Vegaani ja Pohjois-Norjan rannikon maku

Hurtigruten eli Norjan rannikon posti- ,tavara- ja henkilöliikennereitti on maailman paras merimatka. Hurtigruten on yksitoista laivaa,36 satamaa ja 7 vuorokautta yhteen suuntaan.Hurtigruten lähtee Bergenistä ja saapuu Kirkenesiin.Hurtigrutenin tunnelman voi kokea etappeina tai paketteina.

Vanhin laivoista on vuonna 1963 rakennettu Lofoten. Nuorin vuonna 2003 liikennöimisen aloittanut Midnatsol. Kolmessa nuorimmassa matkan hintaan sisältyvät yläkannen sauna ja kuumat altaat.
Hurtigruten on Norja tyypillisimmillään. Osa maan historiaa ja  nykyisyyttä. Hurtigruten on kiireettömyyttä, kohtaamisia ja rauhaa.Hurtigruten on näköalapaikka rannikon ja meren luontoon ja kulttuuriin. Se vie vieraansa valoihin ja pimeyteen, tyyneen ja myrskyyn.

Eiköhän tuossa yllä tullut ihan tarpeeksi lainauksia Hurtigrutenin eri esitteistä, kuulutuksista ja ilmoituksista. Melkein kaikki tärkeimmät on mainittu.

Ainoa minkä jätin pois on Smak av Norge- osio. Eli ruoka. Hurtigrutenin keittiö on kehuja saanut. Laivoilla pääset maistamaan tyypillisistä norjalaista,  usein paikallisten pientuottajien lähiruokaa. Parasta rannikko-gourmeeta on tarjolla joko seisovasta pöydästä, a'la carte ravintoloissa tai pubien pieninä erikoisannoksina.

Vuosi sitten olin samaa mieltä kuin esite. Olin valmis allekirjoittamaan ylläolevan. Vuosi sitten en tuntenut ketään ihan oikeaa vegaania. Nyt tunnen. Nyt teen töitä hänen kanssaan.

Me matkustimme yhdessä Sortlandista Tromssaan ja takaisin, kolmetoista tuntia yhteen suuntaan. Siinä ajassa tulee nälkä. Minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Tiesin, että kaikki mahdolliset mereiset herkut ja marinoitu vuoristolammas odottavat. Kollegani ei halunnut olla vaivaksi. Hän on eri puolilla, myös pohjoisessa, opiskellessaan ja työskennellessään tottunut tyytymään riisiin , makaroniin, kuskukseen, leipään,tuoreisiin vihannneksiin, salaattiin ja tarjolla oleviin hedelmiin ja mehuihin.

Koska niitä oli myös M/S Richard Wittilläkin suuri valikoima tarjolla, miksi alkaa kyselemään jonkun lämpimän erillisen vegaaniannoksen perään. Ensiksi olisi kuitenkin selitettävä, että kanamuna, kala, maitotuotteet eivät ole vegaanisia. Ei edes hunaja. Ei mikään eläinkunnasta peräisin oleva. Mitä sitä suotta muutenkin kiireistä keittiöhenkilökuntaa erikoistoivomuksilla vaivaamaan.

Matkan jälkeen aloin kotona testailemaan miten saisi aikaiseksi edes kaksi vegaanista ruokalajia Smak av Norge- sarjaan ehdotettavaksi. Yrttimakkaroiden, kuivakinkun, juustojen, sillilautasten. katkarapujen. kuivakalan, sashimin  ja graavilohien seuraan.Viljelykseni ja luonto tarjoaisivat osan raaka-aineista.

Annosten pitäisi olla helppo- ja nopeatekoisia ja lämmitettäviä. Raaka-aineiden puolestaan olisi oltava paikallisia tai ainakin Norjasta, mielellään luomua ja/tai luonnosta, varastoitavissa ja laivaolosuhteisiin sopivia. Kaiken lisäksi ruokalajilla tai raaka-aineilla olisi oltava jokin kytkös historiaan tai rannikkokulttuuriin. Basilika saattaisi olla liian voimakas, luonnonyrtit kuten suolaheinä ja poimulehti miedompia. Ne voisi kevyesti ryöpätä. Miksei minttu hillon kera.

