ihailemaan.
Lora Parquen kotisivuilla ja fb:ssä kävijät jakavat unohtumattomat kokemuksensa.

Joskus äärimmelleen stressattu valas ei kestä. Sillä mustenee. Se hyökkää rakkaan hoitajansa kimppuun. Ja tappaa. Onneksi ihmisellä riittää ymmärrystä. Valaalle langetettua kuolemantuomiota ei panna täytäntöön. Eihän se tarkoittanut. Ei se pahalla.
Miekkavalas siirretään sivummalle vähäksi aikaa rauhoittumaan. Uusi kouluttaja hommataan.
Ja sirkus jatkuu.

Metsäkin voi häiriintyä. Jos metsän rytmi sekoitetaan. Jos sen ei anneta olla rauhassa, se alkaa käyttäytyä kummallisesti. Oireilla.
Koko lokakuun ja marraskuun jatkunut lämpöaalto herätti talvilepoon vaipuneen kuusikkoni. Puolukat alkoivat kukkia. Kärpässienet ja herkkutatit nousta uudestaan. Myöhemmin ilmaantuivat kantarellit ja vaaleat orakkaat. Suppilovahveroiden satokausi jatkuu normaalistikin lumen tuloon, mutta ei tällaisella voimalla.
Eilen poimin viikon sisällä nousseita suppilovahveroita vakiopaikastani. Sieltä missä olen aiemminkin käynyt. Parikymmentä kiloa muutaman tunnin aikana tuli kerättyä. Se ei ole edes mahdollista. Ei Kilpisjärven korkeudella.

Koskaan aiemmin sienikausi ei ole jatkunut näin pitkään. Marraskuussahan maa on roudassa ja kasvu pysähtynyt.

Miten käy kuusikoiden kun niiden kanssa symbioosissa elävät sienet jatkavat kasvuaan täydellä teholla. Hankkivat mineraaleja ja suoloja sekä vettä puuntarpeisiin ja vastaavasti ottavat yhteyttämistuotteita. Täällä on kaamos, yhteyttämiseen tarvittavaa auringonenergiaa vähän. Yhteyttäminen minimissään. Kuusi ei voi tuottaa uutta sokeria kasvuun intoutuneiden sienirihmastojen ottaman tilalle. Kuusen hiilihydrattivarastot hupenevat.

Kaikenlaista huolta ja murhetta kaikkien aikojen sienisyksyn tuoman hyvän olon vastapainoksi.
Talvi. Tule jo. Morgan pääse vapaaksi.
-lauri-


tirsdag 22. november 2011

Viihde-eläinpuisto

Halusimme Miekkavalas Morganin ahtaasta tankistaan väljemmille vesille.

(Yläkuva Free Morgan Foundation, alakuva Ville Topias Ikkala)

Sukunsa pariin. (Fredrik Broms AWT)

Valitettavasti Morganin kohtaloksi näyttää tulevan lyhyt ja kärsimyksiä täynnä oleva elämä viihde-eläinpuiston hauskuuttajana. :( ( kuva: Loro Parque)


Morgenstjerne 22.11. Etelätuulta, pilvistä, 11 astetta lämmintä ja sadetta. Sienestyskausi jatkuu. Aurinko ei enää tänä vuonna näyttäydy. Kaamos on myös virallisesti alkanut. Siimalaivat olivat eilen merellä, saivat kohtalaisesti 100 kilo per siima. Me pysyimme maissa.

Amsterdamilaisen oikeusistuimen eilinen päätös siirtää Morgan sirkukseen masentaa, itkettää ja raivostuttaa. Se oli oikeusmurha. Törkeä temppu Hollannin oikeuslaitokselta ja valtiokoneistolta. En käsitä miten maa, joka on aina ollut etulinjassa taistelemassa eläinten oikeuksien puolesta, saattoi tällaisen päätöksen tehdä.

Oikeuden perustelut paljastavat, että Morganin ystävien, Free Morgan Foundationin argumentit oli jo etukäteen päätetty jättää huomioimatta. Maailman miekkavalasasiantuntemus ja ymmärrys eläimistä mitätöidä.

