Kun isä television osti

Kun isä television osti niin Pauli Nevalankin näki melkein livenä...

Kirsti Rautiainen esitti visaisia kysymyksiä....

Peyton placelainen Rodney Harrington rakastui Allison MacKenziehen...

Virginialaisesta tuli minun suosikki....

Olisinpa päässyt katsomaan....


Kun ennen sotia maailman uutisia naapurille välitettäessä saatettiin tokaista "meiän ratiossapa sanottiin että Paasikivi on lähtenyt Moskovaan", niin teeveen 60-luvulla tultua taloon oli luonnollista kehaista:"meiänpä televisiosta näky se Nevalan heitto"

Televisio oli silloin harvinaisuus. Sen takia tultiin kyläilemään. Sitä varta vasten katsomaan. Ensimmäiset, jotka vempeleen hankkivat, saivat varautua jatkuvaan vieraitten tulvaan. Kahvia kului, kun navettatöitten jälkeen istuttiin katselemaan. Kaikki kelpasi. Kaikki mitä siltä yhdeltä kanavalta tuli. Useita tuntia laatuohjelmaa. Myös kovasti odotetut Uutiset ja sää ja virginialainen.

Televisio oli jotain tosi hienoa. Ja se joka väittää, että televison takia ihmisten välinen kanssakäyminen väheni, puhuu potaskaa. Niin ei käynyt, ei ainakaan alkuvuosina. Ei ainakaan meidän kylällä. Turhaa on sanoa, että televiso teki jurottavasta kansasta entistä jurottavimpia.
Se, joka on kokenut pienestä hyllyllä olevasta ruudusta välittyvän Peyton Placen Rodneyn ja Allisonin rakkaustarinan. Sekä kivisten ja sorasten seikkailut. Tai nähnyt karjatila High Chapparrallin rohkeat cowboyt, pitää sitä mustavalkotelevision ääressä vietettyä aikaa antoisana yhdessäolon tuokiona, yhtenä lapsuusajan parhaista muistoista.

Ei yhtään haitannut, vaikka lapset joutuivat istumaan lattialla. Tuolit kun oli tietysti varattu aikuisille. Ei haitannut vaikka tupa oli tupakansavusta harmaa. Ne olivat hyviä hetkiä. Ne jäivät pikku lapsen mieleen.
-lauri-

JK. Meiän televisiostapa tulee huomenna pikku kakkosen neppajymykerho. Kalastajakylämme lasten tunnelmia kaamoksesta jaksossa talven pimeä aika välittää Tinja Ruusuvuori.
Ohjelma on nähtävissä myös täällä Norjassa huomisesta lähtien viikon ajan neppajymykerhon kotisivuilla.
Suomessa ohjelma on lisäksi tavoitettavissa 30 päivän ajan Ylen areenasta

Syntynyt muuttamaan.

Destination Unknownin Satu vihjaisi talohistoria/muuttosivuista. Oli ihan pakko yötä myöten rekisteröidä omat vaiheet. Olipas siinä urakkaa. Olipas mielenkiintoista. Kaikkea ei ihan talon tarkkuudella muistanut. Kaikki alueet eivät olleet kartalla päivitettyjä. Bærumistakaan kun ei löytynyt taloja. Siltä alueelta, jossa muistini mukaan asui 80-luvulla se pääkaupunkiseudun eliitti.
Nyt on runko tehtynä. Sitten ei muuta kuin kuvia etsimaän. Tässä elämäni muutot.
-lauri-

Helmikuun kalenteripojat

Kohta on helmikuu. Kututurska on täällä. Suuria saaliita rahdataan maihin. Tehtaan pojat ovat valmiina.
-lauri-
Kuva: Sara Hintukainen

HOT 5 LAPIN LEGENDAT

Sigurd Siikavaaran profetiassaan näkemä hopea- arkki lienee muistuttanut ilmalaivoja. Arkin piti laskeutua Luossajärven jäälle ja ottaa mukaansa Korpela liikkeen uskovat Palestiinaan kuskattavaksi. Hopea-arkki ei kuitenkaan ilmaantunut ja muitakin vaikeuksia lahkon taipaleelle ilmaantui.

Kari Bremnes tulkitsee Malmiradan kuningattareksi kutsutun Svarta Bjørnin elämää.

Svarta Björn, oletan.

Kautokeinon kapinallinen ja karismaattinen hengellinen johtaja Ellen Skum. (kuvassa Elleniä näyttelevä Anni-Kristiina Juuso)

Lars Leevi Lestadius Jukkasjärven kirkon alttaritauluun kuvattuna. Kovaa tekstiä on tulossa.

HOT 5

POHJOLAN LEGENDAT

Pohjois- Ruotsin ja Pohjois- Norjan sisämaan legendaarisimmat ja mielenkiintoisimmat persoonat. Amerikan filmiteollisuudessa näillä ihmiskohtaloilla olisi helposti kahmittu kymmenittäin oskareita.


5.Sigurd Siikavaara
Sigurd Siikavaara oli korpelalaisuuden johtohahmoja. Hänen ja Niilo Holmbergin johdolla korpelalaisuus ajautui 30-luvulla yhä etäämmälle lestadiolaisuudesta. Liikkeen jumalanpalveluksiin tulivat mukaan alkoholi ja voimakas seksuaalinen viretila. Korpelalaiset kokivat olevansa immuuneja synnille ja valittuja pääsemään hopea- arkin kyydissä Palestiinaan.

Arkin oli määrä laskeutua Luossajärven jäälle . Ajankohtaa jouduttiin muuttamaan sitä mukaa kun ennustukset eivät toteutuneet. Valitettavasti Hopea Arkki ei koskaan saapunut. Pettymystä lieventää hieman se, että niiltä samoilta seuduilta ammutaan tänä päivänä ESA:n satelliitteja. Niin että kyllä siinä Siikavaaran profetiassa oltiin jäljillä.