Noh, ensimmäinen mieleentullut versioini oli yrttimarinoidut juurekset villivihannesten ja variksenmarjahillon kera. Juureksina voisi käyttää pohjoisnorjalaista Målselv-maatiaisnaurista, lanttua ja miksei myös punajuurta ja porkkanaa. Villivihanneksista voisi osan ryöpätä, osan tarjota salaattina. Ehkä siinä voisi olla paikallista luomutomaattia ja kurkkua sesonkiaikana. Sieniäkin. Koeannoksessa jouduin tyytymään siihen mitä löytyi eli lanttuun

Koska Målselv nauris on alunperin lähtöisin Venäjältä, mistä se levisi pomor-kaupan aikana Norjan yleisemmäksi viljellyksi nauriiksi ja kun punajuurikin kuuluu slaavilaisen keittiön ytimeen, tämän yrttimarinoidut juurekset- annoksen nimeksi sopisi juuri Pomor Tallerken. Venäjän -Norjan kaupan kulta-aikojen kunniaksi ja nykyisen jännittyneen tilanteen lieventämiseksi.
                                                    -lauri-

Copepodseja

"Rødåtanko?, siis norjaksi se on rødåta, kyllä tunnen. Calanus finnmarhicus.Kaikki kalastajat sen tietävat. Pieni ötökkä. Kaiken perusta. Jos syöttisillissä ei ole ååttaa, sitä on turha pistää koukkuun. Ja jos elukka häviää matalikoilta, kalatkin katoavat. Toissa syksynä makrillit tulivat ja kaiken vuonoista söivät. Tai noh, koljan nyt ainakin avomerelle karkoittivat. Makrilli on agressiivinen tulokas, sen edessä muut väistyvät. Me tienasimme puolen vuoden aikana  puolet normaalista. Kaksi kertaa Mehamnissakin pistäydyimme. Ei sieltä sen enempää saatu. Kolja pysyi poissa marraskuun loppuun."

"Lauri, Calanus finmarhicus ei ole pieni . Se on suuri. Yksi suurimpia copepodseja, tiedätkö."

"Hyvä on Paula.Olkoon sitten suuri, mutta minusta kuitenkin pieni ja ruosteenpunainen. Koko vuonon pinta voi sen ansiosta värjäytyä. Olen nähnyt. Nils Henrik kertoi kerran  yhdeksän lahtivalaan niitä samanaikaisesti merenpinnasta haukkoneen. Minulla on näissä  teidän jutuissa ongelma. En tiedä mitä kaikki merieläimet ovat englanniksi, hyvä kun suomeksi tai norjaksi.  En hahmota selkeästi, kuin sen minkä olen itse merellä vuosien mittaan  kokenut tai muilta kuullut. Minulla on kalastajan sielu ja ymmärrys. Kalastajat ovat  pragmaatikkoja. Kalastajat havainnoivat ja luulevat. Se yleensä riittää. 

"Olisihan tässä ollut aikaa opiskella, mutta en vaan saanut aikaiseksi, kun oli nuo puutarhajututkin. Te saatte auttaa. Teillä on koulutus. Olette perehtyneet ja paljon tutkineet. Minä olen nähnyt mikä on muuttunut, kertokaa te miksi tai mitä luulette. Ja selostakaa noille "

"Saat itse kertoa, sen saman mitä meille safarilla. Ihan yksinkertaisesti se riittää. Emme me teidän merialuettanne, emme edes valaitanne vielä tunne."

Tromssan yliopiston Forskningsparken Linkeniin oli kokoontunut  Bremenin yliopiston johdolla joukko arktisten merialueiden happamoitumisen ja lämpenemisen sekä arktisten koralliriuttojen asiantuntijoita Saksasta, Englannista, Norjasta , Espanjasta. Italiasta ja Venäjältä.

Myös Pohjois-norjan matkailuala, lähinnä valas-hylje- ja lintumatkailu sekä ammattikalastuksen johtoportaan tutkijat olivat edustettuina. Tutkimus tarvitsi merenpinnan tason pidemmän aikavälin havaintoja, tähän mennessä tapahtuneiden muutosten ilmineeraajina. Siksi minäkin pääsin workshoppiin Støn valassafarin meribiologien mukana, kertomaan tutut kalakentät ja vedenalaiset kanjonit sekä tuomaan lähivesiemme valaat, kalat, hylkeet ja linnut hienoihin matemaattisiin malleihin jollain lailla sijoitettaviksi.

Ei ollut helppoa olla seminaarin ja workshopin ainoa ei- akateeminen. Vailla biologista pohjaa. Ja erikoissanaston osalta kielipuoli. Oma esiintyminen jännitti. Entäs jos en saa tärkeitä juttuja ymmärrettävällä tavalla esille. Onneksi kymmenen vuoden valasoppaan kokemus ja esiiintymisrutiini sekä kantava ääni auttoivat.

Kaikki meni subjektiivisesti arvioituna hyvin.

Jäykkyys hävisi. Tunnelma oli rento. Tutkijat tuntuivat täälläkin ihan tavallisilta ihmisiltä.

