Varstad Gård Gisløy

Varstad Gård Gisløy
Ketojen hoitoa.

onsdag 7. september 2011

Sienestysviettini

Sienestys on monipuolinen hyötyliikuntamuoto. Eväitten syönti ja kahvin juonti sekä nuotiolla istuskelu makkaranpaistoineen on tärkeä osa pidempien sieniretkieni ohjelmaa. kuva Mirella Baas.

Tattien kiilto silmissä pitkätkin metsätaipaleet ovat kevyitä taivaltaa .kuva Mirella Baas

Sienien aatelia. Kuvassa alimmaisena kaunis etanankin arvostama herkkutatti sekä lactarius delicius eli leppärousku.

Pussillinen lokakuun lopun suppilovahveroita.

Hyvinkään metsien satoa Ahdenkallion tattiapajilta.


Morgenstjerne 7.syyskuuta. Kaakkoistuulta 10 metriä sekunnissa, puolipilvistä, lämpötila 12 astetta. Emme menneet merelle, kukaan laivoista ei mennyt. Voimakas kaakkoistuuli piti Støn kalastuslaivueen laiturissa.

Tämä päivä on mennyt pientä syötitystuvalla tapahtunutta sosiaalista kanssakäymistä ja metsäreippailua lukuunottamatta sisätiloissa. Kipparintuolista olen seurannut Morgenstjernen ulkopuolista elämää. Eli saksalaisten lauantain safaria odottavien valasmatkailijoiden omien eväiden syöntiä kiinni olevan Stø kahvilan terassilla ja lokkien seisomapaikkojen vaihtelua aallonmurtajalla ja kalanvastaanoton katolla.
Aina välistä läppärini on johdattanut minut maailmalle.
Päätoimekseni olen kuitenkin askaroinut laivan keittiössä. Minä tykkään tällaisista rauhallisista omissa oloissaan oloista. Oikein nautin siitä, ettei tarvitse ottaa ketään, yhtään millään tavalla huomioon.

Sitäpaitsi sienisaaliin lajittelu, puhdistus ja laatuluokittelu sekä jatkojalostustoimet Morgenstjernen pienissä tiloissa ovat sen verran tuoksuista puuhaa, että ne on parasta tehdä silloin kun kippari tai juniori eivät ole paikalla. Niinkuin just tänään.

Sienisyksyni 2011 on ollut sadoltaan hieman keskivertosyksyä heikompi. Herkkutatteja on ilmestynyt normaalia vähemmän, samoin vaaleita orakkaita. Yksi suosikeistani kehnäsieni ei ole noussut ollenkaan. Onneksi on rouskut ja kantarellit. Niitä olen löytänyt huomattavasti aiempaa enemmän. Rouskujen satokausi alkoi jo heinäkuun lopulla ja on jatkunut tänne saakka. Karvarouskuista on menossa vakiopaikoillani jo neljäs sato. Tänä syksynä olen poiminut haapa- ja kangasrouskujen lisäksi runsaasti myös voirouskuja.

Paikalliset eivät ymmärrä sienien päälle muuta kuin sen mitä minä ja muutama muu suomalainen olemme sienikursseilla vuosien mittaan opettaneet. Sienenpoimintaan ei ole perinteitä. Sienet ovat karjanruokaa sanoo kipparini.

Sen parempi minulle. Vesterålenin sademäärä (2000 mm Savon 400 asemasta) takaa yksinoikeuden ainakin jonkinlaisen sienisatoon joka ikinen vuosi. Sieniköt sijaitsevat lyhyen ajomatkan päässä ja sienet ovat viileämmästä ilmastosta johtuen terveitä ja madottomia toisin kuin Suomessa, missä ennätysmäinen toinen tattisato jäi elokuun lopun helteissä heikkolaatuiseksi.

Sienestyksessä on parasta sen monipuolisuus. Yhteen ja samaan harrastukseen kun saa sisällytettyä saalistus- ja keräilyvimman tyydyttämisen, kuntoliikunnan, jalostustoiminnan sekä kulinarististen mielihalujen ja fantasioiden toteuttamisen.

Sienikausi on yllättävän pitkä. Ensimmäisten kantarellien ja viimeisten suppilovahveroiden poiminnan väli saattaa olla jopa kolme kuukautta. Jalostuksen ja kokkailun myötä sienitouhuaminen saadaan ympärivuotiseksi.

Kun harrastuskalastus ei ammattilaisuuden myötä enää kiinnosta ja kun metsästyksen viehätys on koko ajan laimenemassa, niin marjastamisesta ja varsinkin sienestämisestä on tullut minulle samaa kuin eränkäynti. Siitä on tullut Vladimir Solouhinin tunnetuksi tekemä kolmas metsästys.
-lauri-
JK.
Pohjoisnorjalaisten vähäisestä sieni-innostuksesta löytyy ilahduttava poikkeus. Tinja fjellgård tarjoaa ruokalistallaan uunissa haudutetun ruijanpallaksen kanssa paistettuja herkkutatteja sekä leppärouskuja. Hyvä Tinja







6 kommentarer:

  1. Luontoon mennään kameran ja sienikorin kanssa. Siinä on mun pari intohimoa, mutta toki niitä piisaa.

    Löysin meidän omasta lehdosta kantarelleja sekä vaaleaa orakasta. Sain ystävältä reippasti kosteikkovahveroita, joiden maku muistuttaa hyvin paljon suppilovahveroa. Tattimuhennosta sekä kantarellikeittoa on myös tullut syötyä ravintoloissa.

