Troolattu kala WWF:n suosiossa. Pitkäsiimakalastettu ei

Onnistummeko saamaan äänemme kuuluviin ja pitämään rannikkokalastuksen hengissä. Vaikka meillä on pienet yksiköt, paljon työvoimaa vaativa kalanvastaanotto, eikä yhtään rahaa massiivisiin pr kampanjoihin.


Huom. Avlettolla meni eka postauksessa hieman käsitteet sekaisin. Tässä muutettu versio. Muutos tehty 17.01.2011.

Epäreilua. Pieniä sorretaan. Suuri on kaunista. Ja Pois alta köyhät.

Se tulee niin helposti mieleen, kun tarkastelee WWF:n kuluttajan kalaopasta. Ja sen kannanotoja. Olen perehtynyt suomalaiseen kalaoppaaseen ja WWF:n kalavastaavan kommentteihin oikein tosissaan. Ja turhautunut hieman.

Perustelut väitteilleni

Meidän kylässämme siirryttiin kolme vuotta sitten tuottamaan pitkälläsiimalla pyydettyä luomukalaa. Krav- merkillä varustettua. ( Krav on Ruotsissa ja monissa muissa maissa hyväksytty luomumerkki). Olemme olleet mukana seuraamassa, kuinka tarkkaan polttoaineet , voiteluöljyt ja kalastusmenetelmät tutkitaan ennenkuin merkki, jokaiselle kylämme pienelle alukselle, myönnetään.

Tiedämme tiukat vaatimukset. Kuinka jätehuollon on oltava kunnossa. Kuinka sivusaaliissa ei saa olla merilintuja eikä pyöriäisiä. Kuinka siimapyynnin on kohdistuttava täysikasvuisiin vähintään kerran kuteneisiin kaloihin.Kuinka dumppausta ei saa harrastaa.

Jokainen joka on vähänkään ollut tekemisissä rannikkokalastuksen kanssa tietää, että juuri pitkäsiimakalastus on ylivoimaisesti kaikkein kestävin kalastusmuoto. Ja eniten työllistävä. Siten myös sosiaalisesti kestävin. Sitä olen vieraillemmekin vuosikausia toitottanut.

Siimalaivojemme ympäristömerkki ei yllättäen täytäkään WWF:n kriteerejä. Sitä ei WWF suosittele. En tiedä miksi. Haluaisin tietää. Olisi mukava löytää perustelut. Luulen , että perusteluina on pienuutemme. Meillä on liian pienet yksiköt niin paljon valtaa omaaville järjestöille kuin MSC ja WWF. Se on minun luuloni.

Troolaus on kovasti kehittynyt viime vuosina. Ja nykyään sen haittavaikutukset ovat vain murto osa siitä mitä vielä 80- luvulla. Silloin kun käytettiin enemmän pohjaa tuhoavia pohjatrooleja. Ne muuttivat pohjaa eri tavalla kuin nykyiset hellävaraisemmat troolit.

Uskon että troolauksessa tullaan koko ajan pehmeimmille linjoille. Pyyntimenetelmä kehittyy ekologisempaan suuntaan. Ehkä tulevaisuudessa troolauksessa päästään niin pitkälle, että se oikeasti on kestävä kalastusmuoto. Vielä se ei sitä minun mielestäni ole. Liian paljon tulee sivusaalista. Liian paljon tuhoutuu vieläkin merenpohjaa kaikesta huolimatta. Liian paljon tulee pientä kalaa jota ei voi hyödyntää . Silti WWF antaa siunauksensa MSC merkin saaneelle troolikalalle.

Alla siteeraus Suomen WWF:n sivuilta

"MSC-sertifikaatti on tällä hetkellä paras tae siitä, että kala on pyydystetty ekologisesti kestävällä tavalla. WWF:n verkkosivuilla olevassa oppaassa kerrotaan, mitä Suomessa myytäviä kaloja on jo saatavilla sertifioituina."