Sain sanottua sanottavani. Useimmiten oikeassa paikassa. Joskus tosin asian vierestä tai väärässä yhteydessä. Varsinkin toisena päivänä, kun erilaisissa happamuus - ja lämpötilamalleissa sekä moniulotteisissa kaavioissa piti pysyä annetussa.

 Kovasti halutti kertoa, että lunnikanta  aivan varmasti pienenee eikä lisäänny. Lisääntynyt biomassa ei niitä lunneja pelasta jos sillinpoikaset ovat merivirtausten tai muiden syiden takia liian kaukana pesimäsaaresta. Lunnit kyllä kaivavat pesäkolonsa, mutta jättävät munansa munimatta. Sehän on nähty! Ai niin kyseessähän oli vuosi 2075.
                   -lauri-

Aloittelevan ammattikalastajan ABC

Norjan rannikokalastus on muutttumassa. Se on kansainvälistymässä. Alan ainoa mahdollisuus  on avautuminen joko vapaaehtoisesti tai pakon edessä. Norjalaisia ei kalastus yksinkertaisesti kiinnosta tarpeeksi. Edes veroedut ja hyvä palkka eivät  saa kalastajakylän nuoria valitsemaan isiensä tietä. Ilman ulkomaalaisvahvistuksia pienimuotoinen,  käsityövaltainen ja raskas ammattikunta kuihtuisi olemattomiin.

Kalastajakunnan väistämätön ulkomaalaistuminen ei ole kivuton prosessi. Eikä se tapahdu ongelmitta. Suurimmat haasteet ovat pimeä työ, puutteellinen koulutus, vakuutusten ja työturvallisuuden laiminlyönnit ja lainvastaiset työsopimukset, jos selllaisia nyt ollenkaan on tehty.

Tässä  hieman perustietoa oikeuksista ja velvollisuuksista kalastajaksi aikoville tai kalastajana jo työskenteleville. Toissapäiväinen fb-postaukseni Norjassa rantautuneiden ryhmässä.
                 
KALASTAJAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET

Aika paljon on meidän suomalaisten keskuudessa epäselvyyttä kalastajien turvakurssin ja kalastajan vakuutuksen ja rekisteröitymisen pakollisuudesta. Kerrottakoon nyt kalastajan urasta haaveileville lyhyesti, mitä laki sanoo asiasta. 

Jokaisen kalastusaluksella työskentelevän on suoritettava vähintään 40 tuntia kestävä virallinen
kalastajan turvakurssi. Myös ulkomailla suoritettu vastaava kurssi, eli imo40 tai laajempi, käy tietyissä tapauksissa.(edellyttää viranomaisten hyväksyntää). Todistus turvakurssin suorittamisesta on pidettävä kalastusaluksella missä ko. kalastaja on töissä. 

Poikkeustapauksissa laivanvarustaja voi hakea kolmen kuukauden siirtymäkautta turvakurssin suorittamiseen. Kolmea kuukautta pidempään ei kukaan alle 65-vuotias voi olla kalastajana turvakurssitta. Vastuu asiasta on sekä varustajalla että myös kalastajalla itsellään.

Kalastaja pitää lain mukaan vakuuttaa heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien (Gruppeforsikring) Vakuutus on henkilökohtainen ja siitä tulee kalastajalle vakuutuskirja. Mikäli et ole saanut vakuutuskirjaa, et ole vakuutettu, eikä sinulla ole minkäänlaista virallista oikeusturvaa tapaturman tai sairauden sattuessa. 

Ainoa mahdollisuus vakuutuksen puuttuessa on saada korvaukset varustajalta oikeusteitse, sekin siinä tapauksessa, että kalastajan katsotaan saaneen harhaanjohtavaa tietoa varustamolta ja luulleensa olleen vakuutettu.

Kalastajan on lain mukaan rekisteröidyttävä kalastajaksi joko Lista A:han (sivutoimiset kalastajat) tai lista B:hen (päätoimiset ammattikalastajat) Ammattikalastajien etuna on mm. kalastajavähennys 30%. Ilman rekisteröitymistä ei voi laillisesti toimia kalastajana.

Rekisteröitynyt ammattikalastaja on automaattisesti eläke-,sairaus- ja työttömyyskassan jäsen maksamalla vuotuinen noin 6000 kruunun maksu (Garantikassen for fiskere) . 

Mikäli et ole Lista B:ssä, etkä siis rekisteröitynyt sinulla ei ole minkäanlaista eläke- eikä työttömyysturvaa, etkä ole virallisesti ammattikalastaja. Pimeä työ kalastajana ole kenenkään etu, ei varsinkaan kalastajan. Myös kalastustulojen merkkaaminen muuksi tuloksi on vastoin lakia, siis rikos.