Miekkavalas Morganin siirto Teneriffalle Loro Parquen vesimaailmaan on tätä kirjoitettaessa käynnistynyt. Morganin kärsimyksiä täynnä oleva ja todennäköisesti lyhyeksi jäävä elämä viihdyttäjänä ja hyvän olon tuojana sinetöitynyt.

Loro Parque on hyvin suunniteltu ja tehokkaasti toimiva elämystehdas. Yli 18 miljoonaa kävijää todistavat tuotteistamisen onnistuneen Suomenkielisessä esitteessä paikkaa kutsutaan nimellä eläinviihdepuisto. Minä käytän nimitustä viihde-eläinpuisto.

Viihde-eläinpuistossa eläinten tehtävä on viihdyttää. Tuottaa hyvää mieltä ja huimia elämyksia.
Puisto antaa asiakkailleen viihtyvyystakuun.
"Loro parkin eläimet saavat teidät hymyilemään, kannustamaan, nauramaan ja huutamaan"

Viihde- eläinpuisto sanoo tuntevansa vastuunsa ja huolehtivansa eläinten hyvinvoinnista. Morganin tulevia elinolosuhteita kuvaillaan näin.

"Loro Parque on omistautunut tarjoamaan parhaan mahdollisen huolenpidon ja ympäristön delfiineilleen. Altaat sisältävät miljoonia litroja merivettä ja se on maailman uudenaikaisempien joukossa. Ihana asuinympäristö on luotu"

Delfiinien ja Miekkavalaiden (miekkavalas kuuluu delfiineihin) esityksen viihde-eläinpuisto määrittelee seuraavalla tavalla.¨

"Loro Parquen delfiiniesitystä ei tulisi jättää väliin. Nämä viisaat ja suloiset oliot leikkivät musiikin tahtiin, hyppivät vedessä, vääntelehtivät ja kääntyvät vaikuttavan esityksen aikana joka saa jokaisen perheenjäsenen hymyilemään."

"Miekkavalasperhe hyppii ja sukeltaa veteen"

Loro Parquen viihde-eläinpuisto painottaa toimivansa luontoa kunnioittaen ja sitä suojellen. Myös tieteellinen työ on heille tärkeää.

"Puisto työskentelee lähekkäin eläinlääkäreiden, biologien ja tieteilijöiden kanssa varmistamaan että delfiinit ovat turvassa ja iloisia. Viisi delfiiniä on syntynyt tässä delfinaariossa, joka palkitsee kaikkea täällä tehtyä kovaa työtä "

Jostain syystä viihde-eläinpuiston vakuuttelut eivät kaikkiin tehoa. Ingrid Visser kommentoi
Morganin tulevaa Loro Parque elämää Free Morgan.org sivuilla seuraavasti:

Realistically this is nothing short of a death sentence for Morgan as orca in captivity only live an average of 8.5 years, compared to more than 50 years in the wild. It is disgraceful that a country such as the Netherlands, known around the world for their humanitarian and animal welfare compassion, should have allowed this to happen.

Jan van Twillertin kannanotto kotimaansa Hollannin tapaan toimia Morganin suhteen:

I find it unbelievable that we point a finger at countries with barbaric activities such as dancing bears, yet, here in our very own country we allow the equivalent to happen with such a highly intelligent species such as orca

Viihde-eläinpuistojen entiset työntekijät Morganin siirrosta.

It is heartbreaking that Morgan has been sentenced to a life of stress, forced breeding, poor health and social strife. A life that will be cut short, all for profit and a crude form of entertainment. Thanks goes to the FMF, for fighting the good fight. - Carol Ray, former killer whale trainer

“Wow. I was hopeful that the Dutch Government would make an evidence-based decision. Poor Morgan is now sentenced to a life with broken teeth in an acoustically dead concrete pond. This reminds me of ‘Planet of the Apes.’ Except this time, we’re the Apes!” - Jeffrey Ventre MD, former killer whale trainer, SeaWorld of Florida

Heike Vester, miekkavalastutkija Lofooteilta kommentoi siirtoa seuraavasti

"I am devastated that even after we could show that wild orcas still exist in northern Norway and that it is possible to find Morgan's relatives and she has a fair chance of being returned to a wild life, she will put to life sentence in captivity to entertain people!"
- Heike Vester

