Viser innlegg med etiketten Tromssa. Vis alle innlegg
Viser innlegg med etiketten Tromssa. Vis alle innlegg

torsdag 4. februar 2016

Arktisen Ulkoministerin teesit

Suomi on Arktisen neuvoston seuraavan kaksivuotiskauden (2017-2019 ) puheenjohtajamaa.
Ulkoministeri Timo Soinista tulee silloin arktisten asioiden vastaava.
"Niin kävi, että sain ne kontolleni " tuumasi Suomen ulkoministeri vaatimattomana.

Kiireinen ulkoministeri seisoi  suomalaisjoukon edessä valmiina esittelemään  arktiset teesinsä. Hänellä oli minuuttuaikataulu. Timo Soini meni asiaan.
Vaikka ulkoministerin kone oli saapunut myöhässä  Tromssan Arctic Frontiers- tapahtumaan ja aikataulu pettänyt, kalenteriin merkitty puolen tunnin tapaaminen Tromssan suomalaistoimijoiden kanssa oli hoidettava. Suurin osa  tapahtuman yleisöä oli talouselämän vaikuttajia sekä oululaisia ja lappilaisia poliitikkoja ja virkamiehiä. Mukaan mahtui  jokunen Tromssassa asuva suomalainen.
"Suora yhteys Arktisen neuvoston kautta Yhdysvaltoihin on hyödynnettävä kaikilla tasoilla."
"Kun puheenjohtajuus alkaa meidän on oltava valmiita, Niin, että hommat toimivat ensimmäisestä päivästä lähtien"
"Suomella on puheenjohtajamaana loistava tilaisuus saada junailtua EU:lle suurempi rooli, siis tarkkailija-asema, Arktisessa Neuvostossa. Jotkut ovat sitä vastaan. Arvannette ketkä."
Arktisissa kauppasuhteissa Soini painotti henkilökohtaisia kontakteja.
"Yhteyksien on oltava kunnossa, kaikkien yhteyksien"
" Jos haluat myydä, mene käymään. Solmi henkilökohtaiset kontaktit"
" Tromssaan tai Norjaan voi tulla myös lyhyemmäksi aikaa. Määräikaiset työsuhteet ja opiskelijavaihto ovat erinomainen asia"
Ulkoministeri kaipasi yrittäjyyteen enemmän patruunoiden ajan meininkiä.
"Jos liikeidea on kannattava, sille löytyy tekijä"
"Suomalaisten yrittäjien on uskallettava omistaa. Ei tarvitse ensimmäisen kymmenen miljoonan jälkeen myydä yritystä ja aloittaa golfaamista"
"Entisajan patruunat ovat hyvä esimerkki. He olivat mukana pitämässä huolta koko yhteisöstä. Paljon paremmin kuin nykyiset kasvottomat omistajat kvartaalitalouksineen, Sata ihmistä laitetaan pellolle ja osakkeenomistajille annetaan muhkeat osingot."
Teesiensä jälkeen ulkoministeri Soinilla oli aikaa viiden minuutin verran  vastata yleisön mieltä askarruttaviin asioihin. Sain mahdollisuuden kysäistä Norjan harjoittamasta kansalaisuuspolitiikasta.

Tiedustelin mitä mieltä herra ulkoministeri on siitä, että Norja ainoana pohjoismaana ei salli kaksoiskansalaisuutta. Kysyin aikooko ulkoministeri ottaa asian esille norjalaisten ministerien kanssa käytävissä keskusteluissa.
Soinin mielestä Norjassakin pitäisi olla sama käytäntö kuin Suomessa ja muualla Pohjolassa. Muukin osa ulkoministerin vastauksesta tuli jämäkästi, vaikkakin  konditionaalissa.