Tietämättömyyteen vetoaminen oikeustapauksissa ei ole lieventävä asianhaara, päinvastoin.
                                                  -lauri-

Lahtari (poliittinen keskustelu koukutustuvilla)

Kiirunalaiset kesätyöntekijät saapuvat joka toukokuu. Kiirunalaiset ovat osa Norjan tärkeintä siimakalastuskylää reilun kolmen viikon ajan. Niin kauan kuin sinipallasta kalastetaan ja pallassiimojen syötittäjiä tarvitaan. Kiirunalaisilla on aina mielenkiintoisia  tuomisia, kuten Kiirunan viimeisimmät kuulumiset. Kaupungin ja kaivoksen tunnelmat.

-Saitte sitten uuden toimitusjohtajan?
-Kaivos on saanut kyllä, tai no samalla myös Kiiruna. LKAB on yhtä kuin Kiiruna. Aaro sai potkut ja tilalle valittiin joku tukholmalainen saneeraaja,  joku kylmäverinen lahtari.
-Kun tappajaa tarvitaan, vieraat kutsutaan. Muukalaislegioonatouhuja. Aina sama kaava. Nykyään sitä kutsutaan saneeraamiseksi ja tehostamiseksi.Tai säästöiksi.
- Just niin. Oletkos lukenut tiedotteen ? Minulla on lehti. Kuriren, mukana, kuuntele.

Ystäväni ja kollegani kertoi seikkaperäisesti koukutustuvan kahviossa kotikaupunkiaan kuohuttaneesta irtisanomisesta. Ja lukuisista tulevista. Vittangista, Kiirunan kunnan pienestä kylästä lähtöisin oleva kaivosyhtiön toimitusjohtaja joutui väistymään ja tilalle valittiin kylmäverinen etelän mies.Saneeraaja. Tehtävänään tervehdyttää kaivostoimintaa,  tehostaa tuottavuutta ja parantaa kilpailukykyä. Suomen kielellä kaikki tuo tarkoittaa joukkoirtisanomisia. Uusi toimitusjohtaja on saanut kiirunalaisilta sopivan kutsumanimen. Lahtari.

Kiirunan kauniilla kaupungilla oli muutenkin, ilman lahtarin ilmaantumista, tarpeeksi vaikeaa. Kaupunkilaiset olivat  vuosia eläneet epävarmuudessa. Malmion riittävän tehokas hyödyntäminen edellytti kaivosyhtiön mukaan porautumista nykyisen keskustan alaiseen peruskallioon ja ainostaan reilun sata vuotta vanhan kauniin kaupungin siirtämistä. Kun kyseessä sanottiin olevan Kiirunan tulevaisuus ja sadat työpaikat vastustusta ei ay-liikkeen tai suurimman puolueen sisällä löytynyt. Kiiruna päätettiin siirtää sijansa länteen. Kansan protestit eivät auttaneet.

-No,lueppas.

- Pörssiyhtiö Bolidenin kaivostoimintaa tähän saakka vetänyt Jan Moström, 55 on nimitetty kaivosyhtiö LKAB:n uudeksi toimitusjohtajaksi. LKAB:ta viisi vuotta johtanut Lars-Eric Aaro saa potkut. LKAB:n hallitus perustelee johtajavaihdosta markkinoiden muuttumisella ja tehostamistarpeilla. Moström on hallituksen mukaan kokenut rationalisoija.

Aaro jatkaa tehtävissään kunnes Moström aloittaa työnsä syyskuun 15. päivänä. Aaro saa läksiäisiksi puolentoista vuoden kuukausipalkat.

LKAB on kokonaan Ruotsin valtion omistama rautakaivosyhtiö. Yhtiön pääkonttori on Luulajassa, mutta kaivokset Kiirunassa ja Jällivaara/Malmbergetissä.

-Voi, voi, mitäs te nyt aiotte? Varmaan kaupungin paikoillaan junnannut siirtokin saa  uutta vauhtia ja uuden malmion käyttöönotto. Näyttivät avolouhoksen pintamaan siirtohommat olevan täydessä käynnissä kun toissa viikolla Pelloon ajoin. Toisaalta parempi louhia hieman kauempaa, hieman köyhemmistä esiintymistä ja säästää Kiiruna. Nyt näyttää surkealta, mutta kaipa siihen näkymään tottuu.

-Meidän puolue on siirtoa vastaan. on aina ollut. Se ei ole välttämätöntä. Sitäpaitsi Kiiruna on enemmän kuin kaivos, on pakko miettiä vaihtoehtoja, ei rautaa rajattomasti löydy. Matkailu, luontomatkailu ja nämä kestävät touhut ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Kaivoksen varjoon.

