Viser innlegg med etiketten myrsky. Vis alle innlegg
Viser innlegg med etiketten myrsky. Vis alle innlegg

søndag 27. november 2011

High High Water. Ennätyksellinen vuoksi.

Ennätyskorkealla käyneen nousuveden aikoihin perjantaiyönä sisälle ei ollut asiaa. Ei ainakaan lähellä merenpintaa sijaitseviin kyläpaikkoihin. (Kuva: Lauri Heiskanen)

Lauantaina vesi ei noussut ihan edellisyön korkeuksiin, mutta oli äärilukemissa myös silloin. Kuvassa Klon, naapurikylän, kylätalo. (Kuva: Unni Klæboe Berglund)

Koskaan aiemmin Strengelvågin pengertien historian aikana ei vesi ole noussut näin korkealle. ( Unni Klæboe Berglund)

Meri saavuttamassa Anleggetin, museotien penkan. (Lauri Heiskanen)

30-luvun työttömyystöinä rakennettu Anlegget, pengertie, on kilometrin pituudelta museoitu ja ulkoilijoiden käytössä.

Morgenstjerne metriä ylempänä kuin normaalisti korkeimmalla ollessaan. (Lauri Heiskanen)

Ennätysalhainen laskuvesi , heinäkuu 2010.
Aiemman ennätysnousuveden aikaan laivamme rekisterinumero oli selvästi näkyvissä, mutta nimi pysyi kokonaan piilossa. (kuva: Lauri Heiskanen)

Aluksemme ennätyslaskuveden aikaan heinäkuussa 2010.

Jennestad:n historiallinen kauppakeskus lauantain nousuvesihuipun aikaan (Unni Klæboe Berglund)
Jennestad voimakkaan laskuveden aikaan elokuussa 2010.


Morgenstjerne . Sunnuntai 27.11. Støn kylätalon joulukuusen valojen sytyttämispäivä. Berit myrskyn ja ennätyskorkean nousuveden jälkeinen palautumispäivä. Tuuli voimistuu uudestaan. Jatkuu voimakkaana koko ensi viikon. Marraskuun kalastusretket on tehty. Sienestyskausi jatkuu.

Berit myrsky raivosi Lofooteilla. Onneksi laantui meille saavuttuaan. Myrskyn merkkeinä saimme kokea ennätyskorkean nousuveden. Kukaan elossa olevista ei muista tällaista. Kukaan ei muista kenenkään vastaavasta edes kertoneen. Kun vanhin tietolähteeni, Anne Beritin ukki on yli 90, niin voin väittää nousuveden olleen viimeisen sadan vuoden korkein.
Toivottavasti nämä poikkeukselliset luonnonilmiöt ovat jatkossakin poikkeuksellisia.
Tavanomaisiksi muuttuessaan ne olisivat turhan synkkä diagnoosi ilmaston lämpenemisen seurauksena oireilevasta maapallostamme.
-lauri-

onsdag 23. november 2011

Häiriintynyt metsä. Kiusattu valas.

Mieluummin näin. (Kuva Ville Topias Ikkala)

Kuin näin. (kuva netistä)

Miten käy lempikuusikkoni kun se ei saa rauhoittua talven viettoon .

Sienikausi jatkuu epänormaalina. Tässä osa 20.11. poimimastani saaliista.

Eilisen 23.11. retken tulos.


Morgenstjerne 24.11. Lounaismyrskyä, viime yöksi luvattiin jopa 23 m/s. Arvioisin että nyt on enemmän. Huomiseksi ja lauantaiksi odotettavissa tätäkin rajumpana. Hirmumyrskyvaroituksessa on maininta ennätysaalloista ja poikkeuksellisen korkeasta nousuvedestä. Sadetta olisi tulossa huimat 30-50 mm. Myrskyn etenemistä ja valkeina vaahtoavia luotoja Støn edustalla voi seurata tästä.
Kalastuksessa on pitkä tauko. Laivat pysyvät maissa. Poikkeustila saattaa jatkua koko ensi viikon. Eilen uhmasin sadetta, kävin sienestämässä. Tein ennätyksen. Myöhäisessä ajankohdassa ja saaliin määrässä.