Ajatukseni harhailivat seuraavan päivään ja ryhävalaisiin..
                               -lauri-


onsdag 13. januar 2016

Ryhävalaitten kaupunki

Valaitten kaupungin lähivedet kuhisevat sillistä. Ennen kuin valaat saapuivat, sillin kuhina saattoi olla kuolemaksi.  Tapahtui niinä aikoina, joitain vuosia sitten eräässä vuonossa, että satoja tonneja norjalaista kevätkutuista  silliä ahtautua matalaan ja tukehtui. Vuono ja rannat saastuivat härskiintyvästä silliöljystä.
Katastrofi oli luonnon omia aikaansaannoksia luultiin. Sellaista sattuu. Sellaista ei kuitenkaan olisi sattunut, mikäli emme aikoinaan, silloin toistasataa vuotta sitten,  olisi lahdanneet pohjoisten merialueiden suuria hetulavalaita yhdettömiin. Ja sekoittaneet ravintoketjua.
Katastrofi olikin ihmisen aiheuttama, tajuttiin. Eivät kaikki kuitenkaan. He, joiden mielestä ihminen säätää, verottaa ja varjelee, koska ihmisellä on herruus, sekä oikeus ja velvollisuus, syyttivät silliä. Mitäs olivat sillä tavalla liikaa lisääntyneet ja väärään paikkaan änkäytyneet. Pyyntiä vaadittiin tehostettavaksi .
Sillien suuren joukkokuoleman jälkeisenä talvena saapuivat valaat, eikä vastaavaa murhenäytelmää ole vuonoissa sen jälkeen esitetty. Valaat pitävät rasvaisen sillibiomassan sopivasti liikkeessä, happikatoja ei synny. Meidän on siis kiittäminen tai syyttäminen  ryhä-ja miekkavalaita. Vuonot ovat nykyisin täynnä paitsi silliä ja valaita, myös ihmisiä. Silleen rauhanomaisen sopivasti rinnakkaiseloa harjoittaen.

Ruijan Kaikua  ja Liisa Koivulehtoa lainatakseni.
"Monta sattaa valasta pyörii sillin ympärillä Tromsan likivesillä.Valhaitten ympärillä pyörii turistia ja tutkijoita"
" Net tulhaan sillin pörässä ! Silli vaihtaa laitumia nuoin 30 vuuen jälkhiin.Missä silli sielhä valhaat. Erityistä oon ette ryhävalhaita oon niin paljon. Met näjemä paljon nuorhii valhaita.

Ryhävalaiden elämän tarkoitus arktisessa on rasvasilliä syömällä saada mahdollisimman paksu rasvakerros viivästynyttä etelänmatkaa varten. Matkalla kun ei syödä, vaan uidaan. Perilläkään ei syödä.Siellä pariudutaan ja paritellaan. Esivalmisteluina tai jonkinlaisena esileikkinä urokset harjoittavat vedenalaista kilpalaulantaa.
Täällä pohjoisessa ryhävalaat eivät varsinaisesti laula. Mutta joskus ne ääntelevät. Pintaan noussut valas saattaa päästää elefanttimaisia, mutta matalampia, hieman laivan sumusireeniäkin muistuttavia mylvintä-ääniä.
Ryhävalaan sillinsyönti on oma kappaleensa. Sitä on  vaikea kuvailla. Se on parempi kokea. Samoin kuin  mystiset puhallukset ja uloshengityksen sillinrasvainen löyhkä. Joko kuviteltu tai todellinen.

Meidänkin matkassa pääsee ryhävalaiden ja miekkavalaiden valtakuntaan. Menemme valaiden luo joka päivä helmikuun puoleen väliin saakka historiallisella Jacquelyne -laivalla. Mainittakoon, että Arctic Whale Toursilla noudatetaan eettisen valaankatselun ohjeita. Olemme ne yhdessä Whales and Dolphin Conservetion Societyn kanssa laatineet. 
Kuva yllä: Maarit Kimpimäki
Ote ohjeistamme Liisa Koivulehdon ylöskirjaamana kveeniksi.
"Tasan ko näjemä valhaita alamma laskemhaan nopheutta 300 metrin päässä.Sitten toppaamma motorin ja jäämä odottamhaan. Elläimitten ympärillä oon 60 meetrin rauhoitusala. Ja sitte tyhä
odotamma ette net tulhaan meidän tykö."
Ohjeitten mukaan kaikessa rauhassa toimimalla saavutamme valaitten luottamuksen.
"Valas ei reageeraa kun laiva on hiljaa paikallaan. Sekä ryhävalhaila ette miekkavalhaila on sama rutiini sillin kokkoomisessa ja laiva saattaa olla apuna tässä. Laiva on näjes yksi seinä mikä auttaa pitämään silliparven kovossa. Siksi oon tärkkeetä ette laiva on paikala ko valhaat saalistethaan ja niin kauvoin kun net syödhään. Met olema aina paikala lopphuun saakka "
                          -lauri-


