Andøyan ( yläkuva) ja Langøyan suurten saarten välissä sijaitsee pieni Anda.
Saaren majakka rakennettiin 30-luvun alkuvuosina ja oli asuttuna vuoteen 1987. Majakanvartijan perheellä oli muutama lehmä , lampaita, sika ja kanoja. Elettiin pitkälti omavaraistalouden aikaa.
Nykyään rakennukset ovat lintututkijoiden käytössä muutaman viikon ajan alkukesästä. Laitumilla asustavat lunnit luolissaan.
Anda lännestä, Tindsbakkenin matalikolta, nähtynä.
Andan saarelle on vaikea nousta maihin. Majakanvartijan aikaan veneet vinssattiin ylös venevajaan. Tuulilta ja virtauksilta turvaan. Nykyään venevaja on lunnien levähdyspaikka . Sen katolta voi tarkkailla milloin merikotka uhkaa.
Andalla pesii 18 000 paria lunneja. Merikotkan ilmaantuminen saa maissa olevat lunnit liikkeelle.
Tältä näyttää Anda saavuttaessa luoteesta.
Merikotkat partioivat innokkaasti saalista etsien. Useimmat Andalla viihtyvistä kotkista ovat alle 5-vuotiaita nuoria. Ne tunnistaa siitä, ettei pyrstö ole vielä muuttunut valkeaksi.
Lunnit ilmassa.
Lunni kävelee vetten päällä.
Andan rikkaat kalavedet houkuttelevat paitsi lintuja ja hylkeitä niin myös urheilukalastajia samoille apajille meidän kanssa. Kuvan uisteluporukka voisi hyvinkin olla vaikkapa Suomesta. Siinä kun on isomman puoleinen moottori ja kymmenkunta uisteluvapaa pienessä veneessä :)
Morgenstjerne 7. toukokuuta . Støssä tuulee lounaan ja etelän välistä, sää on puolipilvinen ja selkeä, lumet ovat vuorten alarinteiltä hävinneet. Meillä on selkeästi kevät, sen voi kartanon
webbikamerastakin todeta.
Eilen vietimme koko päivän merellä. Toistakymmentä tuntia meni ajellessa vakioapajapaikalta toiselle. Läksimme niin aikaisin, että ehdimme vetää hyvissä olosuhteissa neljä apajaa. Silti saaliimme oli vaatimaton, vajaat kakasi tonnia koljaa ja seitiä. Turskaa muutama sata kiloa. Kalaparvet olivat välivedessä nuottamme ulottumattomissa.
Tänään aion syötittää sinipallassiimoja, askarrelle kuivakalojeni kanssa ja sitten illemmalla kierrellä kuvaamassa lintuja. Lähinnä ajattelin soivia urosteeriä, iltalennolla lenteleviä lehtokurppia ja kaakkurilammen uusia ystäviäni. Merilintuja ja riekkoja on viime viikkoina tullut sellainen annos, että ne saavat tällä kertaa olla muistoissa.
Korkeintaan käyn nopeasti pihariekkoja tervehtimässä. etteivät vaan luule, että olen unohtanut.
Valassafarisesonki lähestyy ja minulla on valaskuume. Viime viikonloppuna sain helpotusta oireisiin. Olin Lottas Fangstin mukana siimakalastusassistenttina, auttamassa Artoa turskasiimojen laskussa ja koljasiimojen kokemisessa. Lisäksi nostimme pallassiimat. Saalista tuli. Seitsemän sataa kiloa koljia, keiloja ja turskia sekä yksi iso jytky. Nimittäin 45- kiloinen ruijanpallas.
Arton kalapaikat sijaitsevat toisella suunnalla kuin Morgenstjernen. Sinne joutuu ajamaan Andan ohi. Ja koska sää oli hyvä, lähes tyyni, meillä oli kahden päivän aikana mahdollisuus ajaa ihan lähelle ja tutustua majakkasaaren tunnelmiin. Saaren ympärillä ajellessa ja lintuja sekä hylkeitä laivasta tarkkaillessa kalastusväsymys helpotti. Lunnit ja riskilät olivat palanneet. Samoin kotkat ja kajavat. Merikihu tullee lähipäivinä.
Anda on minulle tärkeä. Ilman merellä lähes joka paikkaan näkyvää majakkaa, ilman sen rikasta lintumaailmaa ja mystisiä rakennuksia. Ja ilman kaikkia Andaan liittyviä tarinoita en tosiaankaan jaksaisi joskus yksitoikkoista kalastajan arkea.
Andassa kiehtoo sen koskemattomuus. Ensimmäisinä vuosina halusin maihin. Mieleni teki nähdä lunnien luolat ja kotkat läheltä. Kokea rakennusten tunnelma. Onneksi metsänvartija (hassu titteli kun ei täällä ole metsää) ei silloin ottanut mukaansa. Enää en edes halua. Miksi menisin sinne häiritsemään. Miksi tekisin isestäni etuoikeutetun ja Andasta pelkän elämyksen. Väkisellä koetun. Miksi tuhoaisin mieltäni kiehtovan mielikuvani saavuttamattomasta.
-lauri-
Kohta menemme valaitten luo. Kuulemmeko kaskelottien luotainääniä, klikkauksia...
Tapaammeko Suulan...
Tai uuden tulokkaan, liekehtivän pyrstön, toiselta nimeltään silmäniskun.