Tässä alla olevassa norjalaisesa tekstissä puolestaan kerrotaan kuinka troolareitten ja suurimpien laivojen varustajien hakema ympäristömerkki oli toteutumassa. Samassa yhteydessä tosin mainittiin, luultavasti kovia kokeneita ja jalkoihin jääviä rannikkokalastajia rauhoitellen, että myös rannikkoalueella (lähempänä kuin 12 merimailia) pyydystettävä kala tulee saamaan MSC merkin lähiaikoina.

Dei norske fiskeria av torsk og hyse utanfor 12 nautiske mil, vert etter planen miljøsertifiserte i neste veke.

Dette omfattar omlag halvparten av den norske fangsten av torsk og hyse. Eksportutvalet for fisk reknar med at også fisket innanfor 12 mils grensa blir sertifisert innan kort tid, melder Fiskebåtredernes Forbund (Fiskebåt)


Ympäristömerkki troolareille myönnettiin viime vuoden huhtikuun lopussa. Rannikon pienille aluksille sitä ei ole vieläkään myönnetty. Oletettavasti siksi kun meillä ei ole tarpeeksi vahvaa järjestöa, eikä rahaa pr -kampanjoihin. Troolarit tuovat massiivisia saaliita. Niitä on helpompi markkinoida. Pakastetut troolisaaliit saadaan kätevästi ja tehokkaasti jakeluun. Toimitettua vaikka suoraan Eurooppaan. Tai muualle maailmaan. Kustannustehokkaasti. Kymmenen kertaa vähemmällä työllä. Ilman ympäri Norjan rannikkoa pienissä veneissään ja kuolevissa kylissään näperteleviä kalastajia ja kalatehtaan työntekijöitä. Mitä sitä silloin suotta satsaamaan siimalaivojen monista eri paikoista tuleviin pikku nyssäköihin. Mitä sitä suotta pieniä kyliä hengissä pitämään. Pois alta köyhät.

MSC-sertifikat for torsk og hysefiske

28. april 2010 13:13

BRUSSEL: På vegne av norsk fiskerinæring mottok Eksportutvalget for fisk (EFF) i dag sertifikata som dokumenterer berekraftig fiske.

Sertifikata dokumenterer at det norske fisket etter nordaustarktisk torsk og hyse utanfor 12 nautiske mil er berekraftig.

Norjalainen kalastus 12 merimailin ulkopuolella. Siis syvillä merialueilla tapahtuva troolaus ja koneellinen tehosiimakalastus on täten dokumentoitu WWF:n hyväksymän sertifikaatin MSC:n päätöksellä kestäväksi kalastukseksi. Työvaltainen kylät ja kalakannat hengissä pitävä siimakalastus ei ole.

Voisin hyväksyä norjalaisille tehokalastajille myönnetyn merkin. Onhan sellainen kalastus kuitenkin melko kestävää. Ainakin jos verrataan aikaisempaan pohjatroolaukseen. Kunhan meidän kestävämmälla pohjalla oleva pienimuotoinen kalastus saisi saman suosituksen.

Jos MSC sertifioitua kalaa tulee suosia, niin millä perusteella Krav tuotettua ei suositella

Alla ote WWF:n kotisivuilta pohjatroolauksesta.

Tuhoisat kalastusmenetelmät

Pohjatrooli poistaa suurimman osan tielleen sattuneista lajeista ja tasoittaa mekaanisesti pohjan muotoja. Pohjatroolaus tuhoaa saalislajien suojapaikkoja ja pienentää näin elinympäristön ja lajiston monimuotoisuutta sekä altistaa paljastuneita pohjaeläimiä petojen saalistukselle.

Pohjatroolaus verottaa sekä kohdelajin että sivusaaliina saatavien lajien populaatioita. Lisäksi se tekee usein myös palauttamatonta vahinkoa lajien elinympäristölle ja näin siis koko syvänmeren ekosysteemille.

Troolaus ei ole niin paljon ympäristölle haitallinen kuin pohjatroolaus. Se on siinä harmaalla vyöhykkeellä. Minä ja rannikokalastajakollegani emme halua tuomita koko ajan parempaan suuntaan kehittyvää troolausta. Suurin opngelma lienee sivusaalis ja sen aika ajoin ilmitullut dumppaminen. Kalanvientimme tarvitsee troolareita, suuria yksikköjä. Voimme myös iloita tästä MSC merkistä.

