fredag 23. juli 2010

Leonora omaa sukuaan Mårøy

Leonora saapuu Støn satamaan. Viimeiset vuodet Leonoramme on ollut musta. Sitä ennen siniseksi maalattu. Tunnelma on kuitenkin sama. Laiva tietää arvonsa ja on merellä kovassakin kelissä liikkeissään hillitty.


Alakuva on valassafarilta viiden vuoden takaa. Leonoran etukannelta on hyvät näkyvät valaisiin. Laivan rauhalliset liikkeet takaavat matkustajille kaikissa oloissa hienot puitteet valaitten katseluun. Sääli ettei museolaivaksi nykyään luokiteltua Leonoraa voida käyttää valassafareitten kakkoslaivana.


Kaskelotin pyrstö, safarivieraat, Andøyn saari ja Leonora. Elämäni peruselementtejä viideltä viime kesältä.

Leonorassa meillä oli kunnon valaitten tähystystynnyri. Sieltä oli hyvät mahdollisuudet huomata kaskelotit huonommallakin kelillä ja kauempaa.

Sitten kun ne valaat havaittiin, laivavanhuksemme oli helppo ajaa pinnalla hengittävän kaskelotin viereen. Kun me pidimme saman kurssin, valaat olivat aivan rauhallisia. Jatkoivat vain puhalluksiaan kunnes 5-10 minuutin jälkeen sukelsivat .

Leonora on hieman muuttunut sitten 70-luvun. Værøyn nimismies Asgeir Jacobsen toteamassa ruorin olevan eri paikassa.

Asgeir konehuoneessa. Kyllä kiiltää. Leonorasta on meidän firmassa pidetty tosi hyvää huolta.

Keittiö on uusittu , mutta massiivinen hella on yhä se sama kuin silloin ennen.

Salongissa on tunnelmaa, kuin aikanaan 70- luvulla siellä Tenovuonon reiteillä.


Valassafarikonttori 23.07. Sää on yhä tuulinen. Nyt tuulee enemmän lännestä. Sataa. Emme pääse merelle, emme edes vuonoristeilylle.

Tänään toimistoomme ilmaantui Værøyn kunnan nimismies. Ei se onneksi nimismiehen ominaisuudessa tullut, vaan katsomaan ensimmäistä työpaikkaansa.
Meidän entinen valassafarilaiva , nykyinen vuonoristeilyalus Leonora kun on aiemmin toiminut Tenovuonon yhteysliikenteessä . Siihen aikaan aluksen nimi oli Mårøy. Ja nimismies oli nuorena poikana 70- luvun alussa sen laivan matruusina, peräti kolme vuotta .

Oli mielenkiintoista näyttää Leonoraa, että laiva ei ollut paljon muuttunut. Sama henki oli tallella. Ruori oli toisessa paikassa ja joitain muita pieniä muutoksia tehty.
Ja tietysti nää hallintalaitteet olivat viimeisen päälle uusia, mutta muuten. Olemme pitäneet Leonorasta hyvää huolta. Säilyttäneet paljon vanhaa. Puunanneet ja korjanneet Konehuoneessakin kiilteli.

Halusin kuulla nimismiehen tarinat, kovasti tietää lisää . Siitä kun Hurtigruta ei huonon sään takia liikennöinyt, mutta Mårøy meni. Ja kun englantilainen troolari upposi ja vei mukanaan kolmekymentä kalastajaa, ei niitä muita aluksia voinut lähettää pelastustöihin. Mårøyn sinne oli mentävä. Erään kerran vuonoa ylitettäessä laivalla syntyi lapsi, kun ei millään keretty sairaalaan.

Vielä oli tarina erään pienen kylän vanhasta herrasmiehestä. Hän tuli aina uniformuun pukeutuneena soutuveneellään postia ja joskus lampaanheiniä hakemaan. kun eihän jokaiseen syrjäkylään suurta laituria voi rakentaa. Eikä ne omat heinät koko vuodeksi riitä. Kaikkien piti tätä 80- vuotiasta miestä tervehtiä kuin upseeria. Siinä tarinassa nuoret matruusit antoivat herralle ns. miestenlehtiä. Lehtiä innokkaasti veneessä selatessaan soutaminen unohtui ja soutuvene ajelehti satoja metriä virtauksen mukana väärään suuntaan. Kylästä avomerelle päin. Sen matruusipojat olivat havainneet.

Tarinan todenperäisyyttä en kyseenalaista, onhan kertoja oikeen nimismies. Ehkä jopa se, joka ne miestenlehdet soutuveneeseen postin mukana toimitti.

Leonora tuokio herätti kovan innon tutkia lisää. Löytää laivalla työskennelleitä, sillä matkustaneita, saada kuva ajasta joka ei palaa. Silloin ei ollut teitä. oli vain meritie. ei ollut sitä kiirettä ja informaatiotulvaa. Maailma ihan siinä ympärillä riitti. Oli riittävän suuri. Ja jos muualle oli hinku, sen kun vaan hyppäsi laivaan ja matkusti suureen maailman... Tenovuonon toiselle rannalle :)

Ihan on minunkin pakko pistäytyä Værøyn saarella, jututtaa nimismiestä ja päästä syvälle Mårøyn historiaan ja lisäksi tutustua siihen osaan Lofootteja , joka on minulle täysin tuntematon.
-lauri-

Ingen kommentarer:

Legg inn en kommentar