KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

søndag 9. mai 2010

Maanjäristyssimulaattori Hveragerdin kauppakeskuksessa.



Islanti tunnelmia.

Jäin eilen jotenkin Islantitunnelmiin ja selailin haastattelujani ja videopätkiä viime vierailuiltani.
Vietin maaliskuussa 10 päivää Vestmanna saarilla ja Hveragerdissa. Mulla oli kiireisen talven jälkeen aikaa vaan olla ja tavata islantilaisia ja tutustua kaipaamaani maahan sen kalastuselinkeinoon ja ihmisiin ihan rauhassa.
Fimmvörduhals purkautui siellä ollessani, joten tuliperäisyys , maanjäristykset ja kuumat lähteet tulivat entistä ajankohtaisemmaksi.
Tosin mun kotikylässäni vuosien takaa, Hveragerdissa tuliperäisyys on koko ajan näkyvillä. Kylä on saanut nimensä lukuisista kuumista lähteistä ja kylän läpi virtaavan joen nimikin on Varma, lämmin joki. Entinen nimi savuun viittaava Reykir ja laaksokin Reykjadalur.

Hveragerdissa samoilin kuumien lähteitten alueella ja vietin aikaani myös kauppakeskuksessa. Se on mielenkiintoinen tuitustumiskohde. markettikin, mutta varsinkin kirjasto ja posti sekä matkailuneuvonta. Ne esiin kaivetut mannerlaattojen reunat. Kauppakeskuksessa Eurooppa kohtaa Amerikan. Lasilattian alla kaikki on nähtävissä. Voi niinku kävellä toinen jalka Amerikassa toinen Euroopassa.
Maanjäristyssimulaattorissa voi kokea vuoden 2008 maanjäristyksen . Ihmisiltä kuulla miltä se tuntui. Matkailuneuvonta posti ja kirjasto on kokemisen arvoinen paikka..

Haastattelupätkieni julkaisemiseen olen saanut niissä esiintyviltä ihmisiltä luvan.
-lauri-

2 kommentarer:

  1. Hei! Onpas täälläkin paljon mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa! Ajan kanssa täytyykin perehtyä syvemmin! :)

    SvarSlett
  2. Kiitos Anja. Lähinnä Norjaa ja Islantia ja hieman mun reissuja. Minä oon lukenu sun taivalluksen. Ihan läheltä meidän ohitse viime kesänä kuljit.

    SvarSlett