Morgania siirretään, mutta Free Morgan säätiö ja Morganin ystävät eivät luovuta. Kaikki mahdollinen tullaan tekemään hyvän elämän takaamiseksi Morganille ja muille elämystuotantoon kahlituille kohtalotovereille.
-lauri-

søndag 20. november 2011

Free Morgan

Ingrid Visser kertoi Støssä pitämässään info tilaisuudessa miksi Free Morgan foundationin mielestä Morganin on saatava elää vapaana perheensä parissa. Lyhyt ja sairasteleva elämä ahtaassa kontissa esilläollen tai vesimaailmassa temppuillen ei ole mikään vaihtoehto.(Free Morgan foundation)

Yksin pienessä altaassa haltioituneen yleison ihailtavana. Se on Morganin tämänhetkisen työnkuvan määritelmä. Me haluamme jotain muuta. (Free Morgan Foundation)
.
Støssä Morganille on mahdollisuus rakentaa sopeuttamisallas. Siinä se saa uida ja totutella kotimaisemiinsa. Opetella vapaudessa tarvittavia taitoja. Ingrid Visser Morganin lahden edustalla. (Kuva Lauri Heiskanen)

Støn satama-allas. Morganin tuleva väliaikaiskoti ennen lopullista vapauteen pääsyä.

Ulkopuolella odottavat lajitoverit.(kuva Ville Ikkala)

Toivottavsti Morgan jo ensi kesänä on osa tätä laumaa. (Ville Ikkala)


Gisløy 21 marraskuuta. Viisi astetta. Pilvistä. Tuulee kaakosta. Leuto sää on palannut. Eilen oli selkeää ja lähes tyyntä. Toissa yönä pakkasta. Silloin vuorille satoi lunta.
Kalaviikko oli hiljainen. Perjantaina teimme viikon toisen kalaretken, olimme seitin pyynnissä. Vuorokauden uurastuksen tuloksena nostimme tuhat kiloa, siis vähän. Siimalaivatkaan eivät kovin kummoisia saaliita saaneet.
Onneksi sieniä kuitenkin riittää. Vaaleita orakkaita, suppilovahveroita ja kantarelleja kuivattavaksi.

Tänään koko Støn kylä jännittää. Hollantilaisessa tuomioistuimessa tehdään meidän kannalta isoja päätöksiä. Iltapäivällä saamme tietää miten käy miekkavalas Morganin.
Morgan on nuori naaras. 16 kuukautta sitten se ajautui Hollannin rannikolle. Oli joutunut eroon pohjois-norjalaisesta perheestään ja pahasti nälkiintynyt. Harhaillut kauas etelään. Miekkavalaat ovat taitavia saalistajia, mutta ainoastaan laumana, yhteistyössä toisten perheenjäsenten kanssa. Yksin ne eivät pärjää vaan vähitellen nääntyvät hengiltä.

Kalastajat löysivät Morganin. Se toimitettiin Harderjvikin akvaarioon toipumaan. Tarkoitus oli vapauttaa Morgan niin pian kun se olisi kuntoutunut. Morgan palautettaisiin laumaansa. Tai lähisukulaistensa pariin.
Akvaariossa Morganin kodiksi tuli ahdas kontti. Ja työnkuvaksi yrittää jollain tavallla liikkua kontissa ja olla nähtävyys. Vapauttamisajatuksesta luovuttiin vedoten että se ei onnistuisi. Morgan jäisi vankeuteen. Siirrettäisiin myöhemmin Teneriffalle Loro Parkiin sirkustemppuja tekemään. Tai synnytyskoneeksi jenkkien Sea World vesipuistoihin uusia sirkuslaisia tuottamaan.
Morgan toisi uutta verta. Morganilla olisi hyvät geenit.

Sea World on massiivinen miljardibisnes. Ja miekkavalaat ykköstuotteita. Sirkuselämä pitkine päivineen ja luonnottomine temppuineen sekä ahtaat elinolot kuluttavat. Kun miekkavalaat luonnossa saavuttavat 50- jopa 80- vuoden iän, niin vesipuistoissa keskimääräinen elinikä jää Ingrid Visserin mukaan vähän yli 8 vuoteen. Uusia valaita tarvitaan menehtyneiden tilalle. Emojen hankkimiseen panostetaan, se on tärkeimpiä investointikohteita.