fredag 13. januar 2012

Kalassa Tampereella


Morgenstjerne 13.1. Voimistuvaa koillistuulta, pilvistä, pikkupakkasta.
Kututurska on saapunut , samoin sillin pääjoukko. Viimeisetkin Støn kalastajista ovat valpastuneet, heränneet syksyn hienoisesta horroksestaan turskaa jahtaamaan. Parin seuraavan kuukauden aikana olisi tienattava puolet vuoden tuloista.

Morgenstjernen kalastuskauden alku on ollut hyvä. Tuntuu siltä että me olemme iskussa. Kalaa tulee paljon ja sää suosii. Kahden viikon aikana olemme käyneet kahdeksan kertaa merellä. Ja saaneet pyydystettyä lähes 20 tonnia. Saaliista yllättävän suuri osa, lähes puolet, on ollut kiintiövapaata seitiä.

Tykkään kalastuksesta. Minua kiehtovat työn vastakohtaisuudet. Se on samanaikaisesti sekä vapaata että  rajoittavaa. Raskasta ja helppoa. Inhottavaa ja ihanaa. Joskus vaarallista. Haluan tehdä työni ammattimaisesti ja tehokkaasti ja saada kunnon palkkaa. Olen valmis antamaan kaikkeni kun tarvitaan, mutta irtautumaan koko touhusta heti kun saan tilaisuuden. En millään jaksa pitää kalastusta kutsumusammattina, vaikka ehkä pitäisi.

Tilastojen mukaan  kaksi kymmenestä kalastajan työt aloittavasta pärjää  niin hyvin, että jatkaa ammatissa alkuvaiheen jälkeen. Suurin osa huomaa  hyvin  nopeasti, että työ ei  yksinkertaisesti sovi. Keho tai pää ei kestä. Monen on tehtävä  valinta kalastuksen ja läheisen ihmissuhteen välillä. Kalastuksen ja niin sanotun normaalin  perhe- elämän yhdistäminen kun ei kaikilta onnistu.

Muutama vuosi  sitten merielämänlaatuni  parani ratkaisevasti. Kalastus ei enää tuntunutkaan yksitoikkoiselta, eivätkä päiväni  liian raskailta.Taukojen rytmittäminenkin luonnistui  paremmin. Minulla oli muutakin tekemistä kuin lukeminen, nukkuminen ja syöminen. Sekä kala-asioiden pohtiminen, juttujen kuuleminen ja kertominen. Yhtäkkiä en kokenut olevani eristyksissä. Ulkomaailma oli saavutettavissa Ystävät lähellä..

Laivaamme saatiin netti.

Kippareilla on käytettävissään omat vermeensä. Laivaradio, laivapuhelin ja kännykkä. Niiden avulla he ovat verkostoituneet ja koko ajan tietoisia toistensa liikkeistä, kalansaaliista ja säästä. Kippariverkoston paneeleissa  Norjan ja maailman asiat pistetään kuntoon ja kuullaan sekä kerrotaan uusimmat juorut.

Internet on tehnyt laivaelämän tasavertaisemmaksi. Demokratisoinut sitä hierarkiaa murentamatta. Kippari on yhä ehdoton pomo,mutta netin ansiosta myös miehistölle avautuu yhteys ulkomaailmaan. Siitä on hyötyä kaikille. Sää- ja saalistiedot  löytyvät kätevästi. Samoin muiden alusten sijainnit. Ei tarvitse  joka asian takia soitella.

