Viser innlegg med etiketten fysioterapeutti. Vis alle innlegg
Viser innlegg med etiketten fysioterapeutti. Vis alle innlegg

søndag 20. januar 2013

Morgenstjernen paluu

Stø 21.tammikuuta 2013 kello  04:05. Olimme Langeneseggalla. Vedimme yhden apajan. Saimme 700 kiloa turskaa ja seitiä. Yltyvä myrsky pakoitti meidät palaamaan Støhön kesken reissun.

Morgenstjerne-niminen blogi on sekin  palannut. Pienen tauon jälkeen tein päätöksen jatkaa kolme vuotta sitten aloittamaani nuottakalastajan tarinaa. Minulla tuli ikävä ruudulla näkyviä tunnelmiani ja ikävä bloggaajaystäviäni sekä lukijoitani. Ikävä sitä maailmaa, josta  puoli vuotta olin kokonaan poissa. Sen luonnolliselta tuntuvan maksimiajan. Morgenstjerne on tuttu, lähes sama kuin ennen taukoa. Teemat pysyvät entisinä. Kerron turskasta ja sen pyynnistä, valaista sekä Vesterålenin muusta luonnosta. Islanti ei ole kadonnut minnekään, vaikka haaveeni sinne muutosta mureni ristisiteen ja polvikierukan mukana. Päivitykset elämästä arktisessa, joskin ilmaston lämpenemisen seurauksena koko ajan leutonevassa  Støn monikulttuurisessa kalastajakylässä, ovat nekin postauksien arvoisia
Uutta on keskittyminen viime kasvukaudella unestaan heränneen arktisen  permapuutarha tiiviiseen seuraamiseen.

Siihen, mitä kaikkea mielenkiintoista ja  hauskaa ja  joskus vähemmän hauskaa toipumislomani aikana on tapahtunut, palaan silloin, kun se liittyy aiheeseen tai sattuu tulemaan mieleen.

Lyhyt kertaus heinä- tammikuuhun.
Kaksi maatilan ympäristön riekkopesuetta sai yhteensä 21 poikasta. Ne muodostivat loppukesästä ison  yhteisparven, säilyivat kaikki hengissä syksyyn. Viimeksi koko parvi näyttäytyi lokakuun alussa vähän ennen vuorille muuttoaan. Haahkojen pesintä onnistui, pääsin todistamaan yhden naaraan haudontaa ja onnekkaasti myös vastakuoriutuneen  poikueen matkaa mereen.

Permapuutarhaviljely onnistui kylmästä kesästä huolimatta kohtuullisesti. Satoa tuli sen verran, että olemme omavaraisia perunan sipuleiden ja  monien mausteiden suhteen. Uutta viljelyalaa tuli raivattua. Ensi kesänä viljelyssä on yli kolme aaria.

Toipumislomaa ja kuntoutusta kesti vuoden loppuun, vuorille kapusin omalääkärini ja fysioterapeuttini ohjeita uhmaten lokakuussa. Marraskuussa palasin entiseen työhöni Morgenstjernen nuottakalastajana, ensin osa-aikaisella sairaslomalla ollen ja vuoden alusta täysipäiväisenä.

Sienivuosi oli surkea. Sitä voisi kutsua Norjassa oloaikani heikoimmaksi. Onneksi on vanhoja  kuivattuja suppilovahveroita varastoituna. Aivan loppusyksystä ilmaantuneet vaaleat orakkaat takasivat kastiketarpeet muutamaksi kerraksi.

Elokuun loppupuolella osallistuimme Støssä ja Nyksundissa järjestettyihin kertojapäiviin.

Syksyllä rekisteröimme valaiden havainnointiin ja suojeluun keskittyvän uhdistyksen North Atlantic Societyn.

Myöhäissyksyn ajaksi maatilamme sai uuden perheenjäsenen. Helmi Helmipöllöksi ristimämme hiiripöllön. Siipirikkoinen perheenjäsenemme toipui hoidossamme sen verran hyvään kuntoon, että läksi tilavasta huoneistostaan ja broilerinrintafileiden ääreltä omin lupinensa kotimetsiinsä  Klohon. Halusi näyttää, että osaa lentää. Helmin tunnelmia voi seurata  fb -sivuilla

Muutakin on tapahtunut, mutta se jääköön myöhempään ajankohtaan. Yksityiselämääni ja läheisiäni tuon blogissa esille samalla varovaisuudella kuin aiemminkin. Morgenstjerne kun on nuottakalastajan  tunnelmia ja ajatuksia silleen yleisellä tasolla.

Kuvia ja kommentteja sekalaisessa järjestyksessä

Mereen totuttautumista  sairaslomalla. Lottas Fangstin miehistö seuraa Arne -Kristian Hanssenin siimannostoa . Kuva: Heikki Kurkela

"Relaxing time on the sea." Sairaslomani jäkeinen ensimmäinen merireissuni Morgenstjernella.

Kauan kaipaamani vaellus Sørkulen vuorelle lokakuussa (vastoin lääkärin määräyksiä ) Polvi kesti yllättävän hyvin.