Mutta on kohtuullista , että pienimuotoinen, kalakannat huomioon ottava , työllistävä ja sosiaalisesti kestävä elämäntapamme saa sille kuuluvan arvostuksen. Vaikka meillä ei olekaan resursseja samanlaiseen lobbaukseen kuin Kjell Inge Røkkellä ja muilla isoilla pojilla. Meidän kun on keskityttävä kalastamaan.

-lauri-

JK.Ajattelin lähettää hieman postia Suomen WWF:n kalavastaavalle keskustelun aikansaamiseksi, mutta mitäs sitä suotta mieltänsä pahoittamaan. Sieltä mitään kuitenkaan vastattais

WWF:n näkemys tuhoisista kalastusmenetelmistä kokonaisuudessaan täällä

WeeWeeÄffän kalansyöntioppaat

Valassafarilaiset  Lillestrømissä, minä merellä kalassa :(

WWF:n kalaoppaan mukaan  puna- ahvenen väri on punainen....

Koljan keltainen....

Barentsin turskan vihreä.



Perjantai 14. tammikuuta. Matkalla Langeneseggalla. Tuuli, nyt kaakosta, edelleen heikkoa, pakkasta maissa 4 astetta. Eilen saimme 3300 kiloa turskaa ja reilu 600 muita, lähinnä kookasta seitiä. Siimalaivat saavat saalista nekin. Turska on etuajassa, se on epäilijöidenkin myönnettävä.

Harmittaa ja ei harmita. Minua masentaa kun nämä perinteiset Lillestrømin matkailumessut ovat käynnissä , enkä minä ole mukana. Ensi viikon lopulla on sitten vuorossa pohjoismaiden suurimpien matkailualan markkinoiden menettäminen. Ei mitään mahdollisuuksia Helsinkiin. Kun on  tärkeämpää tekemistä. Niinkuin kututurskan jahtaamista.

Ollaan merellä. Koko päivä aikaisesta aamusta iltaan touhutaan. Loppuilta suolistetaan. Viikonloppu toivutaan. Näinkin kylminä päivinä kuin tänään, olisin paljon mieluummin valassafariosaston lämmössä retkeämme ja kalastajakylämme elämää esittelemässä. Sekä muihin matkailuyrittäjiin tutustumassa ja yhteyksiä solmimassa.
Mutta ei mahda mitään. Kertaakaan en ole missään matkailumessuilla käynyt, vaikka vuosikausia on tullut alalla askarreltua. Poikani sen sijaan on kierrellyt minunkin puolesta. Nytkin menee Helsinkiin.

Eilen tutustuin kahteen oppaaseen.Suomalaisen oppaan lataat tästä ja norjalaiseen tästä. Oikein innolla tavasin. Nimittäin WWF:n kuluttajille suunnattuja kalaoppaita. Siellä kalat ja muut meren eläväiset on jaoteltu kolmeen kategoriaan. Punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin. Opas päivitetään parin vuoden välein. Suomalainen ja norjalainen versio olivat tällä kertaa lähempänä toisiaan kuin ennen.

Oppaan punainen tarkoittaa kaloja joita pitäisi välttää, keltaisia voi syödä harkiten ja vihreitä pitää suosia. Aiemmin oppaassa on mielestäni ollut selkeitä asiavirheitä. Kalakantojen muutokset parempaan suuntaan eivät ole tulleet tarpeeksi huomioiduiksi. Lisäksi suomalaisen version tekijät suhtautuivat ylimieleisesti yhteydenottoihin.
Muutama vuosi sitten koin suomalaisen oppaan kovin yksisilmäiseksi ja hyökkääväksi. Mailasin heille ja kerroin mitä mieltä olen heidän muutamista väittämistään ja suosituksistaan ja kutsuin tutustumaan minun mielestä kestävällä pohjalla olevaan rannikkokalastukseen En saanut mitään vastausta. Herkkä mieleni ärtyi.

