KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

torsdag 18. september 2014

Kilpikonnamausteiset kalapullat

Kilpikonnanliemen maku kalan ja lihan välimaastossa on mahdollista kokea ilman eettisiä pohdiskeluja, tunnontuskia ja syyllisyyttä. Makunautintoon ei tarvita hengiltä nuijittuja ja keitettyjä kilpikonnia. Mutta kuitenkin lihaa. Ja luonnollisesti kalaa.
Ruokalaji on helppotekoinen, halpa ja sen raaka-aineita on saatavilla ympäri vuoden.
Ainekset ja ohje kuvien kera.
1.Keitä isossa 4 litran  kattilassa hiljaisella lämmöllä kannen alla 4 tuntia kilon verran luita tai luisia keittolihoja.
2. Leikkaa 600 grammaa ruodottamia kalafileitä (kolja, siika, seiti, turska, hauki) saksilla kulhoon. Ei tarvitse liata leikkuulautaa.
3.Jauha leikatut kalapalaset ja 1,5 teelusikallista suolaa sauvasekoittimella puolikarkeaksi taikinaksi.
4.Lisää joukkoon 1,5 desilitraa jäähtynyttä perunamuussia tai 1,5 ruokalusikallista perunajauhoja ja yksi kananmuna. Sekoita hyvin.
5.Sekoita joukkoon pieninä annoksina 2 desilitraa maitoa tai 1desilitra maitoa ja 1 desilitra kermaa.
6. Vaivaa taikinaa lopuksi kauhalla tai isolla lusikalla ja muotoile  vedessä kastetulla lusikalla jonkinlaisia pullia tai pihvejä.
7. Laita pihvit kiehuvaan luulihaliemikattilaan yksi kerrallaan. Odota, että liemi kiehahtaa, jonka jälkeen pienennä lämpö sellaiseksi että liemi juuri ja juuri kiehuu.

8.Anna kiehua puoli tuntia. Sen jälkeen anna tekeytyä ja maustua jäähtyvässä liemessä puolisen tuntia tai enemmän. Pullat  voi tarjoilla perunoiden, riisin, herneiden, pikkuporkanoiden, parsakaalin kera. Kastikkeena valkokastike/ bearnaiskastike kera. jotkut suosivat myös paistetuja pekonikuutioita
Tämä ohje on norjalaisen Aftenpostenin viime vuoden kalaruokateemanumerosta. Ruokalajin taustalla on 1800-luvun köyhien porvarien halu tarjota jotain hienoa vierailleen. Kilpikonnia ei kuitenkaan ollut varakkaamman porvariston ja aatelisten tapaan varaa rahdata, Oli pakko keksiä mahdollisimman samalta maistuva korvike. Nimeksi laitettiin kilpikonnapullat.
Olen kokeillut keittää kalapullat naudan-, lampaan-, hirven- ja poronluuliemissä. Hirvi on minusta paras.
Kilpikonnanmakuiset kalapullat paranevat uudelleen lämitettäessä. Ne kannattaa säilyttää liemessään. Myös pakastaminen omassa liemessä onnistuu.
-lauri-

Ingen kommentarer:

Legg inn en kommentar