Helmikuun Morgenstjerne: Majakka ja luodot

Stø 5.2.2013.Kalastimme Langeneseggalla valassafarilta tutun kaskelottisyvänteen lähettyvillä. Vedimme yhden apajan ja saimme vajaat viisituhatta kiloa turskaa ja sata kiloa koljaa.Tähän mennessä olemme kalastaneet yli 50 tonnia,lähes kolmasosan vuoden kiintiöstämme.
Paluumatkalla tuuli yltyi ja aallot voimistuivat. Ohitimme majakkasaari Andan.

                                                                   -lauri-

Saavuttamaton Anda

Andøyan ( yläkuva) ja Langøyan suurten saarten välissä sijaitsee pieni Anda.
Saaren majakka rakennettiin 30-luvun alkuvuosina ja oli asuttuna vuoteen 1987. Majakanvartijan perheellä oli muutama lehmä , lampaita, sika ja kanoja. Elettiin pitkälti omavaraistalouden aikaa.
Nykyään rakennukset ovat lintututkijoiden käytössä muutaman viikon ajan alkukesästä. Laitumilla asustavat lunnit luolissaan.

Anda lännestä, Tindsbakkenin matalikolta, nähtynä.

Andan saarelle on vaikea nousta maihin. Majakanvartijan aikaan veneet vinssattiin ylös venevajaan. Tuulilta ja virtauksilta turvaan. Nykyään venevaja on lunnien levähdyspaikka . Sen katolta voi tarkkailla milloin merikotka uhkaa.

Andalla pesii 18 000 paria lunneja. Merikotkan ilmaantuminen saa maissa olevat lunnit liikkeelle.

Tältä näyttää Anda saavuttaessa luoteesta.

Merikotkat partioivat innokkaasti saalista etsien. Useimmat Andalla viihtyvistä kotkista ovat alle 5-vuotiaita nuoria. Ne tunnistaa siitä, ettei pyrstö ole vielä muuttunut valkeaksi.

Lunnit ilmassa.

Lunni kävelee vetten päällä.

Andan rikkaat kalavedet houkuttelevat paitsi lintuja ja hylkeitä niin myös urheilukalastajia samoille apajille meidän kanssa. Kuvan uisteluporukka voisi hyvinkin olla vaikkapa Suomesta. Siinä kun on isomman puoleinen moottori ja kymmenkunta uisteluvapaa pienessä veneessä :)


Morgenstjerne 7. toukokuuta . Støssä tuulee lounaan ja etelän välistä, sää on puolipilvinen ja selkeä, lumet ovat vuorten alarinteiltä hävinneet. Meillä on selkeästi kevät, sen voi kartanon webbikamerastakin todeta.

Eilen vietimme koko päivän merellä. Toistakymmentä tuntia meni ajellessa vakioapajapaikalta toiselle. Läksimme niin aikaisin, että ehdimme vetää hyvissä olosuhteissa neljä apajaa. Silti saaliimme oli vaatimaton, vajaat kakasi tonnia koljaa ja seitiä. Turskaa muutama sata kiloa. Kalaparvet olivat välivedessä nuottamme ulottumattomissa.

Tänään aion syötittää sinipallassiimoja, askarrelle kuivakalojeni kanssa ja sitten illemmalla kierrellä kuvaamassa lintuja. Lähinnä ajattelin soivia urosteeriä, iltalennolla lenteleviä lehtokurppia ja kaakkurilammen uusia ystäviäni. Merilintuja ja riekkoja on viime viikkoina tullut sellainen annos, että ne saavat tällä kertaa olla muistoissa.
Korkeintaan käyn nopeasti pihariekkoja tervehtimässä. etteivät vaan luule, että olen unohtanut.

Valassafarisesonki lähestyy ja minulla on valaskuume. Viime viikonloppuna sain helpotusta oireisiin. Olin Lottas Fangstin mukana siimakalastusassistenttina, auttamassa Artoa turskasiimojen laskussa ja koljasiimojen kokemisessa. Lisäksi nostimme pallassiimat. Saalista tuli. Seitsemän sataa kiloa koljia, keiloja ja turskia sekä yksi iso jytky. Nimittäin 45- kiloinen ruijanpallas.

