KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

fredag 22. april 2011

Varovaista ja turvallista pääsiäistä vesillä, jäillä ja vuorilla.

Støn satama-allas kuvattuna kahden viikon välein. Yläkuvan kalastusalukset on suunniteltu mereisin oloihin. Niissä on riittävästi painolastia kestämään korkeat ristiaallot ja petolliset virtaukset. Ne ovat helppoja ohjata kovassakin tuulessa. Silti uppoamisia tapahtuu.

Alakuvan avovene on meriolosuhteisiin täysin soveltumaton.Korkeassa aallokossa, voimakkaassa virtauksessa tai tuulenpuhurin yllättäessä ohjattavuus on surkea. Veme kaatuu herkästi. Tuollaisia ei saisi päästää avomerelle.

Olin Morgenstjernen kannella kuvaamassa riskilöitä ja katselin ihmeissäni kun näin seurueen suuntaavan aallonmurtajan aukosta avomerelle. Kellään ei ollut kelluntaliivejä tai - pukua. Sää oli petollisin mahdollinen. Turvallisen tuntuinen, täysin tyyni.

Kuvan vene ei liity millään tavalla Hadsel vuonon traagiseen onnettomuuteen, vaan on varoittava esimerkki ymmärtämättömyydestä.


Gisløy pitkäperjantai. Meri on tyyni, mutta sää voi yllättäen muuttua. Sen sai eilen traagisesti kokea naapurikunnassa Hadselissa asuva pienveneellä liikkeellä ollut nelihenkinen seurue .

Kokenut ja meren hyvin tunteva kuski seurueineen joutui muuten tyynessä vuonossa merellä puhjenneeseen pahaan ristiaallokkoon. Vene upposi ja kaikki neljä hukkuivat.
Heidät löydettiin laajan pelastusoperaation jälkeen tänään aamupäivällä. Vesterålen on taas kokenut traagisen onnettomuuden.
Meri täällä on täysin arvaamaton ja tuollaiset pikku veneet ( Siitä huolimatta että kyseessä on Bella 572) ovat täydessä lastissa, voimakkaine moottoreineen, korkeassa aallokossa usein täysin merikelvottomia ja hengenvaarallisia. Vaikka esim joittenkin urheilukalastajien merikalastussivuilta saattaisi toisenlaisiakin kommentteja avoveneitten turvallisuudesta ja soveltuvuudesta vuonokalastukseen lukea.

Minä en uskaltaisi lähteä minkäänlaisella avoveneellä muutamaa sataa metriä rantaa edemmäksi ( Valtamerikäyttöön suunnitellut Rib -veneet ovat asia erikseen). Sen verran ovat alueemme virtaukset, karikot ja yllättäen puhkeavat tuulet tulleet tutuksi. Norjan Meri on vaarallinen. Ja täällä se on vaarallisimmillaan. Meri on täysin toisenlainen luonteeltaan kuin järvi tai Itämeren saaristot.

Jos on pakko lähteä, niin sitten pitäisi pukeutua lyhyelläkin matkalla kelluntahaalareihin ja lisäksi pelastusliiveihin. Kaikissa pienveneissä pitäisi olla pakollisena hätälähetin , hätäraketit ja savut.
Nin että etsijät tietäisivät minne mennä. Nytkin pelastushelikopteri oli vähän ajan päästä ilmoituksesta paikalla. Samoin kuin pelastusalukset ja kalareissuillaan ollut troolari. Lisäksi oli tiedossa suurinpiirtein mistä etsiä.
Kuitenkin uhrit löydettiin vasta tänään.
Surullista.
-lauri-
PS.
Muutamia ulkoiluvinkkejä.
Vaikka jäät tuntuisivat vahvoilta niin lähellä rannikkoa oleville järville pilkille mennessä kannattaa pukeutua kelluntahaalareihin ja lisäksi pelastusliiveihin ja ottaa jäänaskalit . Sama vaatetuspyyntö koskee niitä, jotka uskaltautuvat avoveneillä merelle. Vuorilla kävellessä voi olla petollista varsinkin sulissa kohdissa. Sammalen alla oleva jaätynyt maa saattaa olla vaarallisen liukas.
Kaikesta huolimatta nautinnollista ja turvallista pääsiäisulkoilua. Minä lähden lintuja kuvailemaan.

5 kommentarer:

  1. Problem is finnish boats has relatively flat bottom and are unstable, thus easily tip around if they hit large or sudden waves. Not made for harsh coasts.

    SvarSlett
  2. Surullista, tällä saarella käy myös paljon harrastuskalastajia jotka vuokraveneellä lähtevät vesille. Syksyllä kyselin yhdeltä porukalta miten on mennyt, ihmettelivät valtaavaa ristiaallokkoa joka tuli vaikka oli vain 3 m/s tuulta, koitin parhaani mukaan selittää kuinka voimakas on vuorovesi ja miten se vaikuttaa. Vuorovesi tietoisku turisteille pitäisi olla pakollinen.

    SvarSlett
  3. Anonym: That's so thrue. Foreksempel this Bella 572 is very good all weather boat... in lakes or perhaps in the Baltic Sea, but not here. Not at all.
    Ari: Tuo on loistoidea. Pitää meidänkin skarpata tämän asian kanssa, kun moni vieraistamme käy myös kalassa joko omin päin tai ohjatusti.
    Ehkä kalaturismissa voitaisiin mennä vielä pidemmälle, vaatia jonkinlaista puolen päivän turvakoulutusta ja veneenohjauskorttia kaikilta jotka aikovat omin päin ilman paikallista opasta meidän vaarallisille vesille.
    Matkailuyrittäjien vastuulla olisi valvoa käytäntöä ja huolehtia, että asiakkaat ovat tietoisia meren vaaroista.
    ja sitten pienissäkin veneissä tulisi olla aivan samat paikantamis ja avunpyyntövehkeet(lähetin, raketit , savut) kuin kalastusaluksilla.
    Kalastuspuolella ja myös meillä valassafarilla on todella tiukat turvamääräykset, mutta pienvenepuoli näyttää jääneen kokonaan unohduksiin.
    Sitten tulee näitä surullisia uutisia liian usein.

    SvarSlett
  4. Hyvää pääsiäistä sinne ylös. Surullinen onnettomuus.

    t helen

    SvarSlett
  5. Kiitos Helen. Hyvää pääsiäistä Tampereelle.

    SvarSlett