Korpelalaisten jumalanpalvelukset Kiirunassa olivat suuria mediatapahtumia. Tuhansia uteliaita kokoontui jumalanpalveluspaikan ulkopuolelle odottamaan, että joku seurakuntalaisista tulisi ulos laulamaan ns. Mooseksen virren. Lehdistö oli myös paikalla. Kyseessä oli suuren luokan mediatapahtuma. Virkavalta puuttui lahkon toimintaa pidättämällä nokkamiehiä ja sulkemalla osan mielisairaalaan. Syytteitä rapisi urakalla siveellisyys- ja alkoholilakien rikkomisesta.

4. Svarta Bjørn
Balladi Svarta Bjørnistä sopisi minkä tahansa oopperan tai elokuvan aiheeksi. Kyseessä on sen verran mielenkiintoinen persoona. Amerikoissa hän olisi voinut olla saluunan madam tai tanssijatar, se femme fatale. Varmaan kaivosmiehen tytär. Rallarvägenin rakenustyömailla häntä kutsuttiin Rallareitten kuningattareksi.

Svarta Bjørn oli oli legenda jo tultuaan. Voimakas nainen. Tumma ja rotevarakenteinen. Ahkera ja arvostettu työihminen. Sellainen joka sai miehet sekaisin. Svarta Bjørnistä on lukuisia tarinoita, mutta varmuudella ei tiedetä. kuka hän oli . Oletettavasti hän työskenteli kokkina radanrakentajien parakeissa. Ehkä toimenkuvaan kuului muutakin.

Kerran Svarta Bjørn ajautui riitaan erään toisen kokin kanssa. Luonnollisesti kyseessä olivat miesasiat. Radanrakentajien kuningatar sai puukosta ja kuoli haavoihinsa . Kuoltuaan hänestä tuli myytti. Svarta Bjørnin arvellaan olevan haudattuna Tornehamnin rallarikirkon hautausmaalle.

Oikealta nimeltään Svarta Bjørn lienee ollut Anna Rebecka Hofstad. Lofoottien ja Vesterålenin kalastajakylät ennen ratatyömaalle menoaan kierrellyt raisu tyttö Helgelandista. Tarinasta on tehty elokuva , jossa miespääosassa Svarta Bjørnin rakastettuna Ålands Kallena on edesmennyt Åke Lindman.

3.Lapin Maria
Lestadiuksen elämän kertaheitolla muuttanut, häneen suurimman vaikutuksen tehnyt ja kääntymään saanut Lapin Maria oli oikealta nimeltään Milla Clemensdottir . Milla syntyi 1813 varakkaaseen perheeseen, mutta isän juopottelun ja lopulta ryyppyreissulla tapahtuneen väkivaltaisen kuoleman johdosta kaikki muuttui.

Äiti meni uusiin naimisiin ja kuusivuotias Milla lähetettiin kasvatiksi muualle. Ensimmäiset pari vuotta kuluivat vuohipaimenena. Millan elämästä tuli rankka ja ahdistava. Kasvattiperhet vaihtuivat. Koko ajan Millalle oli huolenpitäjän ja vastuunkantajan rooli. Rajuissa elämäntilanteissa tyttö sai turvaa uskostaan, kertoi siitä muillekkin. Köyhästä Milasta. Tavallisesta huutolaistytöstä ja paimenesta alkoi kasvaa karismaattinen saarnaaja. Pohjoismaiden merkittävin uskonnollinen ja yhteiskunnallinen murros pääsi itämään.

2. Ellen Aslaksdatter Skum
Kautokeinolainen Ellen Aslaksdatter Skum syntyi 1827, meni nuorena naimisiin Mattis Hættan kanssa, sai viisi lasta. Ellenin ja Mattis'n lapsista ainoastaan yksi selviytyi elämään. Ellen näki Kautokeinon alennustilan. Kuinka kylän mahtimies kauppias Ruth sai viinanmyynnillään orjuutettua saamekansan. Miehille kapakasta, mustasta talosta, tuli toinen koti. Viinavelat kuitattiin myymällä porot kauppiaalle pilkkahinnasta. Tokan hoito jäi naisten vastuulle. Kylän pappi Stockflecht oli sen ajan tavan mukaan mukana touhussa, eikä tehnyt mitään saamelaisten auttamiseksi. Kauppias kun oli hänen ystävänsä.

Lapin herättäjän Lestadiuksen saarna Karesuvannon markkinoilla oli käännekohta. Se teki Elleniin niin suuren vaikutuksen, että hän pyysi pappia tulemaan Kautokeinoon. Saarnaamaan heillekin parannusta. Kun omasta papista ei siihen ollut. Lestadius ei päässyt, vaan evästi Ellenin kertomaan siidalleen jumalan sanaa.
Ellen oli luontainen kyky. Hänen saarnansa ja profetiansa saivat kautokeinolaiset kääntymään ja raitistumaan. Ellenissä vaikutti pyhä henki sanottiin.

Ellen näki tekopyhyyden kirkon teorian ja käytännön ristiriidan. Hurmoksessa hän joukkoineen häiritsi jumalanpalveluksia ainakin Skjervøyllä ja Kautokeinossa, kutsui niissä yhteyksissä pappeja paholaisen asialla oleviksi. Kautokeinon herätyksen vuoksi pappi Stockfleht joutui saarnaamaan tyhjälle kirkolle. Kun taas Ellen sai monilukuiset kuulijansa hurmokseen. Siihen ei tarvittu rakennuksia.
Ellen oli asettunut instituutioita vastaan. Kyseenalaistanut kirkon. Se ei käynyt päinsä. Sellaista ei kirkko eikä valtio voinut sietää. Kautokeinon herätys johti traagisiin seurauksiin, kun jumalanpalveluksien häiritsemisestä vankeuteen tuomitut piileskelivät ja lopulta hyökkäsivät Kautokeinoon. Nimismies ja viinakauppias tapettiin, kapakka poltettiin ja uskovien silmissä tekopyhä pappi ja muut jumalattomat piiskattiin oikein isän kadestä.
Kapina luonnolisesti kukistettiin ja tuomioita sateli. Ellenkin tuomittiin kuolemaan , mutta tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi , jota Ellen Skum istui 17 vuotta.
Kautokeinon kapinasta on tehty elokuva. Elleniä esittää Ivalossa 1979 syntynyt Anni- Kristiina Juuso.

