Varstad Gård Gisløy

Varstad Gård Gisløy
Ketojen hoitoa.

onsdag 18. mai 2011

Kasper, Embla ja Fergusonit

Støn 17. main eli kansallispäivän vietto alkaa jumalanpalveluksella Pohjois Norjan vanhimmassa puukirkossa Langenesissa. Kaikki kuvat: Lauri Heiskanen

Sieltä siirrytään seppeleenlaskuun kalastajien muistomerkille.

Puheen pitäminen oli tänäkin vuonna kunniatehtäväni. Vähän jännitti kun obeliskin toisella puolella seisoi kaksi kylän vanhinta, molemmilla takanaan puoli vuosisataa kalastajana.

Kulkueessa oli väriä ja kokonaista kuusi erilaista versiota bunadeista eli kansallispuvuista nähtävänä. Tässä fashion saame.

Valassafarilaiset ovat keskeinen osa Støn kalastajakylää.

Oman värinsä kulkueeseen toi poni nimeltä Kasper...

Ja nuori issikka Embla.

Kuljimme reilun kahden kilometrin matkan välillä hip hip hip hurraata huutaen 60 -vuotiaitten fergusonien johdolla. Gråtassen on yksi Norjan suosituimmista sarjakuvasankareista. Toinen harmaista ferguista oli maalattu punaiseksi ( norjaksi Rødtassen).

Urakka on takana. Saavumme kylätalon pihaan. Sää suosi kulkuetta.

Olimme tyytyväisiä. Siitä huolimatta, että kyläkoulu lakkautettiin jo viisi vuotta sitten 17. mai kulkue on vielä voimissaan ja juhla kokoaa kylän yhteen.


Kvastind matalikko 18.5.2011. Juhlan jälkeen tuli meri. Olemme nimittäin kalassa, vaikka ei pitänyt. Kokeilemassa saisimmeko hieman ruokakaloja. Seitiä ja koljaa, ehkä myös turskaa seuraaviksi päiviksi. Kippari oli luvannut naapureilleen tuoretta kalaa ja kun tuuli tyyntyi, niin täällä sitä ollaan.

Uudet pallassimat tulivat tänään ja kun saamme tämän reissun alta pois pääsemme niiden kimppuun. Sen jälkeen ohjelmassa on hieman valassafarivalmisteluja ja viikon päästä matkanjärjestäjille tarkoitettu VIP safari :)

Kymmenes kansallispäivän viettoni sujui hyvin. Sää suosi , ruoka oli hyvää ja kulkue sai uusia jäseniä. Vanhat fergusonit ja Kasper poni sekä issikka nimeltä Embla pärjäsivät oikein hyvin.
Jos pitää etsiä jotain valittamista, niin se löytyy seppeleestä. Kukkakaupassa niin hienon näköinen seppele aloitti nuutumisen yllättävän nopeasti. Minulla oli toissa iltana kova työ suihkutella ja yrittää pitää kukkalaite edes jonkinlaisessa kunnossa.

Neilikatkin oli taitamattomasti laitettu ja irtoilivat seppeleen pienestäkin liikkeestä.
Onneksi kukaan ei tainnut huomata. Suntiokin tuumas että tosi hieno.
-lauri-

4 kommentarer:

  1. Olipa siellä ihanan värikäs kulkue! :) Suosikkini oli kyllä tuo Kasper. Ja seppeleestä irronneet kukatkin olisi voinut laittaa Kasperin syyksi...

    SvarSlett
  2. Niin oliskii. Nyt pomo laittoi yhen irronneen neilikan etiketin vastaisesti minun napinläveen.
    Ja Kasper oli tosiaankin juhlien kunkku. Ihanan leppoisa, mutta siitä huolimatta tai ehkä siksi selkeästi ykkönen.
    Näytti issikalle paikkansa ja varasti ainakin lasten huomion:)

    SvarSlett
  3. Teillä oli tosiaan hieno kulkue! Hieman eri näköinen kuin täällä etelässä. Minä tosin missasin oman paikkakunnan paraatin mutta pääsin ihastelemaan sitä ystävien valokuvista. Ja mukavia valassafarivalmisteluja!!

    SvarSlett
  4. Tänä vuonna meillä ei ollut kenelläkään miehellä kansallispukua kun Asbjørn mokoma oli viettämässä kansallispäivää muualla :(
    Muuten kaikki meni hyvin heh.
    Ollaan valmisteluiden suhteen aikataulussa. Auditoriosta tulee hieno ja myymälän tavarat ovat saapuneet.
    Ennakkovarauksia on kovasti.
    Kunhan valaat vaan tekevät osuutensa niin hyvin menee.

    SvarSlett