Støssä ja Nyksundissa järjestetyille kertojapäiville saimme ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa suomalaista väriä. Silene Lehto Støn koukutuskeskukseen  rakentamallamme kalastusaiheisella esiintymislavalla.

Elokuussa  osoittautui, että merikotka saattaa joskus luulla olevansa nimensä mukaisesti merilintu.Tämän löysimme uimasta ja pelastimme ollessamme  vieraiden kanssa pyydystämässä ruijanpallaksia. Kuivattelun ja ruokkimisen jälkeen päästimme  vanhan naaraan vapauteen Tapauksesta lisää  Arctic Whale Toursin fb sivuilla  

Siipirikko hiiripöllo , Helmi Helmipöllöksi ristimämme, asui meillä. Söi ja vahvistui. Siipi tervehtyi ja Helmi karkasi yksiöstään. Lensi  vauhdilla  pois kun avasin oven. Osoitti olevansa valmis vapauteen. Siipensä kunnossa. Kuva: Tea-Mari Brax

Arktisen permapuutarhan historian ensimmäinen vihannesnäyttely maatilan keittiönpöydälla. Yhteensä satoa saatiin yli kahdestakymmenestä eri lajista. Perunan ja sipulien sekä yrttien suhteen saavutimme omavaraisuuden.

Toivotan vanhat ja uudet lukijat tauon jälkeen tervetulleeksi Morgenstjernen kyytiin.
-lauri- 


lørdag 28. april 2012

Fysioterapeutti.

Fysioterapeutti: "Aloitetaan kuudella viikolla. Kolme kertaa viikossa. Puolitoista tuntia kerrallaan. Ohjelma on alussa leppoisa. On erittäin tärkeää muistaa pitää taukoja toistojen välillä."
Kalastaja: "Mitä minä sitten voin tehdä, niinku kotona, saanko kävellä ilman sauvaa, ei minun polveen enää paljoa koske ?"
Fysioretapeutti: "Käytät aina sauvaa. Etkä sitten varaa vasemmalla jalallasi kuin hieman. Mitään rasittavaa et voi tehdä. Kiirehtimällä toipuminen  hidastuu, vamma pahentuu,"



Kalastaja."Siis kerrotko tarkkaan mitä tehtiin, en tajunnut sen tanskalaisen selostuksesta?"
Fysioterapeutti Asle tulkitsee sairaskertomusta"Sun eturistiside oli  revennyt, niinku kaputt, sitä ei voitu korjata, mutta ei se ole elämisen kannalta välttämätön. Treenataan sinut toimimaan ilman sitä. Mutta ei kiireellä. Sitten kierukka oli rikki, ne moskat jotka siellä välissä liikkuivat ja aiheuttivat kipua  sekä jumittivat sun polven, otettiin pois. Oli siellä jonkin verran kulumia. Ne hiottiin. Niin ja  tulehdus oli ollut päällä pidemmän aikaa, se jatkuu vielä"



Kalastaja: "Senhän piti olla yksinkertainen toimenpide?"
Fysioterapeutti: "Ei näistä ikinä etukäteen tiedä ennenkuin sisään mennään. Nyt me pistämme sinut kuntoon ja se vie aikaa. Sinun on yritettävä olla kärsivällinen. Siis se kuusi viikkoa on niinku ehdoton minimi"
Kalastaja: " Koskas pääsen töihin , milloin voin oikeasti liikkua ja mennä vuorille?"
Fysioterapeutti: "Riippuu töistä. Tavoitteemme on että pääset töihin. Nykyisiin ei ole mahdollisuutta pitkään aikaan. Vuorikiipeilyt saat tältä kesältä unohtaa. "
Kalastaja."Entäs laiva, safarit ja muut, jos en rasita jalkaa?"
Fysioterapeutti: "En suosittele ennen loppukesää, Sulla on edessä pitkä sairasloma"



Kalastaja ymmärtää  tuomionsa. Kärsimättömän on oltava kärsivällinen ja  alistuttava sääntöihin sekä toteltava kuntoutuspomoaan Asle Sørdalia. Nuottamies ei voi kyykistyä eikä hyppiä. Ei kiipeillä eikä juosta. Koko kesänä se ei voi mennä  polvilleen. Vuoret on unohdettava, samoin Islanti.
Kävellessä on käytettävä sauvaa. Raskasta ei saa kantaa. Vasenta polvea saa rasittaa vain valvotuissa tiloissa. Ärsyttävän hitaasti etenevän treeniohjelman raameissa." Ethän polje liian  lujaa. Ei niin suurilla painoilla.Ihan rauhallisia toistoja jooko".


Onneksi kalastaja ei kuntoudu  vempeleitten seassa  yksin. Eikä edes kahdestaan terapeuttinsa kanssa. Hän tapaa muita. Kalastajaa piristää saada kuulla vaivaisten sairaskertomuksia sekä  jakaa omaansa. Ehkäpä seuraavilla kerroilla mennään  menneeseen.
Kalastaja luulee menettäneensä  kesän ja luultavasti myös syksyn . Hän ei ymmärrä mitä tarkoittaa orientoituminen.
-lauri-