Arton kalapaikat sijaitsevat toisella suunnalla kuin Morgenstjernen. Sinne joutuu ajamaan Andan ohi. Ja koska sää oli hyvä, lähes tyyni, meillä oli kahden päivän aikana mahdollisuus ajaa ihan lähelle ja tutustua majakkasaaren tunnelmiin. Saaren ympärillä ajellessa ja lintuja sekä hylkeitä laivasta tarkkaillessa kalastusväsymys helpotti. Lunnit ja riskilät olivat palanneet. Samoin kotkat ja kajavat. Merikihu tullee lähipäivinä.

Anda on minulle tärkeä. Ilman merellä lähes joka paikkaan näkyvää majakkaa, ilman sen rikasta lintumaailmaa ja mystisiä rakennuksia. Ja ilman kaikkia Andaan liittyviä tarinoita en tosiaankaan jaksaisi joskus yksitoikkoista kalastajan arkea.

Andassa kiehtoo sen koskemattomuus. Ensimmäisinä vuosina halusin maihin. Mieleni teki nähdä lunnien luolat ja kotkat läheltä. Kokea rakennusten tunnelma. Onneksi metsänvartija (hassu  titteli kun ei täällä ole metsää) ei silloin ottanut mukaansa. Enää en edes halua. Miksi menisin sinne häiritsemään. Miksi tekisin isestäni etuoikeutetun ja Andasta pelkän elämyksen. Väkisellä koetun. Miksi tuhoaisin mieltäni kiehtovan mielikuvani saavuttamattomasta.
-lauri-

Olipa kerran Soria Moria ja peikko

Peikon linna ja jääkuningattaren linnanmuuri. Kansansadut ovat ajasta , paikasta ja rakenteista riippumattomia.


Hietikko 17.2. Heikkoa itätuulta, muutama aste pakkasta. Kaiussa näkyy muutamia rekisteröintejä. Eilen oli myrskyävämpää, joten me pidimme taukoa, huolsimme nuotan ja tankkasimme. Koko muukin Støn laivasto oli maissa, keräämässä voimia tuleviin retkiin.

Eilinen oli sitten se talven tai oikeastaan kevään tähän mennessä aurinkoisin päivä. Navakka tuuli kuohutti merta ja juoksutti lunta ihan niinkuin maaliskuussa on tapana. Maatilalle ajaessa katselin lempisaartani Andaa. Se oli poikkeuksellisen kimmeltävä. Niin hieno, että jos kamera olisi ollut latingissa mahtava kuva olisi tullut otettua. Valo oli sillä tavalla sopivasti.

Toisaalta ei se haittaa vaikka kuvaa ei tullutkaan , kun mielikuva jäi kuitenkin vaivaamaan. Anda on minulle sadun Soria Moria. Kittelsenin tutuksi maalaama ilkeän peikon kultainen linna. Kaunis prinsessa on ruman peikon vankina jossain linnan huoneista. Jonkun pitäisi mennä linnaan, katkaista peikon päät ja pelastaa prinsessa. Sadussa linnaan pääseminen on vaikeaa, lähes mahdotonta. Andallekan ei noin vaan mennä. Se on luonnonsuojelualuetta, oikein kansallispuistoa ja maihinnousuoikeus on annettu vain Vidarille ja Kyrrellä . Ja muutamilla lintulaskentaa harjoittavilla biologeilla.
Jokainen täällä käynyt, ja sadun lukenut, tajuaa heti miksi Anda on Soria Moria.
Andakin on joskus kultainen ja poikkeuksetta saavuttamaton. Niistä biologeista voisi joku olla sitten se prinsessa. Monta viikkoa autiossa majakassa lunninpoikastutkimusten vankina.

Soria Moria ja muut kansansadut, ovat kiehtova kokoelma norjan kansan kertomaperinnettä. Ne välittyivät sukupolvesta toiseen satojen vuosien ajan. Ne ovat sijoitettavissa mihin tahansa aikaan ja paikkaan. Iltahämärässä tarinoita kerrottiin. Kaikki niitä kuuntelivat. Kun eivät ne sadut ja tarinat olleet lasten yksinoikeus.