    Keskisuvella valmistin kuivatuista suppiksista grillatun lohen yhteyteen monasti muhennoksen.

    Yhtenä lauantaina päätimme Lumimiehen kanssa syödä kantarellia niin paljon ettei sitä tee enää ikinä mieli. Ei onnistunut;-) Himo vain jatkuu.

    Jos ei ymmärrä sienten päälle on ihminen yhtä säälittävä kuin ihminen, joka ei ymmärrä kirjojen päälle.

    SvarSlett
  2. Kosteikkovahvero ja suppis ovat minusta maultaan lähes identtiset. Kehnäsientä oon kaivannut, siitä tulee niin hyvä keitto. Valitettavasti se on ollut poissa tänä syksynä.
    Sienet on minusta hyvä intohimon kohde.
    Marjoista saatan innostua, mutta vasta sienet saavat kaikki aistit heräämään. Sienimetsässä hajutkin ovat voimakkaampia.
    Löydän kantarellit vainulla, varsinkin nyt kun maassa on niin paljon lehtiä, on luotettava vainuunsa ja vaistoonsa.
    En usko, että olisi kovin vaikeaa kouluttaa hyvä kantarellikoira tai sika kun ihminenkin siihen hommaan oppii :)
    Saattaisin olla kanssasi samaa mieltä, en kuitenkaan julkisesti pienessä pohjoisnorjalaisessa kalastajakylässä heh.

    SvarSlett
  3. Mina aina ajattelen sua kun naen metsassa sienia. Muistan kun sanoit, ettei saa opiskella kirjoista vaan olisi hyva lahtea jonkun matkaan joka tuntee sienet. Ja opetella sienia vahitellen.
    Sulla on hyva kun norskit eivat tule sun sieniapajille. Mulla vahan sama mustikoiden kanssa. Sanaton sopimus. Ottakaa te lakat niin ma otan mustikat:) ps. vaikka kylla ma kaikki lakat poimin mitka vastaan tuli, mutta esim. yksi tuttuni oli poiminut niita 60 litraa nyt syksylla!!! Norjalainen tietenkin. t.kalamuija

    SvarSlett
  4. Hyvä kun oot saanu lunastettua mustikkaoption.
    Se on totta, alussa aina kokeneen matkassa. Useita sieniretkiä. Ja sen jälkeen kun yksin käy, kannattaisi tarkistuttaa saalis jollakin joka taatusti tuntee sienet.
    No kyllä ne norjalaiset tulee sinne helpoimmille apajille vähitellen. Kurssini käyneitäkin on yli 50. Osaavat jo herkkutatit ja orakkaat kantarellien lisäksi.
    Suppilovahverot ja kehnäsienet ovat toistaiseksi suomalaisten yksinoikeus samoin kuin parhaat rouskupaikat.
    Tänä vuonna olen tavannu poimittujent lehnmäntattien jämiä, varmaan liettualaiset ja venäläiset asialla kun idässä ja baltiassa se on niitä arvostetuimpia sieniä.
    Täällä paikalliset osaavat arvostaa mustikkaa ja varsinkin puolukkaa sekä hyvin monet variksenmarjaa.
    Tänään minulta tulee jatkoa tähän sienipostaukseen. Kunhan suolistukselta kerkeän.

    SvarSlett
  5. Jos vielä otan koiran, after Olga, hänestä tulee kantarellikoira. Naapurimme hankkivat kivan vesikoiran, en muista onko Portugalin sellainen vai Epanjan vai mikä, ja alkoivat kouluttaa. Koira oppi leikin avulla helposti vaan kun mentiin metsään, ei löytänyt yhtäkään sientä. Syntyi iso kohu, sillä koiralla on omat nettisivut ja kilpailee agilityssa ja vaikka mitä ulkomaita myöten. No, isäntäväki oli nuukallut ja käyttänyt koulutuksessa virolaisia kantarelleja;-)

    Lauri, saako sitä sun 'Bardeem' kuvaa käyttää Lumikarpalo-blogissani yhdessä runossa, joka ei ole minun, vaan yhden bloggaajan? Laita lupa mulle meiliin: leena.nieminen@olumbus.fi Käytän oikeaa Bardeemia ellei mitään kuulu.

    SvarSlett
  6. Koira pitää kouluttaa paikallisilla tuoreilla sienillä oletan :)
    Mun kuvaa saa käyttää. Yritin lähettää mailin tuohon osoitteeseen, mutta se tuli palauupostissa takaisn.
    Nyt huomasin, sulta puuttuu columbuksesta c. Voihan se kuvankäyttölupa olla julkinen.

    SvarSlett