Kahvitaukomme luisui sinipallasteemasta, kalastuksesta ja kiintiöistä poliittiseksi turinoinniksi. Ystäväni, puoluekonkarin seurassa uskalsin tunnustaa väriä, kiihkeästikin, ilman pelkoa toisen vakaumuksen tallomisesta. Itse olin noviisi, veres, kymmenien vuosien tauon jälkeen aktivoitunut ja sen  seurauksena pieneen puolueeseen vastaliittynyt, ihan  kunnallisvaaliehdokkaaksi ajautunut. Meillä oli paljon yhteistä. Visioita siitä miten saadaan pohjolan sosiaalisesti kestävät yhteisöt pelastetuksi. Silleen monikulttuurisesti, sopusoinnussa luonnon kanssa ja kestävästi.

Lahtari  oli tarttuva sana, voimakaskin, se pysyi teemana. Sanassa ja sen historiassa riitti pohtimista. Lahtareita kun tuntui aina olleen vähän joka puolella. Jopa meidän sopuisa ja tasavertainen kalastajakylämme , monikansallinen idyllimme, oli vaarassa jauhautua lahtarin saappaiden alla.

-Miten sinä käsität lahtarin,  kysyi ystäväni.

-Lahtarit ovat pesiytyneet myös tänne. Kalastajakylän lahtari on sellainen, joka työvoiman vapaata liikkumista hyväksikäyttäen perustaa välitysfirman, rekrytoi Itä-Euroopasta välivouhkiensa avustuksella sopivia työntekijöitä palkkalistoilleen ja myy näiden työsuorituksen eteenpäin.

Työntarvitsija, kuten kalatehdas, kertoo työvoiman tarpeensa ja lahtari lähettää  tarvittavan määrän. Sairasajan palkat, ylityöt, järjestäytyminen ja muut vakinaisen väen palkkaamiseen liittyvät tekijät eivät rasita kun työ ulkoistetaan. Ay-liike tai kunnan viranomaiset eivät tavoita siirtotyöläisiä. Vakinaisessa  työsuhteessa olevat joutuvat pelkäämään töittensä puolesta, onhan lahtarilla nopeasti liikuteltavaa,  riippuvuussuhteessa olevaa reserviä, oikeuksistaan tietämätöntä massaa.

-Ei kai se tilanne voi noin paha olla, ei täällä Støssä.

-Noh , ehkä minä hieman kärjistin. Mutta fakta on, että niiden viidentoista vuoden aikana, minkä olen kylän elämää seurannut, tilanne on koko ajan heikentynyt. Ilkeintä asiassa on se, että  epävarmuus työpaikoista ja pelko vuokratyövoiman lisääntyneestä käytöstä saa kummallisia ilmenenismuotoja. Epäluulo kohdistuu maahanmuuttajiin, vuokratyöläisiin ja pakolaisiin. Monet kokevat uudet maanmiehemme vihollisina. Epävarmassa tilanteessa on helppo hyökätä vielä heikommassa olevien ja heidän väitettyjen sosiaalietuuksien kimppuun. Ikään kuin syy olisi heidän.

-Pahinta on että kaikki tapahtuu lain puitteissa. Lahtari käärii kiskurivuokria, niinkuin noilta Strandbun majatalon puolalaisilta, niiltä jotka ensiksi tekevät täyden päivän tehtaalla ja iltaisin koukuttavat siimoja Bøkenesille. Lahtari laskuttaa heitä pienimmistäkin asioista.Vaikka maksaakin kaikille teoriassa minimipalkkaa. Ja toimii muutenkin lain mukaan.
Liian pienet tuntimäärät yhdistettyinä suuriin pakollisiin menoihin, tarkoittavat suoraa tulonsiirtoa lahtarin taskuun. Se tyyppi osti viime vuonna majatalon halvalla ja  laskujemme mukaan saa maksettua koko pytingin viidessä vuodessa. Tai puolalaiset ystävämme sen maksavat. Se ei voi olla oikein. Se on sosiaalista dumppausta, eikös olekin?

-Noh, nythän sinulla on mahdollista vaikuttaa asioihin. Vedät vaan kunnon vaalikampanjan ja sitten jos kaikki menee hyvin, niin pääset syksyllä päättäjän paikalle pistämään asiat kuntoon.