Silloin tuntui että siellä Helsingin konttorissahan ne tietävät meidän kalakantojen kehityksen ja pyyntitouhut huomattavasti paremmin kuin me itse ja kalastajakylässämme jaloissa pyörivät merentutkimuslaitoksen tutkijat.

Tympeyttäni Suomen veeveeäffää kohtaan lisäsi kun vertailukohteena oli Norjan sisarjärjestön avoin ja ennakkoluuttomampi, viholliskuvista vapaa, toistakin osapuolta arvostava näkemys.

Silloinen "Atlanttivastaava" Maaren Esmark argumentoi kannanottojaan, tapasi myös kalastajien edustajia, piti kolumnia kalastajien ammattilehdessä ja etsi kalastajia ja ympäristönsuojelijoita yhdistäviä tekijöitä. Asioita , kuten öljyntorjunta, öljynporaus ja liian lähellä rannikkoa kulkevat tankkerit.
Vähän kerrassaan se kalastajia aluksi kovasti ärsyttänyt "tullfetta" sai asiallisuudellaan ja maltillisella esiintymisellään  sanomaansa läpi. Jos ei kannanottojen taakse, niin ainakin niitä paremmin ymmärtämään.

Olihan totta , että puna-ahven on uhanalainen, samoin kissakala. Ne eivät sovellu pääsaaliskalana pyydettäviksi. Kampelakannat on 60-luvulla pyydetty melkein olemattomiin, paikalliset vuonoturskakannat tarvitsevat suojelua. Siksi WWF ei niiden ostoa voi kuluttajille suositella. Merikrotti on punaisella , koska sen kannasta ei ole tarpeeksi tietoa, ei tiedetä kuinka kovaa verotusta se kestää. Ruijanpallas on kokonaisuutta katsoen uhanalainen , vaikka se täällä pohjoisessa  voi hyvin.

Vihreää valoa ei voi näyttää ennen kuin kannat todistettavasti kestävät suunnitellun pyynnin. Kalastajien on reilusti otettava perisynnit kantaakseen ja myönnettävä, että syy monien kalakantojen huonoon tilaan on meissä. Maaren Esmarkilta  tuli heti myös tunnustusta kun asiat menivät kalakantojen suhteen parempaan suuntaan. Kun salakalastusta saatiin kuriin. Kun Barentsin kututurska elpyi niin, että on nyt paras kymmeniin vuosiin.
Maaren muisti painottaa , että oli ylpeä norjalaisista kalastajista, kaikesta huolimatta.
Maaren oli sillanrakentaja ja minä salaa hänen suuri ihailijansa, vaikken ole koskaan edes tavanut

WWF ja ympäristöjärjestöt yleensä, ovat todella suuria vaikuttajia. Niitten merkitys ostopäätöksiin , varsinkin Keski Euroopassa on aivan ratkaiseva. Se vaikuttaa kyläämme kahdella tavalla kalojen ja valaitten kautta. Tänne saapuvat ympäristötietoiset matkailijat ja matkanjärjestäjät haluavat tietää millaisen paikkaan he tulevat. Onko toimintamme ekologisesti kestävää? Luonnollisesti saamme paljon kysymyksiä kalastuksesta ja myös valaanpyynnistä.
WWF:n työ kalasertifioinnin parissa on joistakin ylilyönneistä ja osin myös asiantuntemattomuudesta huolimatta tärkeää. Näin uskallan sanoa , uskallan olla eri mieltä kuin osa kollegoistani.

Onneksi voimme hyvällä omallatunnolla kertoa kylästämme. Että täällä kalastus on pienimuotoista, kovasti työllistävää rannikkokalastusta. Se kohdistuu pääasiassa lajeihin joiden kannat kestävät verotuksen. Luonnonvarojen hyödyntäminen on kestävällä pohjalla, meillä myös sosiaalisesti kestävällä. Rannikokalastus yhdessä valassafarin ja sen liitännäisten kanssa kun pitää pienen kylämme, perinteisen rannikkokulttuurin, hengissä.

