Viser innlegg med etiketten MSC sertifioitu. Vis alle innlegg
Viser innlegg med etiketten MSC sertifioitu. Vis alle innlegg
søndag 15. april 2012
Morgenstjernen päivitetty kalaopas Vesteråleniin ja muualle Pohjois-Norjaan matkaaville.
Gisløy 15.4.
WWF:n kalaoppaissa, sekä norjalaisessa että suomalaisessa versiossa, kuluttajille annetaan opastusta ympäristön ja kalakannat huomioivaan kalankulutukseen. Kaupoissa, toreilla ja ravitsemusliikkeissä tarjolla olevat sisävesi- ja merikalat sekä äyriäiset on jaoteltu suositeltaviin , harkiten ostetttaviin ja vältettäviin.
Koska varsinkin suomalaisen oppaan tarkka noudattaminen supistaa Pohjois- Norjaan matkaavan kalaruokaelämykset yksipuolisiksi ja kovin köyhiksi, esittelen yleisimmät ruokakalalajimme ja annan niille omat, juuri näille alueille räätälöidyt suositukseni perusteluineen.
Turska vihreä.
Morgenstjerne suosittelee nauttimaan turskaa tunnontuskitta. Vaellusturskakannat ovat vahvat, myös tutkijoiden mukaan, ja kestävät hyvin nykyisen kalastuksen. Ravintoloissa tarjolla oleva turska on paikallisten rannikkokalastajien kevätsesongin aikana pyydystämää WWF:n suosittelemaa MSC sertifioitua. Turskan harrastajakalastajan kannattaa muistaa, että kesäaikainen kalastus kohdistuisi rannikkoturskaan. Sen kannat ovat kasvussa , mutta eivät vielä kovin vahvat. Kalastuspaine kannattaa mieluummin kohdistaa seitin tai koljaan. Ammattikalastajatkaan eivät pyydystä rannikkoturskaa.
Kolja vihreä
Koljakannat ovat vahvat. Kolja on paikallinen tai vain vähän vaeltava kala. Kolja kestää hyvin nykyisen kalastuksen. Suosi pieniä kalastajakylien ravintoloita paikallisten kalastajien ja rannikon elämäntavan tukemiseksi. Kaikki ravintoloissa ja kaupoissa saatava kolja on MSC sertifioitua lähiruokaa, tulee lyhyen matkan päästä ja voidaan jäljittää. Voit jopa tavata kalastajan tai pyydystää kolja-ateriasi itse.
Seiti vihreä
Seiti on suomalaisille tuttu kala. Se kuului aiemmin laitos- ja kouluruokailun listoille. Seitiä on alueellamme tarjolla myös muulla tavalla valmistettuna kuin uunikalana. Seiti on harrastajakalastajalle haastava saalis. Rannikon seitikannat ovat erittäin vahvat.
Ruijanpallas vihreä.
Ruijanpallaskannat Vesterålenissa ovat kasvussa. Parhaimmat kymmeniin vuosiin. Rajoitukset katkaraputroolauksessa ja verkkopyynnissä ovat tehonneet. Sen myöntää myös Norjan WWF. Sen tietävät tutkijat. Myös eteläosemmän Norjan rannikolla kannat ovat tervehtymässä, vaikka eivät siellä olekaan ammattikalastusta kestävät.
Mielestäni Suomen WWF yleistää ja luo omassa oppaassaan kuvan lähinnä sukupuuton partaalla olevasta kalalajista. Morgenstjerne on eri mieltä ja suosittelee pohjoisia pallasaterioita . Ruijanpallakset on pyydystetty pitkäsiimoilla. Pallaksen pyynti on pienimuotoista, mutta muutamille taidon hallitseville elintärkeää. Paikallista ruijanpallasta nauttimalla tuet pienimuotoista kalastusta ja autat pitämään kylämme elinvoimaisina.
Kissakala siimakalastettu keltainen, troolattu punainen. Kissakalakannat ovat heikohkot. Laji pyydettiin 60-luvulla vähiin, joissain paikoissa lähes sukupuuttoon. Siitä lähtien kanta on pysynyt matalalla tasolla. Kissakalaa ei rannikkokalastuksessa pyydystetä pääsaaliskalana. Sivusaaliina kissakalaa tulee hyvin vähän,suhteessa huomattavasti vähemmän kuin troolauksessa. Morgenstjerne ymmärtää Suomen WWF:n kielteisen suhtautumisen kissakalan käyttöön, mutta pitää Norjan WWF:n asennetta hurskasteluna, antaahan järjestö epäsuoran tukensa yhteistyökumppaninsa ja rahoittajansa kissakalakantoja tuhoavalle sivusaalispyynnillä.
