KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

torsdag 15. september 2011

Hurtigrute,hurtigrute går går går

Tunnelmallinen hurtigrutealus Nordlys, sellaisena kuin sitä muistelen. Muutama matka on tullut silläkin laivalla tehtyä. Monta kertaa olen vastassa ollut. Lukuisia ohiajoja nähnyt.

Todennäköisesti emme enää tapaa. Kuvat hurtigrute infosta



Perjantai aamu,Tjeldsnæring Kjøllefjordin maamerkin Finnkirkenin edustalla. Sää on tyyni ja utuisen harmaa. Merisumu on noussut vuorille. Olemme kolmatta päivää kalassa. Ruijaan tulon jälkeen päivämme olemme kulkuttaneet merellä. Kerran olemme jäitä pikaisesti hakeneet, kerran saaliin luovuttaneet ja kaksi kertaa Kjøllefjordin satamassa pimeimmän yönseudun viettäneet.

Kalastamme tutuilla apajilla, samalla tavalla ja samaan aikaan niin kuin ennenkin olemme tehneet. Tänä syksynä täällä on hiljaista, harvinaisen vähän muita nuottalaivoja. Pienemmät rapualukset eivät nekään ole merellä. Suurin osa on kiintiönsä pyydystänyt.
Mutta emme ole yksin. Meillä on seuralainen, jonka taatusti tapaamme joka päivä, joka kerta ilta-apajan nuotan laskun aikaan. Joskus myös aamuyöstä. Silloin kun olemme seitiä pyydystämässä.
Eilen ohi ajoi Vesterålen. Se tietää meidän täällä ollessa muuttaa reittiään. Tänään tulee uudempi Nordkapp. Sekin antaa meidän kalastaa rauhassa. Hurtigrute laivojen ja kalastusalusten rinnakkaiselo sujuu sopuisasti. Kalastusaluksilla on aina etuoikeus. Mahtava hurtigruta väistää mielellään. Ajaa kuitenkin niin läheltä kuin on turvallista.

On mahtavaa seurata suurten matkustajalaivojen ohiajoa, silloin on pakko keskeyttää suolistus. Ja vilkuttaa. Tiedä vaikka komentosillalla on tuttuja, tai matkustajien joukossa. Hurtigrutan ohiajo on merkki siitä, että rannikko elää.

Hurtigruta on näiden seutujen elinehto. Ilman hurtigrutaa Pohjois- Norjan veri ei kierrä kunnolla, suonet ahtautuvat. Ja hengitys vinkuu. Ilman hurtigrutaa Ruija lamaantuisi.

Maanantaista tulee erilainen. Silloin olemme Tjeldsnæringin apajalla yksin. Nordlys ei tule.
Tiedä vaikka olisi Ålesundin satama-altaan pohjassa. Kurjaa kun yksi on poissa. Luulen , että lopullisesti.
Onneksi muut jatkavat taivaltaan, joka päivä seilaavat. Meidän ohi ajavat
Bergenistä Kirkenesiin. Ja takaisin.
Täältä voi seurata jäljelläolevien kulkua.
-lauri-

4 kommentarer:

  1. Joo toi oli kamala uutinen! Olen itsekkin tavannut Nordlysin:) Ja kaynyt muistaakseni sisallakin. Outoa etta se on tod.nak lopullisesti poissa. Mutta laivahan se vain oli.. harmi, tosi harmi etta ihmisia meni mukana. Eilen kun viimeksi katsoin uutisia niin 2 oli menehtynyt. Pitaakø tama paikkansa? t.kalamuija

    SvarSlett
  2. Juu , kaksi kuollutta, molemmmat miehistön jäseniä. Onneksi evakuointia on hurtigrute laivoilla harjoiteltu niin paljon, että se sujuu. Jokainen tietää tehtävänsä, missä katastrofiryhmässä on ja mitä tekee.
    Laivapalot ovat kauheita, niissä on aina suuronnettomuuden ainekset olemassa.
    Nyt selvittiin mielettömän voimakkaasta palosta noinkin vähillä ihmishenkien menetyksillä.
    Taatusti on ollut kova urakka saada matkustajat turvaan.
    Pelastuveneiden käyttö oli se joka pelasti täystuholta.

    SvarSlett
  3. Mekin tapasimme Nordlysin viime reissulla ja heiluttelimme ikkunasta kannella oleville matkustajille. Toivottavasti Nordlys saadaan vielä pelastettua, Hurtigrutenillä ei taida pahemmin olla onnettomuuksia sattunut viime vuosina?

    Ja hienoa että isot risteilylaivat väistävät teitä, toimivaa yhdessäeloa! Mukavaa pohjoisenreissun jatkoa!!

    SvarSlett
  4. Kiitos Reissu on alkanut hyvin, kalaa tullut paljon.
    Onnettomuuksia hurtigrute laivoille ei oo sattunut. Yksi tilausristeilijä törmäsi muutama vuosi sitten Antarktiksessa jäihin, mutta muuten on mennyt hyvin.
    Suurin ansio on niille turvarutiineille ja minusta maailman parhaalle meriturvallisuuskoulutukselle. Kun uusi henkilö tulee miehistöön, hänellä on takanaan se imo60 turvakurssi ja sitten se saa heti tietää paikkansa jossain turvaryhmässä.
    Ne harjoittelevat usein, pitävät taitojaan yllä. Se mitä minä olen tästä onnettomuudesta lukenut(matkustajien lausuntoja mm) vahvistaa että matkustajien evakuointi onnistui tosi hyvin.
    Samoin laivan pelastaminen, Nordlys oli jo kaatumassa laituriin.
    Ainoa miinus oli että ihan kaikille matkustajille ei selvinnyt kuulutuksessa miksi pitää tulla kokoontumispaikkaan. Kaikki kuitenkin tajusivat tulla tai haettiin.
    Ehkä laivan torvella annettu seitsemän lyhyttä ja yksi pitkä olis selventänyt.
    Me olemme tulleet satamaan luovutimme kalat ja nyt pidämme tuulta (alkaa myrskyämään)
    Kohta pääsee toivottamaan M/S Nord Norgen satamaan.
    Yleensä merellä noudatetaan hyvin meriliikenne ja myös herrasmiessääntöjä. Oli sitten kyseessä koti- tai ulkomainen alus.

    SvarSlett