Morgan asia etenee. Miekkavalaan ystävät valtamerien kaikilla laidoilla ovat liikkeellä. Protesteja Hollannin hallitukselle ja oikeusistuimille lähetetään. Allekirjoituksia kerätään. Miekkavalas Morganin kohtalo on saanut luonnonystävät hereille. Vielä on mahdollista saada valas vapaaksi. Takaisin omiensa joukkoon.

Kun villieläimeltä riistetään vapaus se häiriintyy. Jotkut lajit sopeutuvat paremmin. Jotkut näyttävät viihtyvän. Tarhaeläimet saattavat elää pitkän elämän. Jopa huomattavasti pidemmän kuin lajitoverinsa vapaudessa. Pitkä elämä kahlittuna ei ikinä voi tarkoittaa samaa kuin hyvä elämä. Vaikka kuinka haluaisimme niin tulkita.

Morganin tapaus on törkeä. Elämänsä alussa olevalta miekkavalaalta viedään kaikki. Elämä typistetään puoleenkymmeneen tehokkaaseen vuoteen ahtaassa akvaariossa. Sinä aikana Morgan hauskuuttaa ja tuottaa iloa sadoilletuhansille, jopa miljoonille. Morgan on tärkeä. Sillä on tehtävä. Missio.
Rikkonaiset hampaat, jatkuva stressi, ankara koulutus ja surkean akustiikan seurauksena tuleva oman kielen menetys eivät näy loisteliaissa sirkusnumeroissa. "Ihanat valaat saavat sinut nauramaan ja huutamaan"
Me emme halua viedä lapsiamme katsomaan hyppiviä, tanssivia, pyöräileviä ja luistelevia joskus jopa jääkiekkoilevia karhuja. Sellainen barbaria kuuluu historiaan ?

Mutta valaat ovat eri asia. Niitä ei lasketa. Miljoonat tulevat kokemaan . Esitysten parissa viihtymään. Nöyryytettyjä ja sirkustemppuja käskystä kuuliaisesti tekeviä miekkavalaita ihailemaan.
Lora Parquen kotisivuilla ja fb:ssä kävijät jakavat unohtumattomat kokemuksensa.

Joskus äärimmelleen stressattu valas ei kestä. Sillä mustenee. Se hyökkää rakkaan hoitajansa kimppuun. Ja tappaa. Onneksi ihmisellä riittää ymmärrystä. Valaalle langetettua kuolemantuomiota ei panna täytäntöön. Eihän se tarkoittanut. Ei se pahalla.
Miekkavalas siirretään sivummalle vähäksi aikaa rauhoittumaan. Uusi kouluttaja hommataan.
Ja sirkus jatkuu.

Metsäkin voi häiriintyä. Jos metsän rytmi sekoitetaan. Jos sen ei anneta olla rauhassa, se alkaa käyttäytyä kummallisesti. Oireilla.
Koko lokakuun ja marraskuun jatkunut lämpöaalto herätti talvilepoon vaipuneen kuusikkoni. Puolukat alkoivat kukkia. Kärpässienet ja herkkutatit nousta uudestaan. Myöhemmin ilmaantuivat kantarellit ja vaaleat orakkaat. Suppilovahveroiden satokausi jatkuu normaalistikin lumen tuloon, mutta ei tällaisella voimalla.
Eilen poimin viikon sisällä nousseita suppilovahveroita vakiopaikastani. Sieltä missä olen aiemminkin käynyt. Parikymmentä kiloa muutaman tunnin aikana tuli kerättyä. Se ei ole edes mahdollista. Ei Kilpisjärven korkeudella.