1.Lars Leevi Lestadius

Lapin legendojen hottiuslistani ykkönen on ilman muuta Lars Leevi Lestadius. Lestadius oli monilahjakkuus, kiinnostunut kasveista ja luonnosta yleensä. Hän oli myös kansantieteilijä. Lestadiuksessa olisi ollut aineksia kohota maallisellakin puolella alojensa arvostetuimmaksi asiantuntijaksi. Lestadiuksen keräämä pohjoisten kasvien kokoelma on ainutlaatuinen. Lestadius olisi sopinut myös yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Mutta Lars Leevi valitsi Jumalan tai Jumala valitsi Lars Leevin. Ihan miten vaan.

Toimittuaan vuosikausia ns. leipäpappina Lestadiuksen elämä muuttui. Hän tapasi Lapin Mariaksi kutsutun köyhän saamelaistytön . Keskusteluissa nuoren Marian kanssa Lestadiukselle selveni mitä on elävä usko. Uudestisyntynyt Lestadius aloitti voimakkaan saarnaamistoiminnan. Saarnoissaan hän uskalsi arvostella vallitsevia epäkohtia. Vallanpitäjien ja kirkonmiesten kaksinaismoraalia.

Lestadius kutsui syntiä synniksi. Ja paholaista sen omalla nimellä. Saarnoissaan hän ei piiloutunut hymistelyn taakse. Lestadiukselle usko oli elävää, ei kirkkorakennuksiin sidottuja rituaaleja. Viina oli paholaisen kusta ja vihollinen numero yksi. Ihmiset täytyi pelastaa sen orjuudesta.

Lestadius aloitti julistustyönsä ja saarnamatkansa, levitti sanomaansa. Hänellä oli taitavia apureita. Liike sai jalansijaa , levittäytyi nopeasti koko Pohjois- Kalotin alueelle. Lestadiuksen toiminnan ansiosta kerrotaan saamelaisten elinolojen kovasti parantuneen

Kautokeinon kapinan yhteydessä Lestadiustakin syytettiin osallisuudesta kapinahankkeeseen, mutta syytteet hylättiin.

Pajalan kunnassa Lestadiuksen kotikulmilla on esitetty Lestadiuksen elämästä kertovaa oopperaa.

-lauri-.

TUTKIMUSMATKA POHJOLAAN

Vaikeaa kuvitella pohjoisia erämaita ilman Lestadiusta ja Luossavaaran kaivosta. Kummallakin on ollut aivan ratkaiseva merkitys alueen kehitykselle. Merkkeihin ei voi olla matkoillaan törmäämättä.

Alakuvassa Jukkasjärven kirkon alttaritaulu. Lestadius Raattama ja Lapin Maria saarnaavat parannusta.


Morgenstjerne matkalla Hietikolle Lauantai 29.tammikuuta.
Tuuli rauhoittui ja meille suurimmille tuli mahdollisuus lähteä kalaan. Koko aamupaïväksi on luvattu lähes tyyntä. Tätä pientä paussia voi sanoa hengähdystauoksi ennen seuraavaa matalapainetta. Se on käytettävä hyväksi. Täytyy unohtaa kovasti odottamani illan aurinkojuhla, kun turskan pääparvi on täällä.

Viikko on mennyt ilmoja katsellessa. Maanantain ja tiistain kalareissujen jälkeen ei ole ollut mahdollisuuksia minkäänlaisiin meriaktiviteetteihin. Vaan on pitänyt keskityttyä maaelämään, olemaan koko ajan valmiina. Sellaista valmiustilapäivystystä on kalastajan elämä. Silloin kun ei olla kalassa, ollaan kuitenkin melkein, ollaan laivan lähellä. Kauemmaksi ei voi lähteä, vaikka kuinka näyttäisi tulevan pidempiäkin myrskyjaksoja. Vuodessa käymme merellä vähän yli sata kertaa, mutta ainakin yhtä monta kertaa olemme valmiina. Ainoa varma asia sesonkien aikana on että sunnuntai aamupäivä on taatusti vapaa.

Kalastajan täytyy sietää epätietoisuutta. Sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja aina levätä varastoon, Minun strategiani joutoaikojeni kuluttamiseen on mennä kokonaan muihin ulottuvuuksiin. Irtautua tusrkista ja koljista. Usein vaeltelen rannoilla tai vuorilla, kuljeskelen aallonmurtajalla. Menen Nyksundin naapurikylän rauhaan.

Mutta varsinkin talvella, kun ulkona myrskyää, eikä liikunta huvita, pysyn laivalla. Vaellan kirjojeni ja koneeni maailmaan. Viime aikaiset retkeni ovat suuntautuneet Pohjois- Ruotsiin. Kiirunan radan varteen ja Kautokeinon jängille.Siellä olen oleillut. Käynyt vierailulla menneessä ja tavannut monia kuuluisuuksia. Kun kyllä ne aiemminkin osasivat. Vaikka ei kaikista ole romaaneja kirjoitettu eikä menestysolekuvia tehty.

Olen lukenut kirjan Wisconsin Death Trip. Se on tosi mielenkiintoinen kirja. Dokumentti joka kertoo lukuisin kuvin ja iltapäivälehtileikkein villin lännen vakiintumisen ajasta. Intiaanisodat oli sodittu ja intiaanit työnnetty reservaatteihin. Radat oli kaikki rakennettu ja mantereen syrjäisimmätkin sopukat asutettu.
Kaupungit oli perustettu ja kaivokset täydessä toiminnassa.Siinä yhteiskunnassa ei siihen aikaan ollut tilaa omaa elämäänsä eläville alkuperäislansoille, ei kiertolaisille eikä kaikenmaailman pyssysankareille.Heidän aikansa oli ohi. Levottomille sieluille ei löytynyt elintilaa, kun suuret karjankuljetuksetkin olivat loppuneet ja laidunmaat vallattu. Piti asettua paikoilleen. Tarvittiin farmareita, mainareita rautatieläisiä ja ja rakennusmiehiä. Sekä palvelujen tuottajia. Amerikka järjestäytyi. Se ei käynyt kivuttomasti, niinkuin minulla pari vuotta ystävältäni lainassa olleesta kirjasta niin selkeästi kävi ilmi.