-Tai sitten jos kiukkuni ei muuten pääse purkautumaan ja sopiva tilaisuus avautuu, ja saan lahtarin mukaan ystävällismieliseen tapaamiseen, kysäisen häneltä:" Onko taloudellinen tilanteesi todellakin niin huono, että majatalosi maksumieheksi joutuvat köyhät, sinuun riippuvuussuhteessa olevat, työläisesi.Voisit edes yrittää olla oikeamielinen patruuna, niinkuin appiukkosi on aina ollut.
                                                          -lauri-

Elämyksen tuotteistamisen ongelma

Kaakkuri kerkesi tulla ja harakkapariskunta aloittaa pesänrakentamisen pihapihlajaamme ilman ainuttakaan sometusta. Kuovikin harppoi hangessa. Meriharakka tonki kasvimaalla matoja Olen somessa ,mutta markkinointimielessä aivan  liian harvoin. Etupäässä uteliaisuudesta.  Seuraajia blogissa ja kotisivuilla sekä facessa on niin vähän, että havaintoni poikkeuksetta jäävät vaille huomiota, muutaman satunnaisen ihmeteltäväksi.

Instagram on facebookin lisäksi hieno. Siihen olisi keskityttävä. Haluaisin kuvata villin luonnon pienet ja suuret ihmeet ja  laittaa ne muiden ihailtavaksi reaaliajassa. Harakan pesän edistymisestä olisi muillekin iloa, ehkäpä saisi suuren suosion. Varsinkin jos pystyisin saamaan  kevätpukuisen riekon samaan tarinaan. Taustan vuono sekä vuoret toisivat lisäarvoa. Viitteitä olisi oltava tarpeeksi. Miten se oikein  onnistuisi. 

Matkapuhelimeni on vanha. Sillä ei voi kunnolla kuvata. Pitäisi ostaa uusi ja opetella sen käyttö. Perehtyä kunnolla instagramin lainalaisuuksiin . Markkinoida itseni ja huimat omavarais- ja luontoelämykseni. Saada alkuun muutama omaperäinen, välistä autenttisen tuheroinen, mutta korkelaatuinen kuvagalleria. Kuvien olisi oltava väri-ilmeeltään onnistuneesti sijoitettuja. Punanen vihreä  vastavärit ja silleen mulle kerrottiin. Sisältöä olisi tuotettava tasaisesti. Vähintään viikoittain, mielellään päivittäin. Luonto on ihan nurkan takana tai kaukana ja myy, mutta se on tuotteistettava ja sitä on oltava koko ajan tarjolla. Ihmiset haluavat varmuuden. Unohtavat nopeasti jos eivät jatkuvuutta saa. Elämysten välittäjän vastuu  on valtava. Hänen on oltava  valmiudessa koko ajan. Nettiyhteyksien toimittava. Myös luonnossa ja varsinkin siellä. 

Blogini Morgenstjerna on jälkeenjäänyt ja hieman sekava, jäykkäkin,  kun pitäisi olla dynaaminen ja ajassa. En ole pysynyt kehityksen mukana. Kuvat ovat liian pieniä, palstat kapeita. Sivupalkin  ajankohtaiset tietoruudut päivittämättä. Postaukset tulevat liian harvoin. Alkuvuosien tahti on hyytynyt. Muutamat uudistautumiskokeilut jumiutuneet.  Agendani on sumea. Näkyvyyteni heikko. Aktiivisia seuraajia on vain viisikymmentä, suurimman osan olen tavannut. Lukijoita parhaimmillaankin tuhat. Me olemme tiivis perhe. Ei omalle suvulle voi olla elämyksien helppoheikki, tukkumyyjä. 

Entäs jos lähtisin tulosjohtamis- ja markkinointipohjalta. Opiskelisin ja kouluttautuisin. Perehtyisin sisällöntuottamiseen. Hommaisin kunnon kameran, ipadin, monikäyttömatkapuhelimen ja muun tarvittavan. Uudistuisin, verkostoituisin ja menestyisin. Opiskelisin some-etiketin. Välittäisin luonnon lukijakunnalleni. Silleen ammattimaisesti ja myyvänä pakettina. Ihan aluksi olisi tehtävä nelikenttäanalyysi, että tietäisin miten.

Reppuni on sota-ajan peruja, vaelluskenkäni kuluneet, vaatteeni kirpputorilta. Missään ei ole ainuttakaan läpäisevää, mutta vedenpitävää kalvoa. Sykkeeni ei dokumentoidu ranteessa olevaan liian suureen kellonnäköiseen, eikä kulkemani reitti. Tuotemerkkejä ei näy. Gps ahdistaa toisin kuin kartta ja kompassi. En harrasta mitään vaarallista tai henkeäsalpaavaa. Perhovavapaa minulla ei ole, en ymmärrä c&r kalastuksen päälle. Syön saaliini. Minulla on halpa virveli, Essolta ostetut alennuspilkkivavat ja mato-onki. Kulutan aivan liian vähän varusteisiin. 