Morgenstjerne ei mene kieltoihin. Kissakala on erinomaisen makuista. Suosittelemme maistamaan paikallisissa ruokapaikoissa.Kunhan ensin on varmistuttu, että kyseessä todella on rannikkokalastettu kisskala. Samalla tuet pienyrittäjyyttä ja monipuolisempaa yhteiskuntarakennetta.
Merikrotti,siimakalasettu keltainen,troolattu punainen Merikrottikannan suuruutta on vaikeaa selvittää. Tutkijatkin myöntävät tämän. Se tiedetään, että tämän hitaasti kasvavan syvänmeren pohjakalan kannat ovat vähintään heikohkot, niin huonot, että lajin pyynti verkoilla pääsaaliskalana pitäisi kieltää ja laji olisi kiintiöitävä.
Merikrottia saadaan siimapyynnin sivusaaliina, mutta suhteessa hyvin vähäisiä määriä verrattuna syvemmällä tapahtuvan Norjan WWF:n yhteistyökumppaneiden ja rahoittajien harjoittaman troolauksen saalismääriin. Tämä käy helposti ilmi julkisista saalistilastoista.
Morgenstjerne kehoittaa nauttimaan Vesterålenin rannikkoalueilla sivusaaliina pyydystetyistä kroteista tehtyjä herkullisia aterioita paikallisissa ravitsemusliikkeissä hyvällä omallatunnolla. Se on pienempi paha kuin pohjaa tuhoavan merikrottikantoja rajusti rasittavan syvältä troolattavan minkä tahansa kalan osto.
Puna-ahven, siimakalastettu keltainen,troolattu punainen.
Puna- ahven viihtyy syvissä vesissä. Sen kanta on heikko. Erittäin hitaasti kasvavaa ja vanhaksi elävää, eläviä poikasia synnyttävää puna- ahventa pyydystetään eniten verkoilla pääsaaliskalana ja pohjatroolareilla sivusaaliina. Rannikkoalusten saaliina puna-ahventa tulee erittäin harvoin. Morgenstjerne suosittelee ostamaan puna- ahventa harkiten. Varmistamaan, ettei saalis ole peräisin suurilta aluksilta, syviltä vesiltä 12 mailin ulkopuolelta. Siimakalastajien joskus saamat puna- ahvenet voi huoletta käydä ostamassa suoraan kalastajilta. Ravintolassa kannattaa kysyä mistä kala on peräisin. Vastuunsa tunteva kokki tietää kalan alkuperän tarkkaan.
Sinipallas keltainen.
Sinipallas on historiallinen kala. Sen ansiosta Myre ja monet muut kylät kehittyivät. Valitettavasti troolareiden vastuuttoman pyynnin seurauksena kanta romahti. On nyt hieman tervehtynyt, mutta ei ole vahva vieläkään. Sinipallaksen pyynnissä suurin ongelma on suurten "ympäristöystävällisinä seilaavien" alusten harjoittama tehopyynti. Rannikalaivojen pienimuotoinen pyynti on Morgenstjernen mielestä kestävämmällä pohjalla myös käsityövaltaisuuden ja työllistävyyden ansiosta. Kymmenet suomalaiset nuoret saavat kesätyöpaikkansa sinipallassiimojen syötittäjinä pelkästään Støn kalastajakylässä.
Sosiaalisin ja yhteiskunnallisin perustein suosittelemme siimalla pyydetyn sinipallaksen syöntiä harkiten, mutta silloin hyvällä omallatunnolla. Rannikkolaivojen pienimuotoinen sinipallaksen pyynti ei ole ongelma pohjatroolaus on..
Kaikki kampelat, kaikki pyyntitavat punainen
Kampekannat ovat heikot. Tämä koskee kaikkia kampeloita. Kampeloita saadaan erittäin harvoin sivusaaliina. Morgenstjerne on WWF:m, kanssa yhtä mieltä, eikä suosittele kampeloiden ostamista kalanvastaanotoista eikä aterioiden nauttimista ravintoloissa. Eikä kannusta niiden pyydystämiseen urheilukalastusvälineilläkään. Valitse mieluimmin ruijanpallas.
Taskurapu , peikkorapu, katkarapu, kuningasrapu sekä kotilot ja simpukat vihreä
Morgenstjerne on samaa mieltä WWF:n kanssa . Nauti hyvällä omallatunnolla näistä luksusaterioista. Kotiloita voi itsekin kerätä laskuveden aikaan. Sinisimpukat voivat olla aika ajoin levän kukinta aikaan myrkyllisiä. Vältä niiden keräämistä silloin.
