tirsdag 13. juli 2010

Mielialahirvi


Morgenstjerne 13.7. Koillistuuli kiihtyy. Lämpötila laskee. Laiva heiluu eikä minua nukuta.

Tänään olimme eka kertaa Leonoran kanssa merellä. Teimme sen vuonoristeilyn Skipsnesiin ja siellä asuvan Astridin valtakuntaan. Skipnes on yksi niistä monista pienistä kalastajakylistä, mitkä autioituivat 60-luvun rajun rakennemuutoksen myötä.
Norjan hallituksen suosituksesta kunnat maksoivat tapporahaa syrjäkylillä sijaitsevien talojen tyhjilleen jättämisestä. Ennen keskeisten laivareittien varrella sijaitsevat keskukset muuttuivat periferiaksi. Sinne ei ollut suotavaa jäädä asumaan. Jos muutit pois sait rahat uuden talon ostamiseen. Niinhän se meni.
Sitten ne historialliset arvokkaat talot jäivät unohduksiin, suosiolla rappeutumaan ja lahoamaan.
Eivät kuitenkaan kaikki. Eikä yksi mun suosikkikalastajakylistä Skipnes. Onneksi ei.
Olisi ollut niin sääli jos Skipnesiin tuhansien kalastajien vuosikymmenien mukana tuoma luovuus ja energia olisi rakennusten mukana hävinnyt.
Lahonnut ja antanut voimansa horsmapusikolle. Niin kuin monta kertaa on tapahtunut , monessa paikassa.Vaikka kukkiva horsmikko on kaunis , valitsen mieluummin vanhat rakennukset, ja elävän kylän. Ihailen näitten kylien vaalijia ja peruskorjaajia, niinku just Astridia ja hänen perhettään. Ja muita hänenlaisiaan. Itsestäni ei sellaiseen olisi.
Mutta minusta on ilmaisemaan ihailuni. Ja voinhan aina auttaa.
Yöpymällä sata vuotta vanhassa kalastajien tuvassa.
Syömällä Skipnesin keittiön herkkuja.
Ja kertomalla kuinka kovasti viihdyn.
Pomoni lupas mulle vapaapäivän. Huomenna ajan Myren satamaan. Hyppään yhteysalukseen. Ja menen Skipnesiin.
-lauri-

Ei mulla ollut kamerassa pattereita sillä vuonoristeilyllä, enkä siis voinut ottaa blogiin liittyviä kuvia. Siksi valitsin lapiosarvisen hirven.Kuvasin sen yheltä kuvaussessiolta palatessamme. Olimme nimittäin toissapäivänä mun valaskippari Helgen kanssa ottamassa lintukuvia. Mulla oli pomon kamera. Sillä harjoittelin ja yritin saada otoksia nopeasti syöksyvistä lapintiiroista. Jotenkuten onnistuin joissakin laukaisuissa.
Useimmiten tiirat olivat liian nopeita. Kuvista tuli epätarkkoja.
Hirvellä ei onneksi ollut kiirettä. Se seisoi samassa paikassa, muutaman kymmenen metrin päässä tiestä, ainakin kymmenen minuuttia. Hitaammallakin reaktioajalla varustetulle kalastajalle tuli siitä hirvestä hyvä mieli. Olkoon sitten nimeltään mielialahirvi.

2 kommentarer:

  1. No mutta höpöhöpö Lauri! Mihin sinusta ei ole? Mitä se kalastajakylän aktiivinen elämä on muuta kuin itse elämän vaalimista ja "peruskorjaamista"? Kaikki ihmisen elämä syntyy yhteisöstä, eli elävistä, elinvoimaisista ihmisistä ja heidän osallisuudesta seudun elinkeinoihin ja toimintaan, yhteistyöstä, perinteiden vaalijoista ja 17 mai kaltaisesta yhteenkuuluvuudesta! Eihän me yksin olla mitään, tarvitsemme toisiamme. Jos voisin, niin palkitsisin Nobelilla kaikki ihmiset, jotka pyörittävät elämää ylläpitäviä toimintoja, rahat ottaisin vaikka optiopelaajilta... Sen lisäksi ihailen minäkin erityisesti Astridin kaltaisia ihmisiä,jotka toteuttavat omia ja joskus jopa muiden merkityksellisiä unelmia!
    Nyt tuli oikein purkaus pientilallisen lapsenlapselta, hehe.
    Oikein mukavaa päivää, terv Elisabeth

    SvarSlett
  2. Jo kiitti. Otinkin sen peruskorjaamisen sellaisena konkreettisena rakennusten ja paikkojen vaalimisena.Siihen tarvitaan ihan erityisiä ominaisuuksia.
    Niitä taitoja mulla on vähemmän. Voisin kyllä toimia naulapoikana hehe.
    Mutta viime kevään laituritralkoittenkin aikana kalastettiin koko ajan.
    Rekvisiitta Skipnesin monissa vanhoissa rakennuksissa ei edes oo rekvisiittaa vaan se aika joka oli elää niissä ja niihin liittyvissä tarinoissa.
    Haluan kuulla ne tarinat. Nyt mulla on hieman aikaa. Eikä yhtään harmita, ettei siellä oo käytössä langatonta nettiyhteyttä seuraavan vuorokauden aikana.
    Sekin kertoo jotain paikan merkityksestä:)

    SvarSlett