Free Morgan foundation ja ystävät ympäri maailmaa ovat koko Morganin vankeudessaoloajan työskennelleet miekkavalaan vapauttamiseksi. Palauttamiseksi perheensä tai sukulaistensa pariin. Vapauttamispaikaksi on valittu Stø. Ingrid Visser ja Jan van Twillert Free Morgan foundationista olivat meillä kylässä. Kokouksia pidettiin , paikkoihin tutustuttiin, ihmisten ja päättäjien mielipiteitä kysyttiin. Yhteenveto vierailusta on luettavissa täällä.

Stø on valmis. Mekin teemme kaikkemme saadaksemme Morganin vapautetuksi, pois vesimaailmojen vankeudesta. Lajitovereidensa, pariin.
Oikeuden päätös ilmoitetaan tänään iltapäivällä. Jos se on meille myönteinen Morgan saa vapautensa. Ja Stø, sen elinkeinoelämä, kalastus ja matkailu kovasti kaipaamaa myönteistä julkisuutta.
-lauri-



onsdag 16. november 2011

LUOMUKALAAKO ?

Siimakalastus on pienimuotoista. Se on työvaltaista ja työllistävää. Se ei vaurioita merenpohjaa.

Siimakalastus ei haaskaa, ei vaaranna kalakantoja, mutta ei saa ääntänsä kuuluviin.

Kuluttajat ratkaisevat ostokäyttäytymisellään säilyykö perinteinen elämäntapa ja pysyvätkö pienet kalastajakylät asuttuina vai annetaanko kiintiöt tulevaisuudessa pääasiassa pakastekalaa tuottavalle osan tuotteistaan toisella puolella maapalloa jalostavalle tehokkaalle valtamerilaivastolle. Ympäristöjärjestöillä on suositustensa ja medianäkyvyytensä kautta asiassa mielettömän suuri valta.


Gisløy 16.11.Lounaismyrskyä, kymmenen astetta lämmintä, rankkasadetta. Kaikki lumi on sulanut, myös korkeimmilta huipuilta. Tänne on luvattu maanvyöryjä ja rajuja tulvia. Kalastus on pysähdyksissä, suurimmillakaan rannikkolaivoilla ei ole mitään mahdollisuuksisa merelle.

Pitkäksi venähtänyt kovan tuulen ja leudon sään jakso näyttää jatkuvan. Sade on viime päivinä ollut rajua. Vettä tullut ennätysmäärä. Rantapellon notkelmaan on syntynyt järvi. Riekkoparat yrittävät olla mahdollisimman näkymättöminä kuloheinikon, hevonhierakoiden ja pajupuskien seassa. Onneksi kotipihanhoito on ollut laajaperäistä ja luonnonkasvit rehottaneet vapaana.

Tämä pihapiiri tarjoaa erinomaisen elinpiirin kaikenlaisille linnuille. Vaikka mitään muuta ruokintaa kuin kalanperkeiden aika ajoin tapahtuvaa pajukkoon viskelyä emme harrasta, niin siivekkäille on taatusti tarjolla ruokaa ja suojaa rajuimmastakin talvesta selviytymiseen.
Tänäänkin olen bongannut riekon, variksen, harakan ja korpin lisäksi useita eri lajeja tiaisia sekä punatulkun. Keittiönpöydästä käsin, pitkitettyä aamupalaa nauttien.

Olohuoneesta olen kiikaroinut vuonossa uivia sukeltajasorsia.

Myrskypäivät olen käyttänyt netteilyyn. Mielenkiintoisia uutisia ja kiusallisia paljastuksia on tullut vastaan. Niin paljon kaikenlaisia törkeyksiä on taas tapahtunut, että niihin on ollut ihan pakko puuttua. Ja yrittää pistää asioita kuntoon. Olla yhteyksissä päättäjiin. Niin kauan kun alkuinnostus on päällä. Onneksi elämme demokratiassa. Onneksi meillä on sananvapaus. Onneksi epäkohtiin voi vaikuttaa. Tai ainakin voi luulla vaikuttavansa. Sekin auttaa.