Silli ja makrilli vihreä. Sillikannat ovat vahvat ja kestävät nykyisen pyynnin. Silli on ravintoketjun alapäässä ja senkin vuoksi sen käyttö on suositeltavaa. Vaikka silliä pyydystetään vesillämme vuoden ympäri, tuoreen sillin löytäminen kaupan tiskiltä on hankalaa. On tyydyttävä jalosteisiin. Morgenstjerne suosittelee tutustumaan kylmä- ja lämminsavustettuihin versioihin kotimaasta tuttujen laatujen lisäksi.
Makrilli puolestaan on viime vuosien tulokas. Se on nopeasti levittäytynyt pohjoiseen ja nykyään sitä tavataan vuonoissamme koko kesän. Makrilli täydentää valaiden ruokapöytää .Miekkavalaat viihtyvätkin meillä entistä pidempiä jaksoja. Tuoretta makrillia on ajoittain myynnissä satamissa ja toreilla ja sitä on suhteellisen helppo pyydystää kevyilläkin urheilukalastusvälineillä. Makrilli on erittäin hyvä omega 3 lähde. Makrillisäilykkeistä Morgenstjerne suosittelee kokeilemaan tomaattimakrillia. Silli ja Makrilli olivat ensimmäisiä Norjalaisten pyydystämiä lajeja jotka saivat MSC sertifikaarin.
Tämä opas on viitteellinen ja sovellettu paikallisiin oloihin. Muutokset kalakannoissa ja pyyntimenetelmissä saattavat johtaa muutoksiin . Kommentteja, huomioita ja kritiikkiä otetaan mielellään vastaan.
Morgenstjerne toivottaa hyvää Vesterålenia ja muuta pohjoista Norjaa ja ruokahalua mereisten herkullisuuksien parissa.
-lauri-
Etiketter:
Morgenstjerne,
MSC sertifioitu,
WWF,
WWF sjømatguide,
WWF:n kalaopas
mandag 5. desember 2011
MEREN HERKKUJA, OLKAA HYVÄ
Älä osta punaisen merkin saanutta kalaa. Puna-ahven on uhanalainen.
Gavlfjorden 5.12. Heikkoa etelänpuoleista tuulta, selkeää, muutama plusaste. Olemme jo kolmantena päivänä peräkkäin merellä. Eilen tuli hyvä saalis. 2000 kiloa koljaa. Siimalaivatkin heräsivät tänään töihin. Sillin etujoukkojen tunnustelijat ovat saapuneet. Siis sen vaeltavan kevätkutuisen ns. NVG sillin. Täällähän tavataan myös viime vuosina kovasti lisääntynyttä paikallista hieman pienempää kantaa.
Norjan WWF:n Meren herkkuja, norjaksi Sjømatguiden 2012, on ilmestynyt. Tällä kertaa olen oppaaseen tyytyväinen. Kovin paljon huomautettavaa ei löytynyt. Toisin kuin aiempina vuosina. Minun ja WWF:n käsitykset kestävästä kalastuksesta ovat lähentyneet.
Hyväksyn, että sellaiset suosikkikalani kuin puna-ahven, merikrotti ja kissakala ovat yhä punaisella. Niiden kannat ovat heikot. Niiden pyyntiä pitäisi vähentää. Ja ostamista välttää. Siitä huolimatta , että ne ovat niin herkullisia, suosikkejani.
Ongelma uhanalaisten pyynnissä ei ole rannikkolaivojen sivusaaliina silloin tällöin tulevat muutamat sadat kilot, vaan kiintiöiden puuttumisen mahdollistama näihin lajeihin kohdistuva täsmäpyynti. Jos uhanalaiset kiintiöitäisiin ja jokaiselle alukselle annettaisiin pieni, lähinnä muodollinen kiintiö, kalastuspaine tipahtaisi murto-osaan nykyisestä.
Pienet kiintiöt estäisivät suoran pyynnin, turvaisivat kalakantojen kasvun, mutta eivät hankaloittaisi pienimuotoista siima- ja verkkokalastusta.
Samaan aikaan kun WWF julkaisi oppaansa järjestön hyväksymä ja suosittelema sertifikaatti MSC laajennettiin käsittämään myös rannikkovyöhykkeellä (12 merimailin sisällä) pyydystettyä turskaa, koljaa ja seitiä. Tätä päätöstä olen odottanut vuosia. Asiasta blogiini ja muualle kirjoitellut. Suomen ja Norjan WWF:lle kommentoinut.