Ei Amerikka ollut yksin. Sama kehitys tapahtui pohjoisissa erämaissa. Ihan tuossa naapurissa. Luossavaaraan perustettiin kaivos 1890 luvulla. Kaivoksen ympärille syntyi asutusta. Koska Luossavaara oli vaikea ruotsalaisten lausuttavaksi, lanseerasi kaivoksen johtaja Hjalmar Lundbohm nimen Kiruna. Kirunan syntyvuotena pidetään vuotta 1900.

Louhittu rautamalmi piti saada kuskattua sulaan satamaan. Lähin sopiva oli Narvikissa. Tarvittiin rata. Ofotbanen nimen saanut 42 kilometrin osuus oli vedettävä Kölivuoriston vaikean maaston yli. Paljon tunneleita ja pengerryksiä, asemia ja majoitustiloja radanrakentajille. Iso urakka tuli tehtäväksi.

Sadat , jopa tuhannet rallarit, mainarit sekä rakennusmiehet saapuivat. Heidän mukanaan tulivat palvelujen tuottajat. Perheet alkoivat asettautua aloilleen. Saamelaistenkin oli löydettävä paikkansa uudessa tilanteessa. Suuri murros synnytti legendoja. Nosti suuria persoonallisuuksia esiin.
Maallisia ja uskonnollisia johtajia jopa kapinajohtajia löytyi omista piireistä. Karismaattisia saarnamiehiä sekä agitaattoreita kierteli turvaa ja lohtua tuomassa. Silloin kun ei sattunut olemaan rock,n roll tähtiä, tärkeine sanomisineen, ei ympäristöliikkeen guruja. Eikä muualta maailmasta tuontitavarana saapuneita aatteita. Pohjoisen ihmisen oli tyydyttävä lähellä olevaan . Oltava mahdollisimman omavarainen.

Jos Pohjolamme olisi sijainnut uudella mantereella, kaikkialla maailmassa tunnettaisiin tarinat Svarta Bjørnistä, Lestadiuksesta, Raattamasta, Ellen Skumista, Sigurd Siikavaarasta ja Holmgrenista. Kautokeinon kapina olisi tuttu. Samoin yli kuusisataa uskovaa palestiinaan hakeva kristalliarkki. Korpelalaisten saarnamiesten omaperäiset syntikäsitykset olisivat laajalti käytetty esimerkki siitä kuinka kauaksi Jeesuksen opeista autoritäärinen herätysliike voi ajautua.
Ellen Skum voisi olla alkuperäiskansojen vapaustaistelun historiassa yhtä tunnettu kuin Sitting Bull. Lapin Maria roomalaiskatolisen kirkon pyhimysten veroinen.

Nyt nämä aarteet on pengottava erilaisista piilossa olevista lähteistä. Onneksi on netti ja onneksi muutamat ruotsalaiset, suomalaiset ja norjalaiset kirjailijat ovat tallentaneet meille suomalaisillekin arvokkaan historian romaaneihinsa.

Lestadiolaisuudella on myös ollut suuri merkitys saamelaisuuden ja suomalaisuuden säilyttämisessä kansallisaatteen puristuksissa sekä Ruotsissa että Norjassa. Suomi, kveeni ja meänkieli eivät ole kokonaan unohtuneet.

Pohjois- Ruotsin erämaissa, kaivoksissa ja radanvarren tienoilla sekä Kautokeinon jängillä on vielä tallella osa siitä monikulttuurisesta ja monikielisestä ja rajattomasta Lapista. Onnekseni se sijaitsee matkareittini varrella. Jokainen matkani Suomeen on samalla kiehtova retki neljän kansan värikkäisiin vaiheisiin.
-lauri-
JK.
Saatiin ennätyssaalis . Poikani kalastajanuran paras. Minullekin yksi parhaita. Tämän julkaiseminen jäi näin ollen sunnuntain puolelle.

Morgenstjernen kalaopas Vesteråleniin matkaaville.

Näissä pienissä kylissä tuotetaan Morgenstjernen suosittelemaa sosiaalisesti, ekologisesti ja yhteiskunnallisesti kestävää kalaa. Tervetuloa maistamaan. Ja kyliimme tutustumaan.


Maanantai 24.tammikuuta. Matkalla hietikolle. Sää on tammikuun sääksi tyypillistä. Siis epävakaista ja aika tuulista. Nyt tuuli on kohtalaista koilliseen kääntyvää. Voimistuu iltaa kohden navakaksi. Menemme kalaan lähivesille. Kauemmaksi kantille ei ole asiaa. Tähän mennessä olemme kalastaneet reilut 20 tonnia 118 tonnin turskakiintiöstämme.

WWF:n kalaoppaassa sekä norjalaisessa että suomalaisessa versiossa kuluttajille annetaan vinkkejä ympäristön huomioivaan kalankulutukseen. Kaupoissa myynnissä olevat sisävesi- ja merikalat sekä äyriäiset on jaoteltu susositeltaviin , harkiten ostetttaviin ja vältettäviin.
Koska varsinkin suomalaisen oppaan tarkka noudattaminen tekee Vesteråleniin. Lofooteille ja yleensä Pohjois- Norjaan matkaavan kalaruokaelämykset huomattavan köyhiksi, esittelen yleisimmät kalalajimme ja annan niille omat suositukseni perusteluineen.

Turska vihreä. Morgenstjerne suosittelee nauttimaan, kalastamaan ja ottamaan sallitun määrän tuliaisina mukaan. Vaellusturskakannat ovat vahvat, myös tutkijoiden mukaan, ja kestävät hyvin nykyisen kalastuksen. Ravintoloissamme tarjolla oleva turska on yleensä paikallisten rannikokalastajien pyydystämää vaellusturskaa.

Kolja vihreä Koljakannat ovat vahvat. Kolja on paikallinen tai vain vähän vaeltava kala. Kolja kestää hyvin nykyisen kalastuspaineen. Suosi pieniä kalastajakylien ravintoloita paikallisten kalastajien ja rannikon elämäntavan tukemiseksi. Niiden kala on todellista lähiruokaa, tulee lähialueilta ja voidaan jäljittää. Voit jopa tavata kalastajan.