Kuinka  ottaa ihmisiä kiinnostava ja sponsoreita houkuttelevia selfieitä näillä resursseilla. Kuinka voisin päästä luontoystävällisten vastuullisten lehtien kanteen. Boikotteihin en jaksa osallistua. Ylikulutuspäivät unohtuvat, jäävät muille julistamatta. Samoin maailman tunnit sekä metsistä huolestuminen. Kuka silloin uskoo vastuullisuuteeni.  Kuinka  niistä lähtökohdista voisin esimerkilläni  valistaa tiedostavia kuluttamaan entistä enemmän , mutta oikein,  ostamaan uusinta  ja hienointa eettistä, kaikkein parasta, Vuosittain. Sellaista joiden ostamisesta tulee hyvä omatunto, meneehän prosentit luonnon hyväksi. Parhaimmillaan viisitoista. Sillä summalla  voi siististi olla mukana etäsuojelemassa sademetsiä ja perkaamassa  taimenpuroon kutupesiä.  

Ei minä jaksa. Jatkan  entiseen tapaan. Perunatkin on otettava itämään ja chilit koulittava. Mietittävä kesän viljelytouhuja. Syötitettävä siimoja , käytävä pilkillä. Olkoon koko elämystarjonta. Olkoon maapallon suojelu. Parempi keskittyä  olemaan vaatimaton osanen minua suurempaa. Vanhaan reppuuni ja käyttäkelpoisiin varusteisiini tyytyen. Sponsoreita hakematta. Elämääni markkinoimatta. Vain muutamille jakaen. Ilman taskussa kesken raudun narraamisen piipittävää  kontrolloijaa. Ilman podcast- velvoitteita. Siinä kun se äänityskin on niin tarkkaa. Somevaraisuus olkoon varakkaampien ja innokkaampien juttu, köyhän on parempi olla turpeeseen  ja järveen sidottu omavarainen.
                                                               -lauri-

Matka Midsomeriin.

Midsomer on englantilainen rauhallinen kreivikunta. Erinomainen ekologinen matkakohde elämysten vierastajalle ja arkielämän etsijälle. Midsomerin  Englanti rauhoittaa..

Midsomer sijaitsee jossain tarkemmin määrittelemättömässä paikassa. Sieltä on lyhyt matka Lontooseen ja muihin tuttuihin suurkaupunkeihin. Kreivikunnassa eletään englantilaista pienen kylän elämää. Keskeisinä pubi, kirkko ja monet rahan puutteen vuoksi ränsistyneet perintökartanot. Harrastuksista tärkeimmät ovat pubin lisäksi  ratsastus,golf,vedonlyönti, ruusut ja kriketti. Krikettiä pelataan iltapäivisin, joka sunnuntai ja se kokoaa harrastajia kaikista yhteiskuntaluokista toisin kuin golf.

Midsomerin talous perustuu palveluihin ja käsityöammatteihin. Sekä maatalouteen. Tuotanto on pienimuotoista ja perheyritykset hallitsevia. Paitsi maataloudessa, missä peltoa on tilaa kohden jopa tuhat hehtaaria ja lypsylehmiä pihattonavetassa satoja.Suuryritysten levittäytyminen Midsomeriin matkailun, kaupan ja teollisuuden aloilla on torjuttu, koska niiden takana on useimmiten jotain rikollista kähmintää, rahanpesua tai sellaista.

Midsomerin kreivikunnan tiet ovat kapeita, melkein yksikaistaisia, myös pääväylät. Liikenneruuhkia ei ole. Ihmisillä ei yleensä ole kiire.

Vaikka Midsomer on rauhallinen, turvallinen asuinpaikka, siellä tapahtuu todella paljon murhia. Yleensä useita lyhyen ajan sisällä. Onneksi Midsomerin hallintokeskuksen Caustonin etsivä Tom Barnaby ja apulaisensa selvittävät tapaukset ja elämä palautuu normaaliksi.

Vaikka olin kreivikunnassa aiemminkin satunnaisesti vieraillut, ei se  minua tavallisuudellaan ja konservatiivisuudellaan aiemmin  säväyttänyt. Halusin kokea enemmän ja nopeammin.

Onneksi rauhoituin, vaihdoin kanavaa, unohdin  NSCI:n ja SCI:n. Vieroitin itseni räjähdyksistä ja tulitaisteluista, reilun kolmen vartin urbaani hektisyys vaihtui kreivikunnan kahden tunnin rauhaan. Sinne olisi taas tänä iltana puoli kymmeneltä tarkoitus mennä.
                                 -lauri-

Koillisen Atlantin kalastuskiintiöt.

Kokonaiskiintiö
Norja, Venäjä ja myös EU sopivat keskenään Luoteis-Atlantin kokonaiskalakiintiöistä. Kiintiövuosi on sama kuin kalenterivuosi. Kiintiöt perustuvat tutkijoiden ja viranomaisten tilastoihin ja arvioihin kalakannoista ja niiden kehityksestä.

