Copepodseja

"Rødåtanko?, siis norjaksi se on rødåta, kyllä tunnen. Calanus finnmarhicus.Kaikki kalastajat sen tietävat. Pieni ötökkä. Kaiken perusta. Jos syöttisillissä ei ole ååttaa, sitä on turha pistää koukkuun. Ja jos elukka häviää matalikoilta, kalatkin katoavat. Toissa syksynä makrillit tulivat ja kaiken vuonoista söivät. Tai noh, koljan nyt ainakin avomerelle karkoittivat. Makrilli on agressiivinen tulokas, sen edessä muut väistyvät. Me tienasimme puolen vuoden aikana  puolet normaalista. Kaksi kertaa Mehamnissakin pistäydyimme. Ei sieltä sen enempää saatu. Kolja pysyi poissa marraskuun loppuun."

"Lauri, Calanus finmarhicus ei ole pieni . Se on suuri. Yksi suurimpia copepodseja, tiedätkö."

"Hyvä on Paula.Olkoon sitten suuri, mutta minusta kuitenkin pieni ja ruosteenpunainen. Koko vuonon pinta voi sen ansiosta värjäytyä. Olen nähnyt. Nils Henrik kertoi kerran  yhdeksän lahtivalaan niitä samanaikaisesti merenpinnasta haukkoneen. Minulla on näissä  teidän jutuissa ongelma. En tiedä mitä kaikki merieläimet ovat englanniksi, hyvä kun suomeksi tai norjaksi.  En hahmota selkeästi, kuin sen minkä olen itse merellä vuosien mittaan  kokenut tai muilta kuullut. Minulla on kalastajan sielu ja ymmärrys. Kalastajat ovat  pragmaatikkoja. Kalastajat havainnoivat ja luulevat. Se yleensä riittää. 

"Olisihan tässä ollut aikaa opiskella, mutta en vaan saanut aikaiseksi, kun oli nuo puutarhajututkin. Te saatte auttaa. Teillä on koulutus. Olette perehtyneet ja paljon tutkineet. Minä olen nähnyt mikä on muuttunut, kertokaa te miksi tai mitä luulette. Ja selostakaa noille "

"Saat itse kertoa, sen saman mitä meille safarilla. Ihan yksinkertaisesti se riittää. Emme me teidän merialuettanne, emme edes valaitanne vielä tunne."

Tromssan yliopiston Forskningsparken Linkeniin oli kokoontunut  Bremenin yliopiston johdolla joukko arktisten merialueiden happamoitumisen ja lämpenemisen sekä arktisten koralliriuttojen asiantuntijoita Saksasta, Englannista, Norjasta , Espanjasta. Italiasta ja Venäjältä.

Myös Pohjois-norjan matkailuala, lähinnä valas-hylje- ja lintumatkailu sekä ammattikalastuksen johtoportaan tutkijat olivat edustettuina. Tutkimus tarvitsi merenpinnan tason pidemmän aikavälin havaintoja, tähän mennessä tapahtuneiden muutosten ilmineeraajina. Siksi minäkin pääsin workshoppiin Støn valassafarin meribiologien mukana, kertomaan tutut kalakentät ja vedenalaiset kanjonit sekä tuomaan lähivesiemme valaat, kalat, hylkeet ja linnut hienoihin matemaattisiin malleihin jollain lailla sijoitettaviksi.

Ei ollut helppoa olla seminaarin ja workshopin ainoa ei- akateeminen. Vailla biologista pohjaa. Ja erikoissanaston osalta kielipuoli. Oma esiintyminen jännitti. Entäs jos en saa tärkeitä juttuja ymmärrettävällä tavalla esille. Onneksi kymmenen vuoden valasoppaan kokemus ja esiiintymisrutiini sekä kantava ääni auttoivat.

Kaikki meni subjektiivisesti arvioituna hyvin.

Jäykkyys hävisi. Tunnelma oli rento. Tutkijat tuntuivat täälläkin ihan tavallisilta ihmisiltä.

Sain sanottua sanottavani. Useimmiten oikeassa paikassa. Joskus tosin asian vierestä tai väärässä yhteydessä. Varsinkin toisena päivänä, kun erilaisissa happamuus - ja lämpötilamalleissa sekä moniulotteisissa kaavioissa piti pysyä annetussa.

 Kovasti halutti kertoa, että lunnikanta  aivan varmasti pienenee eikä lisäänny. Lisääntynyt biomassa ei niitä lunneja pelasta jos sillinpoikaset ovat merivirtausten tai muiden syiden takia liian kaukana pesimäsaaresta. Lunnit kyllä kaivavat pesäkolonsa, mutta jättävät munansa munimatta. Sehän on nähty! Ai niin kyseessähän oli vuosi 2075.
                   -lauri-