Seiti vihreä Seiti on suomalaisille tuttu kala. Kuului aiemmin laitos- ja kouluruokailun perussettiin. Seitiä on tarjolla myös muulla tavalla valmistettuna kuin uunikalana. Kokeile kokkiemme variaatioita. Seiti on myös haastava saalis.

Ruijanpallas vihreä. Ruijanpallaskannat alueellamme ovat vahvat. Parhaimmat vuosiin. Rajoitukset katkaraputroolauksessa ja verkkopyynnissä ovat tehonneet. Sen myöntää myös Norjan WWF. Sen tietävät tutkijat. Myös etelämpänä Norjan rannikolla kannat ovat tervehtymässä, vaikka eivät olekaan ammattikalastusta kestävät.
Suomen WWF luo omassa oppaassaan kuvan lähinnä sukupuuton partaalla olevasta kalalajista. Morgenstjerne suosittelee nauttimaan pallasaterioita hyvällä omallatunnolla. Ruijanpallakset on pyydetty pitksiimoilla. Pallaksen pyynti on pienimuotoista, mutta muutamille harvoille jotka taidon osaavat elintärkeää. Paikallista ruijanpallasta nauttimalla tuet pienimuotoista kalastusta ja autat pitämään kylämme elinvoimaisina.

Kissakala keltainen Kissakalakannat ovat heikohkot. Laji pyydettiin 60-luvulla vähiin. Siitä lähtien kanta on pysynyt matalalla tasolla. Kissakalaa ei pyydystetäkään pääsaaliskalana. Sivusaaliina kissakalaa tulee rannikkokalastuksessa jonkin verran,kuitenkin suhteessa huomattavasti vähemmän kuin WWF:n suosittelemaa MSC kalaa pyydettäessä. WWF sekä Norjan , että Suomen kehottaa välttämään kissakalan syöntiä, mutta antaa epäsuoran tukensa troolareitten sivusaalipyynnille. Morgenstjerne ei mene kieltoihin. Kissakala on erinomaisen makuista. Suosittelemme maistamaan paikallisissa ruokapaikoissamme. Samalla tuet pienyrittäjyyttä ja monipuolisempaa yhteiskuntarakennetta.

Merikrotti keltainen Merikrottikannan suuruutta on vaikeaa selvittää. Sekä Suomen että Norjan WWF myöntävät tämän. Se tiedetään, että hitaasti kasvavan syvänmeren pohjakalan kannat ovat sen verran heikot, että lajin pyynti verkoilla pääsaaliskalana ei ole suositeltavaa Morgenstjernenkaan mielestä. Merikrottia saadaan siimapyynnin sivusaaliina, mutta suhteessa hyvin vähäisiä määriä verrattuna mitä tulee syvemmällä tapahtuvan WWF:n suosikikseen ottamien troolareiden harjoittaman MSC turskan, seitin ja koljan pyynnin yhteydessä. Tämä käy helposti ilmi saalistilastoista, jotka ovat julkisia. Morgenstjerne kehoittaa nauttimaan Vesterålenin rannikkoalueilla sivusaaliina pyydystetyistä kroteista tehtyjä herkullisia aterioita paikallisissa ravitsemusliikkeissä hyvällä omallatunnolla. Se on pienempi paha kuin pohjaa tuhoavan merikrottikantoja rajusti rasittavan syvältä pyydettävän MSC kalan osto.

Puna-ahven keltainen. MSC alueilla tapahtuva punainen.
Puna- ahven viihtyy syvissä vesissä. Sen kanta on heikko. Erittäin hitaasti kasvavaa ja vanhaksi elävää, eläviä poikasia synnyttävää puna- ahventa saadaan eniten MSC sertifioitua kalaa pyytävillä pohjatroolareilla sivusaaliina. Rannikko aluksilla erittäin harvoin. Morgenstjerne suosittelee ostamaan puna- ahventa harkiten. Varmistamaan, ettei saalis ole peräisin suurilta aluksilta, syviltä vesiltä 12 mailin ulkopuolelta. Siimakalastajien, joskus saamat puna- ahvenet voi huoletta käydä Støn kalanvastaanotosta ostamassa herkullisen aterian raaka aineeksi. Ravintolassa kannattaa kysyä mistä kala on peräisin. Vastuunsa tunteva kokki tietää kalan alkuperän tarkkaan.

Sinipallas keltainen. Sinipallas on historiallinen kala. Sen ansiosta Myre ja monet muut kylät kehittyivät. Valitettavastoi pohjatroolafreitten vastuuttoman pyynnin seurauksena kanta romahti. On nyt hieman tervehtynyt, mutta ei ole vahva vieläkään. Sinipallaksen pyynnissä suurin ongelma on suurten "ympäristöystävällisten" alusten harjoittama tehopyynti MSC alueella.. Rannikalaivojen pienimuotoinen pyynti on Morgenstjernen mielestä kestävämmällä pohjalla myös käsityövaltaisuuden ja työllistävyyden ansiosta. Kymmenet suomalaiset nuoret saavat kesätyöpaikkansa sinipallassiimojen syötittäjinä pelkästään Støn kalastajakylässä.
Sosiaalisin ja yhteiskunnallisin perustein suosittelemme siimalla pyydetyn sinipallaksen syöntiä harkiten, mutta silloin hyvällä omallatunnolla. Rannikkolaivojen pienimuotoinen pallaksen pyynti ei ole ongelmista suurimpia.


Kaikki kampelat punainen
Kampekannat ovat heikot. Tämä koskee kaikkia kampeloita. Kampeloita saadaan erittäin harvoin sivusaaliina. Morgenstjerne on WWF:m, kanssa yhtä mieltä, eikä suosittele kampeloitten ostamista kalanvastaanotoista eikä aterioitten nauttimista ravintoloissa. Eikä kannusta niitten pyydystäämiseen urheilukalastusvälineilläkään. Valitse mieluimmin ruijanpallas.

Taskurapu , peikkorapu, kuningasrapu sekä kotilot ja simpukat vihreä
Morgenstjerne on samaa mieltä WWF:n kanssa . Nauti hyvällä omallatunnolla näistä luksusaterioista. Kotiloita voi itsekin kerätä laskuveden aikaan. Sinisimpukat voivat olla aika ajoin levän kukinta aikaan myrkyllisiä. Vältä niiden keräämistä silloin.