Suuri vahvuutemme on siimalaivastomme pyydystämälle koljalle ja Barentsin meren turskalle myönnetyt Krav merkit. Ruotsalaisen luomumerkki Kravin vaatimukset ja kontrollointi ovat sen verran tiukat, että kuluttajat voivat hyvällä omallatunnolla syödä Krav kalaa. Stö oli ensimmäinen kalastajakylä Norjassa , jonka pitkäsiimakalastajat läksivät mukaan, sitoutuivat Krav ehtoihin.
Ja tulokset alkavat näkyä. Koko ajan suurempi osa kalastamme pakataan Kravina. Paljon on vielä tehtävää, mutta olemme hyvässä vauhdissa. Joka tapauksessa ekologinen kala on tulevaisuutta. Ja kala, joka voidaan jäljittää mereen saakka. En usko , että menee kovinkaan monta vuotta siihen kun kuluttaja missä tahansa maailmassa voi jo kaupassa kalatiskillä tietää kenen pyydystämää kalaa sitä tulikaan ostettua.
Me Morgenstjernelaiset kalastamme snurrevadilla. Emme ole saaneet Krav merkkiä, kun meidän pyydystyypille ei ole vielä kriteerejä valmiina. Ne ovat tulossa. Ja hyvä niin. Minäkin haluan olla tuottamassa eko kalaa. Meidänkin pyydyksellä, nuotalla , on mahdolista kalastaa kestävästi.
Tämä Morgenstjerna blogini on yksi tapa tuoda elämäntapaamme ja pyyntimenetelmiämme esille. Toivoisin , että mahdollisimman pian saisimme ne kriteerit . Ja sen merkin.

Suuri haaveeni tulevaisuudessa onkin vierailla jossain eurooppalaisessa korkeatasoisessa luomukaupassa, sen kalatiskillä, ja valita sieltä valkopunaisessa pakkauksessa oleva koljafile. Katsella kannessa olevaa tutunnäköistä laivaa. Ja tavata kipparin allekirjoituksellaan vahvistama Bon Appetit kehotus.
-lauri.

Ryhävalaita. Niinpä tietysti.

Yhden ainoan kerran olen nähnyt ryhävalaita. Nyt niitä olisi Andfjord nimisessä vuonossa Andøyn ja Senjan saaren välissä. Kummallista, että ne siellä ovat. Arktisissa oloissa kaikessa rauhassa silliä syövät. Tutkijoiden mukaan niitten pitäisi olla kaukana Karibian lämmössä. Harrastamassa lisääntymistä ja kaikkea muuta siihen liittyvää oheistoimintaa.
Valaitten luo olisi matkaa vain reilut 100 kilometriä. Ja valaat olisivat nähtävissä mailta käsin. Ryhävalaitten lisäksi useita miekkavalaita .Tässä on kuitenkin ollut kaikenmaailman askareita ja muuta oleilua, niin ettei muka ole kerennyt katsomaan.
Mutta ehkä ensi viikonloppuna sitten.
Onneksi voin sitä ennen ihailla Camillan ottamia kuvia sillillä herkuttelevista valaista valassafarimme galleriasta ja facebook sivuiltamme.
Eikä tarvitse alkaa mitään Karibian lentoja tilailemaan.
-lauri-
Kuva: Camilla Ilmoni

Tammikuun kalenteripojat

Stø 9.1.2011. Itätuulta 9 m/s. Pakkasta muutama aste. Huomiseksi tulee hyvä merikeli.
Mennyt viikko oli Morgenstjernen kaikkien aikojen paras aloitusviikko. Saimme 6t turskaa ja reilut 2 muuta kalaa. Olimme 4 kertaa merellä.

Kalastajakylämme Stø kärsii samasta muutoksesta kuin muutkin periferian pikkukylät. Väestö ikääntyy ja miesvaltaistuu, Nuoret , koulutetut naiset häipyvät etelään. Uusia ei tule riittävästi tilalle. Ongelma ei meillä ole niin paha kuin naapurikylissä. Valassafarin ja sen tarjoamien sesonkityöpaikkojen sekä siiimakalastajien tarvitsemien siimansyötittäjien ansiosta tilanteemme on melkein normaali. Mutta vain melkein.