Netti tekee kaksoiselämäni mahdolliseksi. Se vie minut toisiin ulottuvuuksiin ja auttaa tutustumaan uusiin ystäviin  sekä pitämään yhteyttä vanhoihin. Netti on henkireikäni.
Chattailemalla, mailaamalla, bloggaamalla ja kommentoimalla pystyn olemaan mukana. Olemaan yhteydessä. Vaikkapa ympäri maailmaa asuvien miekkavalasihmisten kanssa.
Netti auttaa olemaan lähellä kaukana.

Tänään join kahvit Tampereella,tutustuin Norjan nykyisen kuningashuoneen ensimmäisen  kuningattaren
Maudin kamaripalvelijaan  ja kävin Kirkenesissä saakka katsomassa presidentinvaalien äänestystouhuja.

Tajusin taas kerran, että vaikka Norja, Stø. Tromssa ja Arnøya tässä yhteydessä mainiten,onkin hieno maa niin  tuo byrokratiapuoli  kangertelee..

Harvalla on mahdollisuus matkata maailman ympäri viidessä minuutissa. Apajien välissä se kuitenkin onnistui.
Iltapäivällä tulin iloiseksi saadessani selville  erään Kirkenesissä asuvan suomalaisperheen joulukuussa syntyneen tyttölapsen kauniin nimen. 

Helsingissäkin käväisin.Pidän kaupungista, sen kuppiloista, kaduista ja ihmisistä, mutta myös luonnosta. Näinhän viime kesänä erään lahden takana ,vanhojen kartanorakennusten tienoilla kävellessä elämäni ensimmäisen uuttukyyhkyn. Helsinki ja helsinkiläiset ovat kiinnostavia. Niitä minulla on tapana kaukaa seurata. Ja varsinkin kirjailijoita ja muita sellaisia.
-lauri-

onsdag 28. september 2011

Turkismetsästäjien, kalastajien ja kauppiaiden Tromssa.

Tromssa on myös pyyntimiesten, kalastajien ja löytöretkeiliojöiden kaupunki. Yläkuvan patsas löytyy torilta.

Alla yksi Tromssan monista (yhteensä 16) täytetyistä jääkarhuista. Museon oppaan mukaan 14 prosenttia oslolaisista aikuisista uskoo, että Tromssan kaduilla voi törmätä jääkarhuun. Kaupungin markkinoinnissaan esillä pitämä jääkarhu on siis hämännyt muitakin kuin tietämättömiä ulkomaisia turisteja.
Kuvan karhu löytyy Ølhallenin nurkkauksesta.

Wanny Wolstad oli yksi harvoista turkismetsästäjänaisista. Toimittuaan taksinkuljettajana 30- luvun Tromssassa ja kuskattuaan juopuneita turkismetsästäjiä siihen aikaan naisilta suljetttuun Ølhalleniin Wanny päätti itsekin kokeilla pyyntinaisen ammattia. Hän onnistui epätavallisessa ammatinvalinnassaan. Pärjäsi rajussa ammatissa. Wannysta tuli yksi legendaarisimmista turkismetsästäjistä. Nainen, jota miehet kadehtivat ja salaa ihailivat.

Henry Rudilla on näkyvä paikka sekä Ølhallen pubissa että Polarmuseossa. Hän tappoi parhaana (pahimpana) vuotenaan yli sata jääkarhua.

Jääkarhukuninkaaksi ristitty Rudi tappoi emot ja otti usein poikaset vangiksi Euroopan eri eläintarhoihin toimitettavaksi. Henry Rudi oli tuttu näky Tromssan kaduilla kesyä jääkarhun poikasta ulkoiluttaessaan. Vähintään yhtä tuttu näky hän oli Ølhallenin nimikkopöydässään.


Morgenstjerna, matkalla Tromssasta Støhön 28.09.2011.
Uusi kuu , ja sen ansiosta erityisen voimakas virtaus. Tuuli lounaasta, heikkoa. Sää selkeä. Lämpötila 6 astetta. Voimakkaita revontulia kahtena yönä peräkkäin.