Nyt olen tyytyväinen , uskon kaikkien kalastajien olevan.
Ruijanpallaskannat ovat kasvaneet pohjoisilla merialueilla. Se on ollut meidän tiedossa. Myös merentutkimus on tullut samaan johtopäätökseen. Norjan WWF tekikin ainoan oikean ratkaisun. Poisti Ruijanpallaksen vältettävien joukosta(punainen) harkiten nautittaviin (keltainen). Samalla perinteinen pallaksen siimakalastus pääsee pannasta ehdonalaiseen.
Sjømatguiden 2012 on maltillisesti tehty. Sitä tutkiessa ei kalastajallekaan tule syyllinen olo. Samalla kun kuluttajia kehoitetaan voimakkain sanamuodoin olemaan ostamatta puna-ahventa, kissakalaaa ja merikrottia annetaan toivoa kantojen vahvistumisesta. "Suosituksien noudattamisella toivomme kalakantojen vahvistuvan. Tulevaisuudessa voimme sitten hyvällä omalla tunnolla nauttia näitä herkkuja."
Vuosi sitten tästä samasta teemasta kirjoittaessani olin todella turhautunut. Nyt siihen ei ole mitään suurempaa syytä. Hedelmällinen keskusteluyhteys molempien WWF:ien kanssa on olemassa. Lähetetyt havainnot ja kritiikki otettu kiitollisena vastaan. Ja tarvittaessa toimitettu eteenpäin myös sertifiointijärjestön MSC:n suuntaan.
Jään innolla ja hyvillä mielin odottamaan jatkoa.
-lauri-
Etiketter:
MSC sertifioitu,
WWF sjømatguide,
WWF sjømatguiden,
WWF:n kalaopas
fredag 11. november 2011
Tahroja sertifikaattiin.
Kestävällä pohjalla oleva rannikkokalastus tarvitsee kaiken tuen myös ympäristöjärjestöiltä. Siitäkin huolimatta, että meillä ei ole rahaa niitä tukea, eikä näkyvyyttä asiamme ajamiseksi.
11.11.11. Voimakasta etelätuulta. Kahdeksan astetta lämmintä. Vesisadetta. Tänäänkään emme päässeet kalaan. Muutkin laivat pysyivät maissa. Vietin päivän valoisan ajan vaaleita orakkaita ja suppilovahveroita poimien.
Kulunut viikko on ollut paremman Norjan puolesta taisteleville järjestöille masentava. Antirasistinen SOS Rasisme tuomittiin oikeudessa maksamaan väärin perustein saamansa tukirahat , noin kymmenen miljoonaa kruunua takaisin. Järjestön pomot olivat saaneet 5000 jäsentä lisääntymään avustuskaavakkeisiin kuusi kertaa suuremmaksi. Väärennettyjen jäsentietojen perusteella saatujen avustusten käytössä oli siinäkin epäselvyyksiä. Lisää oikeudenkäyntejä näistä väärinkäytöksistä on tulossa. Minun kävi kovasti sääliksi kaikkia vilpittömästi mukana olevia talkootyötä tekeviä. Myös sitä fb sivujen tiedottajaa joka parhaansa mukaan yritti puolustautua ja saada törkeydet näyttämään norjalaisen lehdistön ajojahdilta.
Toinen raivostuttava uutinen oli Norjan kalabisneksen suurmiesten Kjell Inge Røkken ja Arvid Nergårdin troolareita uhkaava kalastuskielto. Aker Seafood konserniin kuuluvat Nordland Havfisken pohjatroolari Hekktind ja Hammerfest Industrifisken Doggi joutuvat syytteeseen törkeästä kalan haaskauksesta. Nergård konsernin pahis on ollut omistajansa mukaan nimetty Arvid Nergård.
Ylin kalastusviranomaisemme Fiskeridirektoratet asettaa kaikki kolme troolaria Norjan historian ylivoimaisesti pisimpiin kalastuskieltoihin. Entinen ennätys 17 viikkoa rikotaan kirkkaasti. Hekktind joutuu olemaan maissa vuoden muiden selvitessä puolen vuoden tauolla.
Väärinkäytökset eivät tulleet kenellekkään kalastuksen parissa työskentelevälle minkäänlaisena yllätyksenä. Dumppauskäytäntö on ollut kaikkien tietämä vaiettu salaisuus. Omaa pesää ei ole haluttu liata, työpaikkoja vaarantaa, eikä Norjan valtamerilaivaston mainetta kestävän kalastuksen edelläkävijänä pilata.