Tämä opas on viitteellinen ja sovellettu paikallisiin oloihin. Muutokset kalakannoissa ja pyyntimenetelmissä saattavat johtaa muutoksiin listalla. Kommentteja ja huomioita, myös kritiikkiä otetaan mielellään vastaan. Keskustelulle olemme avoimia.
Morgenstjerne toivottaa hyvää ruokahalua mereisten herkkujen parissa.
Tervetuloa Vesteråleniin
-lauri-

Säätiedotus on hyvä renki , mutta hemmetin huono isäntä.

Toissapäivän ja eilisen sää merellä oli hyvä. Hieman oli merenkäyntiä, mutta ei lähellekkään niitä hirmuisia aallonkorkeuksia, joita säätiedotuksessa tulevaksi maalailtiin. Korkeat aallot ja myräkkä jäivät kauemmaksi avomerelle.


Keskiviikko 19.tammikuuta, olemme matkalla hietikon apajilta takaisin Stöhön. Kohtalaista etelätuulta, mutta pahat, parin metrin aallot. Lämpötila on nollan tienoilla. Kippari sanoi tuntevansa meren olevan aggressivinen. Kipparille tunne on tärkeä kun on kysymys säästä, Ja aavistus. Tänäänkin se hieman aavisteli huonoja olosuhteita jo satamasta lähtiessämme. Puolessa välin matkaa päätti kääntyä.
Eilen saimme huippusaaliin lähes 7 tonnia. Siitä yli 5 turskaa. Toissapäiväkin oli hyvä. Silloin tuli kolme tonnia. Yllättävän hyviä alkukauden apajia. Valitettavasti Stön laivoista suurin osa on säätiedotuksen ja varsinkin silmille tulevien aallonkorkeuspelotteluennusteiden seurauksena ollut maissa. Kipparia siteeratakseni Liian paljon luotetaan säätiedotuksiin. Liian vähän ymmärretään säätä.

Kippari muuten tuli sunnuntaina tarkistamaan, että kaikki on kunnossa Morgenstjernassa. Minä olin käynyt juuri kylässä, ystävien luona vierailulla, ja siellä nähnyt sen pelottavalta tuntuvan sääennusteen. Alla ote minun ja kipparin sunnuntaisesta keskustelusta vapaasti suomeksi käännettynä:

Minä: "On luvannu aika huonoa säätä."
Kippari: "Ai jaa"
Minä: "Saattaa olla huonoa keliä koko viikoksi, yr lupas kovia aallonkorkeuksia"
Kippari: "jassoo"
Minä: "Mitä luulet, tuleeko merikeliä?"
Kippari: "Se nähdään aamulla. Onko meillä muuten kaikkea, ajan Esson kautta....
Minä:"Voisit tuoda leivän.. niin ja kahvi on melkein lopussa."

Pomoni oli tyypiliseen tapaan rauhallinen. Se ei turhia hötkyillyt. Eikä säätiedotuksen pähkäilyllä ja säähän liittyvillä spekulaatioilla suotta itseään rasittanut. Minun kipparille riittivät radion säätiedotukset. Erikoisvaroitukset jotka oli syytä ottaa todesta.
Mutta hänellä olikin kyky lukea sään merkkejä. Kyky joka monelta kalastajalta näitten kaikenmaailman islantilaisten, englantilaisten ja eri tyyppisten norjalaisten nettisääpalvelujen aiheuttamassa juopumustilassa oli heikentynyt.

Minäkin olen opetellut vuosien mittaan. Ja jotain oppinut. Näkemään, kuuntelemaan ja haistelemaan. Eikä vähiten tuntemaan. Kun sää pitää tuntea. Esimerkiksi laivan liikkeistä siloin kun se laiva on laiturissa. Tuntemiseen kasvaa. Kärsivälliset opastajat ovat tärkeitä. Ja oikea vireystila.

Säätiedotusten suuret linjat. Matalapaineitten liikkeet ja nämä ovat totta, ainakin ne antavat suuntavivoja, sen kipparikin myöntää. Mutta tarkat ennustukset useiden päivien, jopa viikon ajalle, ovat pomoni mielestä sieltä jostakin.
Mitä enemmän olen säästä oppinut ja mitä enemmän aikaani ilmiöitä pohdiskellen ja merta katsellen viettänyt. Vanhojen kokemuksia kuunnellut ja tarinoita lueskellut. Sitä suuremmaksi on kunnioitukseni kansanviisautta kohtaan tullut.

Se ei ole nykyaikaisen sääpalvelun vähättelyä. Se ei ole tieteen kyseenalaistamista.

Säätiedotus on hyvä renki, mutta isännäksi sitä ei arvaa päästää. Silloin saattaa joutua vastailemaan kysymykseen : Ette sitten menneetkään merelle?
"No kun säätiedotus oli niin huono."
Johon vanha kalastaja Karstein puolestaan voisi tokaista
"Et sitten tullut seuranneeks ite säätä."
-lauri-

Tammikuun revontulipäivitys harmaan päivän piristykseksi.

Maanantai 17. matkalla hietikolle. Säätila on nyt muuttunut. Lounaismyrsky on tulossa. Mekään emme voi mennä kantille vaan jäämme lähemmäksi. Tänään ehkä saamme muutaman vedon.Loppuviikko voi mennä maisissa touhuissa.
Harmaan aamun piristykseksi tutkailin Camillan kuvia valassafarin kotisivuilta. Revontulia ja semmoista. Viikko sitten oli oikein komeat .
Tästä galleriaan.
Hyvää alkanutta viikkoa toivoo
-lauri-

Troolattu kala WWF:n suosiossa. Pitkäsiimakalastettu ei

Onnistummeko saamaan äänemme kuuluviin ja pitämään rannikkokalastuksen hengissä. Vaikka meillä on pienet yksiköt, paljon työvoimaa vaativa kalanvastaanotto, eikä yhtään rahaa massiivisiin pr kampanjoihin.


Huom. Avlettolla meni eka postauksessa hieman käsitteet sekaisin. Tässä muutettu versio. Muutos tehty 17.01.2011.