Ruijan kalastusretkemme on lopuillaan. Kalat hävisivät yllättäen Mehamnin matalikolta emmekä niitä muualtakaan löytäneet. Meille jäi kaksi vaihtoehtoa: Joko odottaa kuun kasvua ja virtausten paranemista sekä kalojen paluuta Mehamnin matalikoille tai lähteä ennen viikonlopun lehdet puista pudottavaa etelämyrskyä kotiin.
Kippari valitsi kotiinlähdön. Kippari teki oikean valinnan. Kaksi viikkoa karussa Mehamnissa ja levottomilla apajilla on ihan riittävän pitkä aika minunkin mielestä. Saalistakin tuli enemmän kuin uskalsimme odottaa

Vielä eilen yritimme epätoivoisesti luodata Nordkappin ympäristöä. Ja sen jälkeen katsoa Gjesværin edustan kalapaikat. Mitään emme ruudulla nähneet. Kaloja emme havainneet. Ainoat merkit mahdollisista seitiparvista löytyivät nuotan vetoon soveltumattomilta koralli - ja kivipohjaisilta ja lisäksi aivan liian syviltä alueilta.

Tromssaan saavuimme aamuyöstä. Kiinnityimme meille tuttuun paikkaan torin laidalle. Vaikka Tromssa on vilkas satamakaupunki ja alusten pysähdyspaikka ja vaikka laitureissa on usein tungosta, niin jostain syystä me olemme aina päässeet kaikkein parhaimmalle paikalle.
Vajaan sadan metrin päähän torista, kahviosta, kolmesta ravintolasta, keskujärjestömme toimistosta, kalakaupasta, kioskista sekä Napa - alueitten museosta (Polarmuseum).

Jäämeren suurkaupungin laiturissa on hieno tunnelma. Samalla kun nautin aamukahviani saatoin tarkkailla töihin tai opiskelemaan kiiruhtavia. Sekä ympärilleen pälyileviä vierailijoita. Ja aamuoluitaan sataman pienten poppeleitten alla nauttivia janoisia.

Tromssan satamassa löytyy aina uteliaita. Niitä, jotka ovat tulossa katselemaan ja luvan saatuaan kyselemään. Että mistäs kaukaa vieraat oikein saapuivat ja mihin suuntaan menevät.

Tromssaan on mukava tulla. Kauppiaat, merimiehet, pyyntiväki sekä kalastajat ja löytöretkeilijät ovat kaupungin aikoinaan perustaneet ja mieleisekseen luoneet. Siksi Tromssa on pohjoisen metropolinakin kalastajien ikioma kylä.

Ulkopuoliselle Tromssa on enemmän loistavat retkeilymaastot tarjoava kulttuuri- ja opiskelukaupunki. Isompiaan vaihtelevalla menestyksellkä matkiva, sykkivä city. Yksi osa Tromssan olemusta saattaa helposti jäädä huomamatta.
Kalastajakylä, historiallisen Venäjän kaupan keskus ja arktisten retkien tukikohta on kuitenkin löydettävissä.

Museoiden ja luontokeskusten lisäksi sen löytää parhaiten pubeista. Vielä on elossa tarinankertojia , jotka muistavat millaista oli silloin hyvinä aikoina kun pyyntimiehet tulivat huippuvuorilta ja Grönlannista ja linnoittautuivat Ølhalleniin urotöillään kehumaan. Vielä löytyy niitä jotka sanovat tunteneensa jonkun, joka oli Amundsenin ja Nansenin löytöretkillä maailmankuvaamme muuttamassa. Uusia merireittejä etsimässä sekä napoja valloittamassa.

Joillain saattaa olla selkeä muistikuva siitä mitä isä kertoi venälaisistä emigranttikauppiaista ja Pomorikippareista sekä Tromssan kaduilla kesytettyjä jääkarhun poikasia ulkoiluttavista turkismetsästäjistä kuten Henry Rudista.
Ølhallenissa mennyt aika on vielä tavoitettavissa. Tuopin ääressä, nurkkapöydässä, täytetyn jääkarhun vieressä kuunneltavissa. Ehkäpä vielä elävämpänä kuin erinomaisessa Polarmuseossa.