Elämä ennen oli usein turvatonta. Sodat , katovuodet ja kulkutaudit vaivasivat. Vitsausten edessä oltiin voimattomia. Oikea elämä ei ollut oikeudenmukaista ja reilua. Hyvä ei välttämättä voittanut. Ilkeys ja itsekkyys eivät saaneet tuomiotaan.Onnellista loppua joutui joskus kovasti etsimään eikä sitä aina edes löytynyt.

Saduissa kaikki on toisin.
Ne noudattavat tiettyä peruskaavaa, ovat turvallisia. Kansansadut tapahtuvat aina jossain, ei ole tarpeellista selostaa tarkkaan missä.

Olipa kerran prinsessa, kuningas, kolme veljestä..... Kansansadut alkavat poikkeuksetta samalla tavalla.

Maaginen luku on kolme Norjalaisissa ja tietysti muissakin kansansaduissa luku kolme on se juttu. Veljeksiä on kolme, vuohia, pukkeja, sisaruksia ja vaikka mitä. Kun suvun viisas aloitti tarinansa päreen loimussa kolmosta oli odotettavissa.Uusikin tarina oli osittain tuttu ja ainakin vähän ennakoitavissa.

Tapahtumatkin kertautuvat kolmesti tai kuudesti tai jopa yhdeksän kertaa. Toistot ovat kolmella jaollisia. Sekin lisää kansansatujen turvaa ja lohduttavuutta. Epävarmassa elämässä on hyvä olla edes joitakin varmoja asioita.

Koettelemukset ja vastoinkäymiset eivät lannista sadun päähenkilöitä, usein luusereiksi luultuja. Heikoin , pienin ja vähäpätöisin saattaa sadussa saada voittajan viitan. Mutta ei ilmaiseksi. Mieletön määrä haasteita on otettava vastaan. Urotekoja on tehtävä kovasti.
Yhdeksänpäisen peikon kaikkien päiden poikki hakkaaminen onnistuu vain harvoilta.

Onnellinen loppu kruunaa kansansadun. Lasten on "sen pituinen sen" jälkeen levollista mennä nukkumaan. Aikuisille loppu antaa toivoa arkeen. Paha saa ainakin sadussa ansionsa mukaan. Oikeudenmukaisuus voittaa.

Kansansadut olivat ja ovat tärkeitä.Ne auttoivat jaksamaan. Niitten kautta yhteiskunnan epäkohtia saattoi kritisoida. Eläimistä voitiin tehdä inhimillisä. Saduissa mahdoton saattoi olla mahdollista.. Tärkeää oli että sadut olivat heikompien puolella. Satujen ja tarinoitten kautta kielikin säilyi.

Suomella on Kalevala ja Kanteletar. Islannilla on saagat. Norjalla on islannin kanssa yhteisten saagojen lisäksi talteen kerätyt kansansadut. Herrat Asbjørnsen ja Moe tekivät aikoinaan suurtyön kerätessään sadut talteen. Siihen aikaan 1800-luvulla Norjalla ei ollut kirjakieltä vaan sivistyneistö puhui ja kirjoitti tanskaa. Kun satusedät kirjoittivat kuulemansa tarinat murteella ja paikallisia ilmaisuja käyttäen , herätti se sivistyneistössä kovasti pahennusta.

Hevosenpierua ja lehmänpersettä kun ei saisi nimeltä mainita. Jopa niinkin edistysmielinen norjalainen kirjailija kuin Camilla Collet pahoitti mielensä poikien satukokoelmaan kirjoittamista tuhmista ja epäasiallisista ilmauksista.
Onneksi lapsuudenystävät ja veriveljet Peter Asbjørnsen ja Jørgen Moe pitivät päänsä ja kirjoittivat retkillään löytämänsä tarinat ylös sellaisina kuin ne heille kerrottiin. Tarinat ovat tallessa, monelle kielelle käännetty. Turvallinen satumaailma on tänäänkin kaikkien ulottuvilla.
-lauri-