Epäreilua. Pieniä sorretaan. Suuri on kaunista. Ja Pois alta köyhät.

Se tulee niin helposti mieleen, kun tarkastelee WWF:n kuluttajan kalaopasta. Ja sen kannanotoja. Olen perehtynyt suomalaiseen kalaoppaaseen ja WWF:n kalavastaavan kommentteihin oikein tosissaan. Ja turhautunut hieman.

Perustelut väitteilleni

Meidän kylässämme siirryttiin kolme vuotta sitten tuottamaan pitkälläsiimalla pyydettyä luomukalaa. Krav- merkillä varustettua. ( Krav on Ruotsissa ja monissa muissa maissa hyväksytty luomumerkki). Olemme olleet mukana seuraamassa, kuinka tarkkaan polttoaineet , voiteluöljyt ja kalastusmenetelmät tutkitaan ennenkuin merkki, jokaiselle kylämme pienelle alukselle, myönnetään.

Tiedämme tiukat vaatimukset. Kuinka jätehuollon on oltava kunnossa. Kuinka sivusaaliissa ei saa olla merilintuja eikä pyöriäisiä. Kuinka siimapyynnin on kohdistuttava täysikasvuisiin vähintään kerran kuteneisiin kaloihin.Kuinka dumppausta ei saa harrastaa.

Jokainen joka on vähänkään ollut tekemisissä rannikkokalastuksen kanssa tietää, että juuri pitkäsiimakalastus on ylivoimaisesti kaikkein kestävin kalastusmuoto. Ja eniten työllistävä. Siten myös sosiaalisesti kestävin. Sitä olen vieraillemmekin vuosikausia toitottanut.

Siimalaivojemme ympäristömerkki ei yllättäen täytäkään WWF:n kriteerejä. Sitä ei WWF suosittele. En tiedä miksi. Haluaisin tietää. Olisi mukava löytää perustelut. Luulen , että perusteluina on pienuutemme. Meillä on liian pienet yksiköt niin paljon valtaa omaaville järjestöille kuin MSC ja WWF. Se on minun luuloni.

Troolaus on kovasti kehittynyt viime vuosina. Ja nykyään sen haittavaikutukset ovat vain murto osa siitä mitä vielä 80- luvulla. Silloin kun käytettiin enemmän pohjaa tuhoavia pohjatrooleja. Ne muuttivat pohjaa eri tavalla kuin nykyiset hellävaraisemmat troolit.

Uskon että troolauksessa tullaan koko ajan pehmeimmille linjoille. Pyyntimenetelmä kehittyy ekologisempaan suuntaan. Ehkä tulevaisuudessa troolauksessa päästään niin pitkälle, että se oikeasti on kestävä kalastusmuoto. Vielä se ei sitä minun mielestäni ole. Liian paljon tulee sivusaalista. Liian paljon tuhoutuu vieläkin merenpohjaa kaikesta huolimatta. Liian paljon tulee pientä kalaa jota ei voi hyödyntää . Silti WWF antaa siunauksensa MSC merkin saaneelle troolikalalle.

Alla siteeraus Suomen WWF:n sivuilta

"MSC-sertifikaatti on tällä hetkellä paras tae siitä, että kala on pyydystetty ekologisesti kestävällä tavalla. WWF:n verkkosivuilla olevassa oppaassa kerrotaan, mitä Suomessa myytäviä kaloja on jo saatavilla sertifioituina."

Tässä alla olevassa norjalaisesa tekstissä puolestaan kerrotaan kuinka troolareitten ja suurimpien laivojen varustajien hakema ympäristömerkki oli toteutumassa. Samassa yhteydessä tosin mainittiin, luultavasti kovia kokeneita ja jalkoihin jääviä rannikkokalastajia rauhoitellen, että myös rannikkoalueella (lähempänä kuin 12 merimailia) pyydystettävä kala tulee saamaan MSC merkin lähiaikoina.

Dei norske fiskeria av torsk og hyse utanfor 12 nautiske mil, vert etter planen miljøsertifiserte i neste veke.

Dette omfattar omlag halvparten av den norske fangsten av torsk og hyse. Eksportutvalet for fisk reknar med at også fisket innanfor 12 mils grensa blir sertifisert innan kort tid, melder Fiskebåtredernes Forbund (Fiskebåt)


Ympäristömerkki troolareille myönnettiin viime vuoden huhtikuun lopussa. Rannikon pienille aluksille sitä ei ole vieläkään myönnetty. Oletettavasti siksi kun meillä ei ole tarpeeksi vahvaa järjestöa, eikä rahaa pr -kampanjoihin. Troolarit tuovat massiivisia saaliita. Niitä on helpompi markkinoida. Pakastetut troolisaaliit saadaan kätevästi ja tehokkaasti jakeluun. Toimitettua vaikka suoraan Eurooppaan. Tai muualle maailmaan. Kustannustehokkaasti. Kymmenen kertaa vähemmällä työllä. Ilman ympäri Norjan rannikkoa pienissä veneissään ja kuolevissa kylissään näperteleviä kalastajia ja kalatehtaan työntekijöitä. Mitä sitä silloin suotta satsaamaan siimalaivojen monista eri paikoista tuleviin pikku nyssäköihin. Mitä sitä suotta pieniä kyliä hengissä pitämään. Pois alta köyhät.

MSC-sertifikat for torsk og hysefiske

28. april 2010 13:13

BRUSSEL: På vegne av norsk fiskerinæring mottok Eksportutvalget for fisk (EFF) i dag sertifikata som dokumenterer berekraftig fiske.

Sertifikata dokumenterer at det norske fisket etter nordaustarktisk torsk og hyse utanfor 12 nautiske mil er berekraftig.

Norjalainen kalastus 12 merimailin ulkopuolella. Siis syvillä merialueilla tapahtuva troolaus ja koneellinen tehosiimakalastus on täten dokumentoitu WWF:n hyväksymän sertifikaatin MSC:n päätöksellä kestäväksi kalastukseksi. Työvaltainen kylät ja kalakannat hengissä pitävä siimakalastus ei ole.