Minua ja monia muita rannikkokalastajia on eniten harmittanut troolareitten saama ja WWF:n ainoaksi suositeltavaksi kelpuuttama MSC sertifikaatti. Olen kokenut tilanteen todella epäreiluna ja ehkä liiankin hanakasti kyseenalaistanut MSC:n asiantuntemuksen. Minun mielestäni kalanhaaskaajamafialle ei olisi kuulunut mitään merkkiä myöntää. Minusta oli käsittämätöntä miten MSC on voinut pitää näiden troolareiden toimintaa ympäristöystävällisenä. Vaikka kaikki epäkohdat ja väärinkäytökset ovat olleet vuosikausia tiedotusvälineissä esillä. Liian pienen ja väärän kalalajin silppuamiseen tarkoitetut myllyt troolareissa kaikkien nähtävinä. Ja kymmeniä lausuntoja dumppauksesta saatavilla.
Kaikkein härskimpänä olen pitänyt sitä, että eurooppalaiset ympäristötietoiset kuluttajat ovat tietämättään tätä toimintaa tukeneet. Ostamalla Aker Seafoodsin ja muiden kalanhaaskaajien "ympäristöystävällisillä pehmeillä ja kaikinpuolin vihreillä menetelmillä pyydystämää" ja jopa WWF :n Pandan avulla markkinoimaa MSC kalaa." En missään tapauksessa kyseenalaista WWF:n arvokasta työtä. Enkä kaikkea norjalaista tai venäläistä MSC kalaa. Tuottavat sitä toki muutkin rannikkokalastusvyöhykkeen ulkopuolella kalastavat kuin pohjatroolarit. Uskon automaattisiimalaivojen sekä silliä ja makrillia pyydystävien kurenuotta-alusten täyttävän tiukimmatkin ehdot. Varmaan troolareissakin löytyy selllaisia, jotka ainakin yrittävät parhaansa . Ja joissa dumppausta ei tapahdu. Toivon niin olevan. Rannikkokalastuskin tarvitsee troolareita tasaamaan tarjontaa ja pitämään markkinakanavat avoimina.
Pienen kalan laajamittainen lahmaus paljastui vuosi sitten erään Akerin troolarilla työskennelleen kalastajan videoiman pätkän sekä viranomaisten tekemien tarkastuskäyntien perusteella. Rikosten tultua julki Norjan luonnonsuojeluliitto otti voimakkaasti tuomitsevan kannan. WWF:lle tilanne oli vaikea. Kyseessä oli tärkeä yhteistyökumppani ja hyvin merkittävä taloudellinen tukija. Lisäksi uusi meren herkut opas oli tekeillä. Paljastus oli todella hankala kaikille. Jopa Norjan maineelle ekokalastusvaltiona.
Varustamo ja troolarin kippari kiistivät dumppauksen ja yrittivät kyseenalaistaa videon ja mustamaalata kalastajan katkeraksi potkut saaneeksi omiaan höpiseväksi luuseriksi. Uhkailuakin esiintyi. Onneksi viranomaiset hoitivat työnsä mallikelpoisesti.
Minusta nyt, näiden traagisten ympäristörikosten kovien tuomioiden jälkeen, Norjan WWF:llä ja kalan sertifiointia harjoittavalla MSC:llä olisi kriisikokouksen paikka. Ehkäpä kannattaisi pohtia kriteerejä ja miettiä tarkastusrutiineja. Ehkäpä kannattaisi järjestää tiedotustilaisuus. Saattaisi olla aiheellista tarkastella myös sitä voisiko Støn ja muiden henkitoreissaan sinnittelevien rannnikon kalastajakylien pienimuotoista, työvaltaista ja taatusti haaskausvapaata siimakalastusta pitää suositttelemisen arvoisena. Ainakin yhtä suositeltavana kuin pohjatroolausta.
Siitäkin huolimatta että meillä ei ole mahdollisuutta solmia suureellisia yhteistyösopimuksia. Eikä sellaisten sopimusten vauhdittamiseen tarvittavia taloudellisia resursseja. Olemme pieniä ja vähäpätöisiä menneen maailman kasvatteja, liian mitättömiä millään tavalla huomioitaviksi.
Ja meidän kalalla sattuu olemaan väärä ympäristömerkki. Ruotsalainen Krav
-lauri-
Liite:
Etiketter:
Krav merkki,
meren herkkuja,
MSC sertifioitu,
siimakalstus,
WWF sjømatguide,
WWF:n kalaopas
Abonner på:
Innlegg (Atom)