Yksi rannikon pääpuheenaiheista oli ympäristöystävällistä WWF:n suosittelemaa MSC sertifioitua kalaa tuottavien troolareiden tapaus. Kyseessähän oli liian pienen ja vääränlaisen kalan jauhaminen ja huuhtominen mereen. Tapaus paljasti että msc sertifikaatin valvonnassa on pahoja puutteita, valvontaa ei voida jättää kunkin laivan ja varustamon vastuulle. Omavalvonta ei mitenkään toimi.
Eihän luomumaataloudessakaan myönnetä luomumerkkiä koko tuotannonhaaralle ilman merkinantajan ja viranomaisten suorittamaa tiukkaa tilakohtaista valvontaa ja yllätystarkastuksia.
Enkä ole havainnut sitäkään, että doping kontrolli jätettäisiin urheilijoiden, heidän lääkäriensä ja valmentajien tehtäväksi.

Troolareiden tapauksessa tiedossa ollut rikollinen toiminta sai valvonnan leväperäisyyden takia jatkua epäilyksistä huolimatta vuosia. Kymmeniä miljoonia kiloja Akerin rötöstroolikalaa kerkesi levitä Pandan vauhdittamana ympäristötietoisiin koteihin. Onneksi tuomiot tulevat ja troolarit joutuvat kalastuskieltoon. Pahin niistä, Hekktind peräti vuodeksi laituriin.

WWF-NORGE suhtautui lähettämääni kritiikkiin erittäin asiallisesti , tuomitsi tapaukset todella törkeinä ja aikoi ottaa asian esille sertifiointijärjestön kanssa. Olisin tosin toivonut tällaisia lausuntoja jo reilu vuosi sitten tapausten tullessa ilmi. Silloin ainoastaan Norjan Luonnonsuojeluliitto reagoi ja teki rikosilmoituksen.

Toivottavasti tarkastukäytäntöä muutetaan laivakohtaiseksi ja WWF alkaa tajuamaan myös rannikkokalastuksen ympäristövaikutuksiltaan ylivoimaisesti parhaaksi ja suosittelemisen arvoiseksi.

Ylen sivuilla oli tänään uutinen Finduksen harjoitttamasta kalanjalostuksesta. Finduskin kuuluu niihin kalajätteihin jotka saavat markkinoida osan tuotteistaan Pandan avulla , WWF:n suosittelemana , msc sertifioituna ja siten ympäristöystävällisenä. Yritys saa raaka-aineensa pohjatroolareilta ja muilta tehokalastusaluksilta. Suuri osa kalasta siirretään pakastettuna Aasiaan, siellä se sulatetaan, jalostetaan, osa jopa pakastetaan uudelleen ja rahdataan takaisin Eurooppaan. Joko fileinä tai vielä pidemmälle jalostettuina kuten kalapuikkoina.
Pakastetun kalan vienti Aasiaan jalostettavaksi on jo nyt johtanut lukuisiin lomautuksiin ja kriisitunnelmiin Akerin omistamilla kalanjalostuslaitoksilla Pohjois- Norjassa.
Minusta sellainen toiminta on kaikkea muuta kuin luomua, ekoa tai muulla tavalla ympäristöystävällistä. Pahinta on alkuperän haihduttaminen, puuttuvat merkinnät ja harhaanjohtava markkinointi väärinkäytösten ja salailun lisäksi. Ärsyttävintä se, että näiden tuotteiden ostajat ovat tulleet huijatuiksi luullessaan toimivansa paremman maailman puolesta.

Minusta suomalaisen ympäristötietoisen kuluttajan on varminta ostaa kotimaista kalaa. Se on ylivoimaisesti paras vaihtoehto. Jos ulkomalaista kalaa haluaa kannattaa suosia KRAV sertifioitua siimakalastettua turskaa ja koljaa. Ne on pyydystetty pienien rannikkolaivojen toimesta ympäristöystävällisilla menetelmillä, valvonta on laivakohtaista. Ja koko tuotantoketju kestää minkä tahansa vertailun energiataseineen ja sosiaalisine vaikutuksineen.
Rannikkokalastus pitää rannikon pienet kylät hengissä.
-lauri-