Koskaan aiemmin sienikausi ei ole jatkunut näin pitkään. Marraskuussahan maa on roudassa ja kasvu pysähtynyt.

Miten käy kuusikoiden kun niiden kanssa symbioosissa elävät sienet jatkavat kasvuaan täydellä teholla. Hankkivat mineraaleja ja suoloja sekä vettä puuntarpeisiin ja vastaavasti ottavat yhteyttämistuotteita. Täällä on kaamos, yhteyttämiseen tarvittavaa auringonenergiaa vähän. Yhteyttäminen minimissään. Kuusi ei voi tuottaa uutta sokeria kasvuun intoutuneiden sienirihmastojen ottaman tilalle. Kuusen hiilihydrattivarastot hupenevat.

Kaikenlaista huolta ja murhetta kaikkien aikojen sienisyksyn tuoman hyvän olon vastapainoksi.
Talvi. Tule jo. Morgan pääse vapaaksi.
-lauri-


onsdag 9. november 2011

Sieniterapia.

Joskus on hyväksi vaihtaa pimeän ajan mietiskely-ympäristöä. Pois kammioista.

Pois kotoa ja työpaikalta.


Joskus on tarpeen löytää luontoyhteys :)

Sienisaalis piristää kummasti kaamosajan myrskyissä alamaissa olevaa.


Morgenstjerna.Gavlfjordenin kalamatalikot 9.marraskuuta. Lounaistuuli 8 metriä sekunnissa. Lämpötila 8 astetta. Sää selkeä. Ensimmäisissä apajissa saimme vain 200 kiloa koljaa. Kaiussa näkyy runsaasti silliä.

Vesterålenin marraskuu jatkuu leutona ja epävakaisena. Välistä sataa kaatamalla, tai tuulee myrskyisästi. Kaksi viikkoa olemme olleet molempien kiusaamana. Merellä olemme käyneet hätäisesti. Kalaonnea matalapaineiden välissä koettaneet.

Sään ansiosta minulle on siunaantunut paljon vapaa-aikaa . Surkean pimeän onnettomia sademyrskypäiviä , sopivia sisätiloissa oleiluun. Ärsyttävä vaakasuora sade halusi, etten menisi retkeilemään, metsissä tai vuorilla vaeltelemaan. Sateen oli tarkoitus syödä ulkoiluintoni ja mieleni rammaksi. Ja pitää minut virtuaalimaailmassa.
Onneksi en alistunut. Vaan kutsuin kylään ystäväni. Halun näyttää, ettei tuollainen pikku sade ja surkea myrskyn poikanen minua määrää.

Parin viikkoa olen pyhittänyt sienten poimimiselle. Kantarellien, myöhäisten tattien, vaaleiden orakkaiden ja suppilovahveroiden hamuamiselle. Ja saaliin kuivaamiselle. Kuivurini on ollut täystyöllistetty. Lasipurkkini sienillä täytetyt. Ja mieleni paljon valoisampi.

Onneksi sieniä ilmaantuu koko ajan lisää , kantarellirihmastotkin ovet heränneet uutta alkutalven satoa antamaan.
Siitäs sait kaamos.
-lauri-


torsdag 24. mars 2011

Kuvia eilisestä myrskystä.

Tällaiset puoliksi huovutetut tai oikeastaan pörröitetyt kintaat eivät sovellu myrskytuulisella säällä käytettäväksi. Grönlantilaiset hylkeennahkarukkaset on silloin parempi valinta.

Alakuvassa näkymä Støn aallonmurtajalta lounaaseen.

Nyksundin kalastajakylän tuulelle alttiita rantakarikoita.

Myrskyn mukana tulee joskus hyvinkin voimakkaita pyörteitä. Tämä on vain pieni rääpäle.

Nyksundin silllalta länteen.

Kirjohylje on tullut satama-altaan turvaan säätä pitämään.