Hieman minua arveluttaa monien perheenperustamisiässä olevien nuorten miesten: kalastajien ja kalatehtaan työtekijöitten tilanne. Kuinka kauan he jaksavat puurtaa ja pitää kyläämme hengissä ennen kuin luovuttavat ja muuttavat etelän keskuksiin hekin.

Nuorten miesten : Martin Arnen, Trond Viggon ja Mikaelin ja kuvaajana toimineen Saran tekemä poikakalenteri ei suoranaisesti liity aiheeseen, kunpahan esittelee kolme reipasta kaverusta kalatehtaan arkisissa askareissa.

Tammikuun kuva on otettu pukeutumishuoneessa. Taustalla näkyy hanskojen kuivatusteline.
Pojat vasemmalta: Martin Arne Reinholdtsen, Trond Viggo Godvik ja Mikael Hintukainen. Kuvat: Sara Hintukainen
Kalenterikuvien julkaisuun on poikien lupa.
-lauri-

Minun kaupunkini

Entinen vilkas kalastajakylä Nyksund on minulle tärkeä latautumisen paikka . Katu- uskottavuuteen riittää kun on sitä itselleen. Nyksundissa voi työviikkojen huhkimisen vastapainona hyvällä omallatunnolla pelkästään olla, tai korkeintaan savoksi sanottuna käpsehtiä. Kylän suuruudenaikojen reliktinä laiturissa loikoilee jokunen pieni vene.

Nyksund on kovasti muuttunut, autioitunut ja uudelleenasutettu kalastajakylä, mutta kyläkauppa on kuitenkin tallella.

Postikin kulkee.

Nyksund on levittäytynyt satama-altaan molemmille puolille. Talot ovat rakennetut ahtaasti kiinni toinen toisiinsa.

Nyksund nähtynä aallonmurtajalta käsin.

Rukoushuoneelle johtava katu. Rukoushuone Zoar muuttuu kätevästi kylätaloksi ja maallisten toimintojen pitopaikaksi siinä vaiheessa kun Jeesus ja muut kristinuskon symbolit siirretään sakastiin seuraavaa jumalanpalvelusta odottamaan.

Nyksundin ahdas villin lännen tyylinen pääkatu. 30-luvulla olleen suurpalon jälkeen asemakaava ja lähes kaikki tehdasrakennukset suunniteltiin teksasilaisen arkkitehdin toimesta. Ja se näkyy.

Pikku majakka neuvoo matkalaiset turvallisesti Nyksundiin.


Nyksund on minusta parhaimmillaan hiljaisina kaamosaikoina. Erakko jossain sisälläni kaipaa yksinoloa. Se on luksusta. Kesän vilkkauden ja sosiaalisuuden koen toisella tavalla, mutta ihan yhtä rikastuttavana.


Morgenstjerne 7.1. Matkalla Langeneseggalle. Säätiedotuksen koko viikon ajan hokema kaakkoinen navakka tuuli ei vieläkään ilmoittele itsestään. Menemme hieman kauemmaksi Langeneseggalle. Tämä on jo neljäs merikerta tällä viikolla. Olemme pyydystäneet 2,5t turskakiintiöstämme, 115,5t jäljellä. Støn siimalaivatkin ovat vauhdissa. Mikalin uusi laiva Litl Klotind sai 200 kiloa siimassaan, mikä on todella paljon tammikuun alun saaliiksi. Voipi tulla hyvä vuosi meille kaikille.

