KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

tirsdag 5. april 2011

Arktisk meny . Osa 2: Riekko

Riekko , lagopus lagopus, asustaa koivumetsissä, soilla ja vuorenrinteillä. Joskus sitä tapaa myös kiirunan asuinalueilla puuttomilla vuorten lakialueilla. Riekko liikkuu paljon, varsinkin keväällä soidinaikaan se on kovasti aktiivinen. Alakuvassa riekon jätökset.

Hämärässä teitten yli lentäessään riekko jää turhan usein autojen kolhimaksi ja tiepuoleen lojumaan korppien, varisten ja kettujen ruoaksi.

Poikani auton ikkunaan aiemmin viikolla lentänyt urosriekko löytyi myöhemmin päivänvalossa. Riekko ja kiiruna ovat ruokavalionsa ansiosta hyvin säilyviä. Useita päiviä lumessa lojunut lintu oli täysin käyttökelpoinen, oikeastaan sopivasti mureutunut.

Riekko päältä..
Ja alta. Jalka on latinalaisen nimensä mukainen.

Kun sellaisen herkun, kuin mitä riekko on , saa käsiinsä,se kannattaa valmistaa huolella. Siitä kannattaa hyödyntää kaikki. Kuvassa rintapalat, lihasmaha, sydän, maksa, raajat,keuhkot ja rintalasta.

Kastikkeen mausteliemi tehdään keittämällä kuvun ja lihasmahan sisältöä pari tuntia. Myöhemmin tämän aromaattisen liemen teossa jääneitä roippeita voi käyttää jalkakylvyssä tai hierontaöljyssä. Liemestä lähtevä koivumetsän ja tunturiyrttien tuoksu rauhoittaa.

Kastikkeen liemi saadaan keittämällä jalkoja siipiä ja rintalastaa muutama tunti .

Sydän, maksa, keuhkot ja keittämällä pehmennetty lihasmaha pilkotaa yhdessä sienten ja sipulin kanssa pieniksi palasiksi ja ruskistetaan pannulla jauhojen kanssa. Siilattu keitinliemi lisätään. Siitä saadaan kastikkeen runko joka kaadetaan kattilaan.
Kattilassa kastike tehdään lisäämällä puolukkahilloa, ruskeaa juustoa, kermaa ja maustelientä. Täyteläisen kastikkeen valmistus vie aina kovasti aikaa ja vaatii maistelua ja hämmentämistä.

Riekkopaistin kanssa tarjoilen paistettuja tatteja. Kuivatuista tateista saa tunnissa käyttökelpoisia keittämällä ja antamalla hautua keitinliemessä.
Rintapalaset paistan ensiksi vajaan minuutin yhdeltä puolelta. Sitten käännän ja paistan kunnes veri tihkuu läpi. Käännän ja paistan nopeasti toiselta puolelta. Maustan rosmariinilla.
Annan hautua kuumassa astiassa folion alla muutaman minuutin ennen tarjoilemista.


Yksinkertainen kattaus. Riekkoa, sieniä, kastike, Ottar perunoita. Puolukkahillo ei ole vielä kerennyt mukaan.

Bon apetit.

Morgenstjerne, hietikko. Viides huhtikuuta. Heikkoa etelätuulta, pari astetta lämmintä, selkeää. Viimeistä kertaa merellä ennen pääsiäistä. Vieraani ovat saaneet nauttia isännän poissaolosta, kun sattui oikein kiihkeä kalarupeama niitten täälläolon ajaksi. Onneksi olemme saaneet harrastaa arktista ruokailua iltaisin. Ja onneksi Maarten ja Sofie ovat sen verran Vesterålenin omaksuneita, että pärjäävät näissä oloissa päivät myös ilman opasta :)
Raudut tulee ongittua ja hirven jättösarvia etsittyä. Minun tarvitsee vain kertoa missä mitäkin mahdollisesti voi tehdä.
Huomenna voin olla mukana. Koko päivän pilkillä. Ja sitten illalla savustetaan.
-lauri-

4 kommentarer:

  1. Juuri eilen katsoin tv-kaistalta ohjelmaa nimelta Erakuksa. Siina aiheena oli juuri Riekko. Koirat nayttivan olevan korvaamaton apu niiden metsastyksesta.. kun lumiselta hangelta valkoista lintua yrittivat bongata:) Liha naytti tosi tummalta. Juttelin yølla tyøkaverini kanssa joka metsastaa ja han kehui riekon makua maasta taivaaseen:)

    SvarSlett
  2. Arktisista menyistä tuli mieleen että täällä alempana rannikkoa on menossa vastaava (tai ainakin hieman) systeemi, nimi tosin hieman hukassa. Kalat on kalastettu siimalla (?), norjalaisella hostilla termit hukassa mutta siis ns. "sustainable" kalastus. Ehkä tästä sai jonkun kuva siitä mitä on meneillään vaikka selitys onkin haparoiva.... Aika ottaa univajetta kiinni ja saada ajatus taas kulkemaan! :)

    SvarSlett
  3. Kalamuija: Riekko on just hyvää. Jos vaan saat käsiisi niin hanki ihmeessä. Utsjoen ansapyytäjät ainakin toimittavat.
    Aurinkoista asunnonetsintää :)
    Satu: Juu ruoan pitää olla läheltä, ekologista ja jäljitettävissä.Mahdollisimman paljon luontoa ja kulttuuria.
    Minä suunnittelen ryhmien ohjelman ruokailulähtöisesti esim villilammas ateria ja siihen sitten ohjelmaksi vaellus lampaitten laidunvuorille.
    Kalastusretkipäivänä kissakala ateria.
    Rannikkokulttuuriin tutustumisen yhteydessä perinteistä kalastajan suosimaa kotiruokaa.
    Varmaan se etelän juttu, mistä mainitset on hieman saman tapainen.
    Pirteää päivää messuilla toivoo just lomalle siirtynyt kalastaja. Jeee. Vihdoinkin :)

    SvarSlett
  4. Ihanaa lomailua, messut on messuiltu ja nukkumatti kutsuukin jo klo 21:00. 1,5 viikkoa lomaan!

    SvarSlett