Ølhallenin tarinoita kuunnellessa on viisasta unohtaa omat mielipiteet. On parempi jättää arvostelematta. Ei kannata miettiä kuinka raakaa touhua turkismetsästys oikeasti oli. Eikä haastaa riitaa sanomalla, että jos Jääkarhukuninkaaksi ristityn Henry Rudin kaltaisia sankariturkismetsästäjiä olisi ollut pari kolme lisää. Ja jos metsästys olisi jatkunut muutamiakaan vuosia pidempään, niin tänään ei tarvitsisi pohtia miten huippuvuorten jääkarhujen ilmaston lämmetessä oikein käy.
-lauri-






fredag 8. april 2011

TROMSSASSA

Tromssa on satoja vuosia ollut kaikenlaisten jahtimiesten ja naparetkeilijöiden kaupunki. Sinne tultiin rankkojen reissujen rasituksista palautumaan , voimia keräämään. Ja kaljakuppiloissa urotöillä kehuskelemaan. Vieläkin toiminnassa oleva Ølhallen oli Nanseneitten ja Amundsenien kantakapakka. Jääkarhu erilaisina versioina on tuttu näky Tromssan keskustassa.

Uhanalainen suurpeto kelpaa myös maailman pohjoisimman panimon tuotteiden mannekiiniksi.


Tromssa Torikahvila Kaffebønn 11.huhtikuuta. Kohtalaista idänpuoleista tuulta, lauhaa. Lumet ovat Støn ranta-alueilta hävinneet. Myös vuorilta ne ovat sen verran paljon haihtuneet, että helposti pääsisin paljaisiin kohtiin vaeltelemaan, ja kiirunoita tervehtimään. Katsomaan miten ovat menneestä talvesta selvinneet. Yli 6 kuukautta sitten tavattiin viimeksi.

Minulla on kuitenkin muuta tekemistä . Ihan yhtä mieluisaa puuhaa kuin lintujen ja hylkeitten tarkkailu. Tai pilkkiminen. Tai vieraitten kanssa oleminen.
Pääsen tutustumaan niin sanottuun jäämeren kaupunkiin. Tai oikeastaan opiskelemaan. Osallistun imo 60 turvakurssille. Se on tarkoitettu matkustaja-aluksilla avomerellä työskenteleville. Ja on kalastajien turvakurssia laajempi. Imo 60 antaa valmiudet toimia kansainvälisillä vesillä suuremmilla matkustaja -aluksilla matruusina.

Mahtavaa saada ihan uusi virallinen ammattinimike. Tiedä vaikka sille olisi jatkossa kovastikkin käyttöä. Silloin kun kalastajanurani on ohi, mutta hinku merelle ei. Voisin työskennellä osan vuotta vähemmän rankoissa puuhissa. Ja muissakin laivoissa kuin meidän valassafaripaatissamme.

Pitkän matkan tilausristeilyt ovat yksi vaihtoehto.
Taidankin ottaa tavoitteeksi hakea töihin Hurtigrutan tai muitten firmojen järjestämille kahden kuukauden navalta navalle reissuille. Siinä tulisi nähtyä kaikkien kolmen Amerikan tärkeimmät satamakaupungit. Ekaks Pohjois Amerikan itärannikolla. Ja Karibian ohitettua sekä Panaman kanavan läpi seilattua Etelä-Amerikan länsirannikolla.

Melkein unohdin pääasian. Sen, että talvikalastuskausi saatiin päätökseen. Torstaina olimme viimeistä kertaa, saimme 3 tonnia.
Koko kautena pyydystimme 93 tonnia turskaa, 29 tonnia koljaa ja reilut kymmenen muita kaloja. Tosi hyvä tulos, myös rahallisesti. Konjakkiturskakilpailussa olemme yhä kakkosena ja yksityinen kalavarastoni on täynnä. Nyt on kuivakalaa, puolikuivakalaa, kalliokalaa ja pakastettuja fileitä. Kesä voi saapua. Täällä Tromssassa näin kevään ensimmäiset leskenlehdet
-lauri-