Meri kiehuu.

Taustalla näkyy talvinen Skogsøy.




Morgenstjerne 25.3. Tuulta 20 metriä sekunnissa, nyt lännestä, lämpötila miinus 3. Ulkona tuntuu mielettömän kylmältä, vaikka onkin huomattavasti lauhempaa kuin eilen . Silloin mittari näytti 6 pakkasastetta. Turskat saavat jatkaa kutemistaan ja kalastajat turhautumistaan ihan rauhassa.

Eilen iltapäivällä tuulen vähän laannuttua tuli mahdollisuus mennä ulos. Kierrellä Støssä kuivakaltelineiden ja aallonmurtajan luona. Ja ajella myös Nyksundiin. Katsomaan millaiset pärskeet sieltä löytyvät.

Ulkona ei sellaisessa säässä minun varustuksella pystynyt pitkiä aikoja oleilemaan. Olin tehnyt väärän asuvalinnan. Oli masentavaa todeta, etteivät Suomesta ostamani, kuulemma 40 asteen pakkasellakin käyttökelpoiset, puolihuovutetut, pitkät pörrökintaat olekaan tuulenpitävät.
-lauri-

Vapauttava myrsky, mutta ei raivoava

Paras paikka myrskystä nauttimiseen on laiturissa turvallisesti kiinni oleva laiva. Silloin myrskyn näkee, sen ujelluksen kuulee ja voiman tuntee.

Myrskyllä valassafarimme uuden hienon auditorion remontointi on keskeytynyt...

Myrsky pitää ystävämme Bernerin ja pojat maissa. Onpahan aikaa korjata nuottaa.

Lokitkaan eivät jaksa nousta siivilleen.

Kippari viettää aikaansa laivassa ja spleissaa (se on suomea ja tarkoittaa köysien liittämistä, norjaksi å spleisse) uudenlaisia, vahvoja 8- säikeisiä lisäköysiä. Ei sitä tiedä, koska niille on käyttöä.

Myrsky puhaltaa lumet liikkeelle.


Morgenstjerne 24.maaliskuuta. Lounaismyrsky heiluttelee laivaa.Lounaismyrsky ei kuitenkaan raivoa. Tuulen nopeus on nyt hieman yli 2o metriä sekunnissa. Se on helposti todettavissa siitä, että vesi irtoaa sumuna merenpinnasta tuulen mukaan.
Tälllaisia aiemmin äärimmäisiltä tuntuvia myrskyjä on tänä talvena ollut niin monta, moninkertainen määrä tavalliseen vuoteen verrattuna, että ilmiöön on turtunut. Koska en suostu arkipäiväistämään kovasti rakastamaani myrskyä, muutan asteikkoa.

Jatkossa määrittelen myrskyn eri tavalla. kerron sen raivoavan vain silloin kun tuulen nopeus on todistettavasti, silmävaraisesti arvioiden tai muuten keholla aistien yli 25 metriä sekunnissa. Uuden asteikon käyttöönotolla saankin heti supistettua talvikaudella kokemani raivoavat myrskykerrat neljään.
Marraskuun alussa oli yksi myrsky. Se kesti melkein vuorokauden. Sitten tammikuussa oli yksi ja reilut kolme viikkoa sitten samalla viikolla kaksi.
Asteikon muutos ei ole pysyvä. Jos ensi talvi on rauhallinen ja vähämyrskyinen , voin aina palata entiseen. Tai jopa sen alle. Äärimmäisessä pitkäaikaisessa ja riuduttavassa myrskyn puutteessa jopa 18 metrinen saa kelvata raivoavaksi.
Ihanteellisin myrsky on kuitenkin se yllättäen alkanut yli 25 metriä sekunnissa raivoava viikkokausia kestäneen rauhallisen kauden päätteeksi. Sellaisesta kelpaa lämpimissä sisätiloissa nauttia.
-lauri-