Morgenstjerne Mehamn 20.7.2013. Tyyntä, aurinkoista. lämpötila toistakymentä astetta. Vielä aamupäivällä oli navakkaa länsituulta ja rajua sadetta. Eilen alkanut epävakainen sää ja meidän laiturissaolo jatkui niin kauan ettemme tänäänkään pa¨¨asseet merelle. Lähdemme sitten aamuyöstä ja kalastamme poikkeuksellisesti sunnuntain.
Ensimmäinen kalastusviikkomme oli muuten hyvä. Pääsimme merelle neljästi ja nostimme yli 20 tonnia turskaa ja poikkeuksellisen suurikokoista koljaa. Joukossa oli muutamia jättiturskia sekä toistakymmentä kiloa painavia ruijanpallaksia. Morgenstjernen miehistöön poikani laivastoon lähdön ajaksi tullut kalastajaharjoittelijamme pääsi heti ensimmäisellä viikolla tosissaan testaamaan meri- ja työkestävyyttään. Selviytyi urakastaan kuin vanha tekijä.
Paikka missä kalastamme, Nordkappin matalikot, on perinteisesti ollut rannikkokalastajien keväisen vaelluksen kohde. Tänne on tultu Lofoottien ja Vesterålenin matalikoilla skrein (kututurska) pyynnissä vietetyn talven jälkeen. Heinänteoksi on sitten palattu kotiin.
Siis siihen aikaan, kun useimmat kalastajat olivat myös viljelijöitä. Nykyään maatalous on erikoistunut ja keskittynyt muutamien suurtilojen harjoittamaksi tehotuotannoksi ja kalastus kiintiöiden kautta sekin muuttunut elämäntavasta yritystoiminnaksi. Kalastajaviljelijöiden ammattikunta hävinnyt.
Enää ei tarvitse tuskailla miten aikatauluttaisi pohjoisen reissut eri vuosina eri aikaan korjuukypsiksi joutuvien heinikoiden kanssa. Tänne voi viljelysten puolesta tulla milloin tahansa. Vaikkapa kesken heinäpoutien, kuten me tänä kesäna teimme. Olen morgenstjerneläisistä ainoa, joka edes hieman joutui miettimään miten halmeet sillä aikaa pärjäävät.Palstat tuli onnneksi ennen lähtöa kitkettyä, perunat mullattua ja ensimmäiset lakat poimittua. Kotimies sai kasvien kastelusta ja kasvihuoneen hoidosta selkeät ohjeet. Saatoin lähteä ilman sen kummempia miettimisiä.
Kalastaja kalastaa siellä missä on kalaa. Tällä hetkellä Vesterålenissa ja Lofooteilla ei ole, saaliit ovat huonoja. Siellä ei ennen elokuuta saa mitään. Lisäksi tehtaat ovat kesäloan ajaksi pistetty kiinni. Täällä pohjoisempana sen sijaan on täysi rähinä päällä. Senjan saaren pohjoisosien rannoilta lähtien kalaa riittää. Varsinkin villakuoreen ja tuulenkalan perässä vaeltavaa turskaa, mutta myös pohjoista hyppyrapua (calanus finnmarchius) syövää koljaa ja pientä koljaa jahtaavaa seitiä.
Niistä suurista parvista kelpaa kalastaa. Kun eri kalalajit viihtyvät hiema eri paikoissa, kokenut kippari voi käytännössä päättää mitä lajia merestä nostaa. Jos vaan virtaukset ovat kohdallaan ja tuulet sallivat merelle lähdön. Meillä on turskakiintiöstä 20 tonnia pyydystämättä ja kun lisäksi kesän alussa voimaan tullut sivusaaliskiintiö mahdollistaa 20 prosentin turskaosuuden muiden kalojen joukossa, voimme käytännössä kalastaa seuraavat viikot rajoituksetta.
Villakuoreturska on kooltaan selvasti pienempää kuin kudulla oleva. Norjalainen arktinen turskahan oleilee suurimman osan vuodesta syönnös- ja kasvualueillaan Huippuvuorten-Novaja Zemljan-Grönlannin-Pohjois-Navan ja Karhusaaren tienoilla lähinnä silliä syöden.
Ensimmäiselle vaellukselleen Ruijan rannoille nuoret kutemattomat 1-3 kilon turskat tulevat villakuoreen houkuttelemina keväällä. Ja pysyvät täällä lopukesään. Jos tuulenkalaa tai silliä on runsaasti oleilu saattaa venyä.