Kalastuskauden alku osaa aina yllättää. Vaikka on joulun aikaan tullut otettua rauhallisemmin , ja vaikka merelle pääsyä on kovasti odottanut, niin silti ensimmäiset reissut kylmässä ja pimeässä ovat kovia koettelemuksia. Sitten toisella viikolla tunnetusti jo helpottaa.
Käsiä paleltaa, pimeys ahistaa, veitset tuntuvat tylsiltä ja tietysti sääkin on niin hyvä, sellainen, että joka päivä kalastetaan. Pehmeästä laskusta ei ole puhettakaan. Ennen kuin rutiiniin taas tottuu, on pakko tehdä niinkuin kippari sanoo. Hän kun muistaa aina mainita , ettei turhanpäiväisillä asioilla saa itseään kalastuskaudella rasittaa. Pitää keskittyä oleelliseen elikkä syömiseen, kalastamisen ja nukkumiseen.

Olenkin kalastanut ahkerasti , nukkunut hyvin eikä syömäpuolellakaan ole ollut valittamista. Mutta kun tänään olemme saaliimme jossain vaiheessa suolistaneet ja tehtaalle luovuttaneet kipparin ohje taatusti unohtuu. Silloin suuntaan läheiseen kaupunkiin, jätän turskanhajuisen Støn. Menen muihin tunnelmiin.
Läheinen kaupunki, minun kaupunkini, ei oikeastaan ole kaupunki ollenkaan. Se oli sitä joskus. Vilkas maakunnan keskus vielä 50-luvulla. Nyt paikka on melkein autio. Siellä asuu talvella vain 18 ihmistä. Muistot vilkkaista vuosista ovat kuitenkin tallella. Kalatehtaat, syötitystuvat ja turskansuolaamot paikoillaan. Laiturit entisöity.
Kyllä siellä kelpaa aallonmurtajilla kuljeskella, majatalon rauhassa oleilla, asioita pohdiskella ja kaikenmaailman tarinoita kirjoitella.
Minun kaupunkini Nyksund on ollut henkireikäni jo 10 vuotta. Fyysisen ja sosiaalisen Støn vastapainoksi tarvitsen jotain muuta. Nyksund on sitä. Mystinen Nyksund on tunnelmia ja yksinoloa, olemista ja mietiskelyä, jota hienosti meditoimiseksikin kutsutaan.
Nyksund on myös retkiä rannalle ja vuorille. Nyt on niin paljon lunta , että taidan penkoa sukset esiin ja panostaa hiihtämiseen.
Eiköhän sitä viikonlopun aikana sen vertaa lataudu, että jaksaa ensi viikon suursaaliit käsitellä.
Sitten on enää viikko siihen, kun saamme auringon seuraksemme.
Menemme valoisampia aikoja kohden. Vi går mot lysere tider. :)
-lauri-

600 kiloa keskikokoista turskaa

Tällaista tämä nyt sitten on. Yritäppäs ottaa kuvia näissä olosuhteissa. Jos ystävämme HEBE 2 aluksessa olisivat olleet ystävällisiä, keskeyttäneet nuotanlaskunsa ja pysäyttäneet paattinsa, niin olisin tuelta voinut saada lähes tarkan kuvan. Eilen oli nimittäin puolenpäivän aikaan vuodenaika huomioonottaen todella selkeää.


Morgenstjerne 5, tammikuuta.Pakkasta 5 astetta. Tuuli etelästä 5 metriä sekunnissa. Eilen olimme ensimmäistä kertaa tänä vuonna merellä. Vedimme kaksi apajaa kantilla ja yhden hietikolla. Saalista saimme reilut 800 kiloa, joista 600 oli turskia. Olemme nyt pyydystäneet 600 kg vajaan 118 tonnin turskakiintiöstämme. Kiintiötä jäljellä reilut 117 000 kg. :) Kiintiöllä tarkoitan perattua kalaa. Meidän kiintiömme ns. pyöreänä kalana on vajaat 180 000 kiloa. Støn muut laivat olivat nekin askareissaan, saivat kohtalaisesti koljaa , mutta turskaa vain nimeksi.

