KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

lørdag 26. mars 2011

Ikävissään voi vaikkapa kävellä laitureilla

Meripelastusyhdistyksen Knut Hoem tuli kylään.

Valassafarirakennuksen auditorion ulkoseinä valmistui rivakkaan.

Johnny ja Risto korjasivat Ekenborgin myrskyssä vaurioitunutta peräpurjetta eli mesaania.

Meriharakat ja niiden mukana kevät ??? saapuivat.

Karimetso sukelteli laiturin edustalla.

Kalanvastaanotossa oli hiljaista.

Ole Ingen turskat kuivuivat verkkovaraston seinustalla.

Merikotkat leikkivät luodolla.

Vanhat kaskelotit olivat tipahtaneet tuulessa hankeen.

Morgenstjerna 26. maaliskuuta. Myrsky on asettunut 12 metrin navakaksi tuuleksi. Koska suunta on lännestä ja merellä korkeita maininkeja , laivat pysyvät maissa.
Viikon myrskynnyt meri vaatii pari päivää rauhoittuakseen.
Kunnon myräkkä inspiroi kovasti, mutta välitila pelkästään masentaa. Silloin tulevat kaiken maailman kaipaukset ja ikävät mieleen. Sellaiset tuntemukset joiden hoitoon raskas ruumiillinen työ olisi parasta lääkettä.
Onneksi mulla on aallonmurtaja ja laiturit. Tuttuja reittejä vaeltaessa ja sopivia kuvauskohteita etsiessä olo paranee. Bongasin muuten kevään ensimmäiset meriharakat.
-lauri-

10 kommentarer:

  1. Bongasin Leenan blogista "Meriharakat"-kirjan..
    Luulen, että olen sen lukenut mutta toisaalta se kaikkinensa kutsuu minua..Hassua..

    Kaipaus ja ikävä ovat ihania, jos niillä on kohde..Ihana ikävöidä..
    Muuta jos ei ole ketään..

    SvarSlett
  2. Hmm. Toivotaan kevyempiä ajatuksia sunnuntaiksi! Onneksi se rannoilla kuljeskelu taitaa kuitenkin olla parasta terapiaa...

    SvarSlett
  3. Hanne: Se kirja on ollut niin pinnalla, että lisään listaan pitäisi lukea. Kaipaus on minusta jotenkin positiivistä, mutta ikävä voi kovasti riuduttaa. Minä ikävöin usein johonkin paikkaan.
    THK:Kiitti. On jo nyt,huomattavasti kevyempiä kun meriharakatkin tulivat :). Just niin. Rannoilla ja vuorilla latautuu. Metsässäkin. Huomenna ei tartte fundeerata kun päästään taas merelle turskien ja koljien kimppuun. Ja jos vähänkään onnistaa niin sitten on merellä käynnit vähissä ja taas yksi talvikausi loppumassa.
    Sånn går sesongene

    SvarSlett
  4. Hyvä että pääsette pian taas merillle nin ei tarvitse "vain" kuljeskella. Teidän myrskyt ovat taas vaikuttaneet meille eteläänkin, minä olen illat päivystänyt puhelimessa ja yrittänyt saada asiakkaita milloin mihinkin lentokoneiden skipatessa Tromsön ja bussien kääntyessä takaisin Hammerfestiin matkalla kohti Honingsvågia... Ja taisipa Hurtigrutenkin olla tulematta maihin Tromsössä yhtenä päivänä...? Toivottavasti nyt myräkät rauhoittuvat! Mukavaa sunnuntaita!

    SvarSlett
  5. yr.no:ssa todettiin kyseessä olleen poikkeuksellisen napa-alueitten matalapaineen (Polare Lavtrykk)
    Normaalisti ne ovat lyhytaikaisia ja yllättäen tulevia, muistuttavat pyörremyrskyjä ja kehittyvät. Esiintyvät vain kylmillä alueilla pohjoisessa ja etelässä.
    Niitä on melkein mahdoton ennustaa etukäteen muuta kuin muutamaa tuntia ennen.
    Nyt sellainen raivosi koko viikon, ei sellaista oo aiemmin tapahtunut.
    Satelliittikuvista sen matalapaineen muodon voi todeta just ennen myrskyn alkamista.
    Aiemmin nämä polaariset matalapaineet(tämäkin voisi olla yksi mahdollinen käännös)
    aiheuttivat paljon tuhoa. Kymmeniä kalastajia saattoi soutuveneaikana mennä kerralla.
    Että melkoinen luonnonvoima oli kyseessä.
    Mutta nyt helpottaa. Meriharakka tietää :)

    SvarSlett
  6. Hyvä hyvä, ei muuta kuin vesille ja täyttämään kiintiötä niin pääset pian valasopas touhuihin :)

    SvarSlett
  7. Oltiin kolme päivää lähes putkeen ja saatiin paljon kaloja.Eiköhän me ensi viikolla jo päästä pääsiäisen viettoon :)

    SvarSlett
  8. Hei tähän väliin työasiaa - asiakas haluaa nähdä "orca" (killer whale?) - onko tähän jotain parasta ajankohtaa vai miten homma toimii... Tällä kertaa eivät sentään halunneet nähdä sekä revontulia ja keskiyön aurinkoa :)

    SvarSlett
  9. Kaikkein varminta on mennä loppusyksystä loka-marraskuu tai myöhemmin Lofooteille tai Tysfjordiin. Esim Henningsværiin tai Svolværiin ja ottaa sieltä joku yrittäjä viemään miekkavalaitten luo.
    Tosin ne eivät enää ole niin yleisiä siellä vuonoissa kuin vielä muutanma vuosi sitten.
    Kesällä meidän kaskelottisafareilla on parhaat mahdollisuudet nähdä,vuosi vuodelta niitä on ollut koko ajan enemmän.
    Mitään takuuta ei kuitenkaan voi antaa, ainoastaan kaskeloteista.
    Silloin kun on ajankohtaista niin soitto Destination Lofoteniin tai meille niin ainakin saa selville onko niitä tienoilla.

    SvarSlett