Varma merkki vanhojen kalastajien mukaan siitä, että villakuoreturska on häipymässa ovat kalan vatsasta löytneet painolastikivet. Silloin vierailevien kalastajien syytä jättää pohjoiset matalikot ja kalastajakylät sekä suunnata muutaman päivän sisällä kotiin.
Meidän oleilumme kestää kaiken todennäköisyyden mukaan elokuun alkupuolelle, ehkä toiselle viikolle, riippuen siitä milloin suolistusveitsi alkaa turskanvatsassa olevista kivistä tylsymään. Minä lähden jokatapauksessa kuun lopussa lyhyelle lomalle Suomeen. Harjoittelijamme on sen verran laivan tavoille oppinut ja kun kippari voi hoitaa kokin tehtävät, Morgenstjerne kyllä pärjää Ruijan reissun loppuajan ilman pitkäaikaisinta, monet Ruijan reissut tehnyttä, jo 7 vuotta laivaa ja kipparia palvellutta, kalastajakokkiaan.
-lauri-
Viser innlegg med etiketten seiti. Vis alle innlegg
Viser innlegg med etiketten seiti. Vis alle innlegg
lørdag 20. juli 2013
onsdag 14. desember 2011
Morgenstjernen kalastusvuosi 2011
Seitiä saimme huonosti aikaisempiin vuosiin verrattuna. Voimistuneet vuonoissa asuvat paikallissillikannat houkuttelevat seitiparvet matalikoiltamme sinne minne meillä ei ole asiaa.
Kissakala on rantojen asukki. Pysyttelee alueilla missä emme kalasta. Sivusaaliina saamme muutamia kaloja kerrallaan, lähinnä syksyisin.
Merikrotti kuuluu kissakalan ja puna-ahvenen lailla WWF:n punaiselle listalle. Sen ostoa ei suositella. Meidän saalismäärämme vähäinen 111kg.
Ruijanpallaskannat ovat voimistuneet. Vaikka nuotta ei sovellu pallaksen pyyntiin, saimme niitä muiden saliskalojen sivusaaliina vajaat sata kiloa.
Kampelat viihtyvät vuonojen pohjukoissa , matalassa vedessä olevilla hiekkakentillä. Siellä emme kalasta. Vuoden kampelasaaliimme 87 kg.Tänään vietimme Morgenstjernen syyskalastuskauden päättäjäisiä. Kippari ja Erik korjasivat nuottaa ja minä suursiivosin sisätilat. Seuraavan kerran lähdemme merelle heti joulun jälkeen. Sään niin salliessa.
Siivousrupeaman jälkeen tein yhteenvedon päättyneestä kalastusvuodesta. Laskin kuinka hyvin olimme työssämme onnistuneet. Sekä saalismäärillä että työtuloilla mitattuina. Hyvin näyttää menneen. Olemme olleet ahkeria. Käyneet merellä aina kun se on ollut mahdollista. Ja omalta osaltamme pitäneet kalatehtaan käynnissä.
Voimme olla tyytyväisiä myös kalastuksemme ekologisuuteen. Saaliimme koostuu 97 prosenttisesti lajeista (kolja, turska, seiti) joita WWF suosittelee hyvällä omalla tunnolla käytettäväksi. Kaikki pyydystämämme pääsaaliskalat ovat MSC-sertifioituja.
Uhanalaisten (WWF:n mukaan) puna-ahvenen, kissakalan ja merikrotin osuus saaliistamme oli häviävän pieni. Saimme niitä 331 kiloa eli 0,1% kokonaissaaliista.
Jos kaikki Norjan kalastusalukset voisivat osoittaa samanlaisia lukemia, yhtä pieniä uhanalaisten prosenttiosuuksia, kalastuspaine näitä lajeja kohtaan olisi murto-osa nykyisestä. Ja kalakannoilla olisi mahdollisuus nopeaankin elpymiseen.
-lauri-
MORGENSTJERNEN SAALIS 2011
Merikerrat 100
Kokonaissaalis 357 t
Turska 186 t
Kolja 156 t
Seiti 14 t
Sinipallas 10 t
Molva 253 kg
Kissakala 165 kg
Merikrotti 111 kg
Ruijanpallas 91 kg
Kampelat 87 kg
Puna-ahven 55 kg
Etiketter:
kalastus,
kampela,
kolja,
merikrotti,
molva,
puna-ahven,
ruijanpallas,
seiti,
Siimakalastus,
Sinipallas,
turska
Abonner på:
Innlegg (Atom)