 

Maakiintiöt

Käytännössä Norja ja Venäjä, jotka hallitsevat suurimmalta osin merialuetta, jakavat kiintiöt keskenään ja jättävät EU:lle vain pienen osan. Öljyn lisäksi norjalaisten enemmistö ei ole halukas antamaan valtaa kalavarojen päättämisestä EU:lle.

Koillisatlanttilaisen vaellusturskan viime vuoden,2014, kokonaiskiintiö oli 993 miljoonaa kiloa, Norjan osuus 443 miljoonaa kiloa. Koljan kiintiöstä, 178 miljoonaa kiloa, norjalaisten kalastajien pyydettäväksi tuli 88 miljoonaa kiloa. Sinipallaksen kiintiö oli 19 miljoonaa kiloa ja Norjan osuus kahdeksan miljoonaa.

Laivastokiintiöt
Norja jakaa omat kiintiönsä rannikko- ja valtamerilaivastonsa kesken. Rannikkolaivasto, jonka osuus kiintiöistä on yhä kaksi kolmasosaa, operoi yleensä 12 merimailin rajan sisäpuolella tai sen tuntumassa ja luovuttaa saaliinsa tuoreena.

Laivaryhmäkohtaiset kiintiöt
Rannikkolaivat luokitellaan pituuden mukaan, jokaiselle kokoluokalle annetaan vuosittain rannikkolaivastokiintiöstä oma ryhmäkiintiö. Se perustuu edellisvuosien saalismääriin ja alusten määrässä tapahtuneisiin muutoksiin.

Laivakohtaiset kiintiöt
Laivakohtainen kiintiö tarkoittaa sitä enimmäismäärää, minkä kukin ko. kokoluokkaan kuuluva alus saa kalastusvuoden aikana kalastaa. Laivaryhmäkohtaista kiintiötä ei kuitenkaan kaikkia jaeta alusten kesken. Osa on puskurivarastona. Koska laivarekisterissä on passiivisia aluksia ja koska kaikki eivät saa kiintiöitään kalastettua, alusten on ollut mahdollista kalastaa eräitä kalalajeja viime vuosina lähes rajoituksitta. Varsinkin koljaa ja seitiä. Tätä kutsutaan nimellä vapaa kalastus toistaiseksi. Vapaa kalastus toistaiseksi voidaan keskeyttää lyhyellä varoitusajalla esimerkiksi laivaryhmäkohtaisen kiintiön tullessa pian täyteen.

Lisäkiintiö
Jos näyttää ennusteiden perusteella siltä, että jonkun kalalajin, laivastoryhmän tai laivaryhmän kiintiö uhkaa jäädä kalastamatta ja markkinatilanne/työllisyystilanne sen mahdollistaa, viranomaiset voivat nopeastikin antaa lisäkiintöitä. Tämä tapahtuu yleensä kalastajien ja kalanostajien sekä tutkimuksen edustajien kanssa käydyissä yhteisissä neuvotteluissa. Lisäkiintiö ei ole taattu kiintiö kuten alkuperäinen, vaan se voidaan nopeastikin peruuttaa jos laivayhmäkohtainen kokonaiskiintiö on täyttymässä.

Sivusaaliskiintiö
Viranomaiset voivat antaa tietyille saaliskaloille tietyissä tilanteissa sivusaaliskiintiön. Se ilmoitetaan prosentteina. Esimerkiksi silloin kun turskan ja seitin kohdalla vallitsee vapaakalastus ja koljan pyynti on lähes pysähdyksissä, koljaa voi kuitenkin olla saaliin mukana tietty osuus, yleensä 25 %.
 
Kiintiöiden kauppa
Kiintiöt ovat kauppatavaraa. Käytännössä suurin merkitys on turskakintiöllä. Eri laivaryhmiin kuuluvat alukset voivat ostaa kiintiöitä joko omasta ryhmästään tai pienemmästä. Kuitenkin niin, että kokonaiskiintiö ei ole kolme kertaa laivan alkuperäistä kiintiötä suurempi.

Ryhmä 2
Ryhmä 2 tarkoittaa alusryhmää, yleensä pieniä, alle 11-metrisiä, jotka on tarkoitettu mahdollistamaan vähemmän aktiivisen sivuammattikalastuksen. Niille annetaan vuosittain hyvin pieni oma kiintiönsä. Tämä kiintiö jää yleensä suurelta osin kalastamatta. Käytännössä vapaan koljankalastuksen vuosina osa ryhmän 2 laivoista, on voinut ilman suuria kiintiöinvestointeja harjoittaa päätoimista kalastusta menestyksekkäästi.
-lauri-