Morgenstjernen vuoden ensimmäinen kalareissu on takana. Saalis oli normaali, jopa hyvä ollakseen kauden avaus. Turskaa oli joukossa yllättävän paljon. Ja lähes kaikki oli sitä oikeaa kututurskaa. Vedimme kolme apajaa, mikä on maksimi näin lyhyen päivän aikaan. Minimitavoitteeksi ensimmäiselle reissullemme olimme asettaneet aika vaatimattoman: Piti saada syömäkalat itselle ja muille halukkaille. Minimitavoite toteutui :)

Työskentely kannella kylmässä ja hämärässa vaati alussa oman totuttelemisensa, olivathan ostamani varusteet uuden karheita ja käytössä kovin jäykkiä. Eiköhän ne siitä ajan ja saaliin myötä kuitenkin tekeydy sopiviksi.
Tänä vuonna meidän kiintiömme on sen verran suuri, että minkäänlaisiin spekulointeihin ei ole varaa. Meidän on kalastettava täysillä koko ajan ja yritettävä saada turskat pyydystettyä niin nopeasti ja tehokkaasti kuin mahdollista. Pienempien kiintiöiden aikaan saatoimme keskittyä kauden alussa kiintiövapaisiin koljaan tai seitiin ja panostaa turskaan sitten kun arvokas lisätulo, mäti, oli kehittynyt suuremmaksi ja kala muutenkin kookkaampaa. Ihan alkukaudesta saapuvat turskat kun ovat usein hieman pienempiä.

Nyt kalastamme täysillä koko ajan. Jos hyvin käy ja sää sallii, saamme turskamme pyydettyä hyvissä ajoin ennen pääsiäistä ja voimme pitää kunnon kolmen -neljän viikon loman. Ne pari ylimääräistä lomaviikkoa tulisivat niin sanottuna hyvän sään bonuksena.
Näissä töissä kun on aina varauduttava viikkokausien, jopa kuukauden kestävään huonon sään jaksoon.Onneksi kipparimme on yli 40- vuotisen kokemuksensa ja viisautensa perusteella mestari ennakoimaan. Ei tarvitse miehistön liikoja pieniä päitään turhilla pohdiskeluilla rasittaa, sen kun vaan luottaa isoon pomoon ja tekee kiltisti mitä käsketään.
-lauri-

Sweet home Vesterålen

Lohimaassa poroja...

Pielavedellä mykyrokkaa...

Kiirunassa sinisiä puita...

Sataman sumussa nuottalaiva.


Morgenstjerna 3.tammikuuta. Lähes tyyntä. Viisi astetta pakkasta. Yksikään Støn laivoista ei ollut vielä tänään merellä. Huomenna koko laivasto suuntaa matalikoille. Turskakausi 2011 käynnistyy.

Matkamme metsistä merelle sujui komelluksitta. Ja nopeasti. Porot eivät matkantekoamme häirinneet, emmekä me porojen teitten ylityksiä. Eli siinä suhteessa on tapahtunut kovasti edistystä. Pysähdyimme Pielavedellä, minä ja molemmat poikani, syömään äitini tekemää mykykeittoa ja muutamassa paikassa kävimme lisäksi kahvilla.
Kiirunassa minun oli ihan pakko ihailla niitä huurteisia valopuita ja rusettiluistinrataa sekä kaivoksen valoja ja höyryjä. Norjan puolella puolestaan pysähdyimme muutaman kerran. nuuhkimaan oikeaa meri -ilmaa.
Muuta ohjelmatarjontaa ajamisen ja ajajan valveillapitämisen lisäksi ei sitten ollutkaan vaan saavuimme hyvissä ajoin perille. Tämä tällainen matkanteko on minulle poikkeuksellista, kun yleensä yövyn välillä.
Huomenna lähdemme merelle. Saas nähdä miten meitä onnistaa. Mitä kaloja me sieltä saadaan. Minimitavoitteemme on saada ainakin ruokakalat itsellemme. Kun on meren maku päässyt joululoman aikana haihtumaan huurteisten pihkametsien tuoksun vallattua mielen.
Eiköhän se siitä lähde. Ei oo ainakaan varusteista kiinni. Kaikki on uutta. Kalastusvuoden alkuinvestoinnit on tehty. Sadeasusteet haisevat vielä kaupalle. Toivottavasti eivät pitkään.
Tervetuloa Morgenstjernen matkaan kiintiövuodelle 2011
-lauri-