Voisin hyväksyä norjalaisille tehokalastajille myönnetyn merkin. Onhan sellainen kalastus kuitenkin melko kestävää. Ainakin jos verrataan aikaisempaan pohjatroolaukseen. Kunhan meidän kestävämmälla pohjalla oleva pienimuotoinen kalastus saisi saman suosituksen.

Jos MSC sertifioitua kalaa tulee suosia, niin millä perusteella Krav tuotettua ei suositella

Alla ote WWF:n kotisivuilta pohjatroolauksesta.

Tuhoisat kalastusmenetelmät

Pohjatrooli poistaa suurimman osan tielleen sattuneista lajeista ja tasoittaa mekaanisesti pohjan muotoja. Pohjatroolaus tuhoaa saalislajien suojapaikkoja ja pienentää näin elinympäristön ja lajiston monimuotoisuutta sekä altistaa paljastuneita pohjaeläimiä petojen saalistukselle.

Pohjatroolaus verottaa sekä kohdelajin että sivusaaliina saatavien lajien populaatioita. Lisäksi se tekee usein myös palauttamatonta vahinkoa lajien elinympäristölle ja näin siis koko syvänmeren ekosysteemille.

Troolaus ei ole niin paljon ympäristölle haitallinen kuin pohjatroolaus. Se on siinä harmaalla vyöhykkeellä. Minä ja rannikokalastajakollegani emme halua tuomita koko ajan parempaan suuntaan kehittyvää troolausta. Suurin opngelma lienee sivusaalis ja sen aika ajoin ilmitullut dumppaminen. Kalanvientimme tarvitsee troolareita, suuria yksikköjä. Voimme myös iloita tästä MSC merkistä.

Mutta on kohtuullista , että pienimuotoinen, kalakannat huomioon ottava , työllistävä ja sosiaalisesti kestävä elämäntapamme saa sille kuuluvan arvostuksen. Vaikka meillä ei olekaan resursseja samanlaiseen lobbaukseen kuin Kjell Inge Røkkellä ja muilla isoilla pojilla. Meidän kun on keskityttävä kalastamaan.

-lauri-

JK.Ajattelin lähettää hieman postia Suomen WWF:n kalavastaavalle keskustelun aikansaamiseksi, mutta mitäs sitä suotta mieltänsä pahoittamaan. Sieltä mitään kuitenkaan vastattais

WWF:n näkemys tuhoisista kalastusmenetelmistä kokonaisuudessaan täällä

WeeWeeÄffän kalansyöntioppaat

Valassafarilaiset  Lillestrømissä, minä merellä kalassa :(

WWF:n kalaoppaan mukaan  puna- ahvenen väri on punainen....

Koljan keltainen....

Barentsin turskan vihreä.



Perjantai 14. tammikuuta. Matkalla Langeneseggalla. Tuuli, nyt kaakosta, edelleen heikkoa, pakkasta maissa 4 astetta. Eilen saimme 3300 kiloa turskaa ja reilu 600 muita, lähinnä kookasta seitiä. Siimalaivat saavat saalista nekin. Turska on etuajassa, se on epäilijöidenkin myönnettävä.

Harmittaa ja ei harmita. Minua masentaa kun nämä perinteiset Lillestrømin matkailumessut ovat käynnissä , enkä minä ole mukana. Ensi viikon lopulla on sitten vuorossa pohjoismaiden suurimpien matkailualan markkinoiden menettäminen. Ei mitään mahdollisuuksia Helsinkiin. Kun on  tärkeämpää tekemistä. Niinkuin kututurskan jahtaamista.

Ollaan merellä. Koko päivä aikaisesta aamusta iltaan touhutaan. Loppuilta suolistetaan. Viikonloppu toivutaan. Näinkin kylminä päivinä kuin tänään, olisin paljon mieluummin valassafariosaston lämmössä retkeämme ja kalastajakylämme elämää esittelemässä. Sekä muihin matkailuyrittäjiin tutustumassa ja yhteyksiä solmimassa.
Mutta ei mahda mitään. Kertaakaan en ole missään matkailumessuilla käynyt, vaikka vuosikausia on tullut alalla askarreltua. Poikani sen sijaan on kierrellyt minunkin puolesta. Nytkin menee Helsinkiin.

Eilen tutustuin kahteen oppaaseen.Suomalaisen oppaan lataat tästä ja norjalaiseen tästä. Oikein innolla tavasin. Nimittäin WWF:n kuluttajille suunnattuja kalaoppaita. Siellä kalat ja muut meren eläväiset on jaoteltu kolmeen kategoriaan. Punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin. Opas päivitetään parin vuoden välein. Suomalainen ja norjalainen versio olivat tällä kertaa lähempänä toisiaan kuin ennen.

Oppaan punainen tarkoittaa kaloja joita pitäisi välttää, keltaisia voi syödä harkiten ja vihreitä pitää suosia. Aiemmin oppaassa on mielestäni ollut selkeitä asiavirheitä. Kalakantojen muutokset parempaan suuntaan eivät ole tulleet tarpeeksi huomioiduiksi. Lisäksi suomalaisen version tekijät suhtautuivat ylimieleisesti yhteydenottoihin.
Muutama vuosi sitten koin suomalaisen oppaan kovin yksisilmäiseksi ja hyökkääväksi. Mailasin heille ja kerroin mitä mieltä olen heidän muutamista väittämistään ja suosituksistaan ja kutsuin tutustumaan minun mielestä kestävällä pohjalla olevaan rannikkokalastukseen En saanut mitään vastausta. Herkkä mieleni ärtyi.

Silloin tuntui että siellä Helsingin konttorissahan ne tietävät meidän kalakantojen kehityksen ja pyyntitouhut huomattavasti paremmin kuin me itse ja kalastajakylässämme jaloissa pyörivät merentutkimuslaitoksen tutkijat.

Tympeyttäni Suomen veeveeäffää kohtaan lisäsi kun vertailukohteena oli Norjan sisarjärjestön avoin ja ennakkoluuttomampi, viholliskuvista vapaa, toistakin osapuolta arvostava näkemys.

Silloinen "Atlanttivastaava" Maaren Esmark argumentoi kannanottojaan, tapasi myös kalastajien edustajia, piti kolumnia kalastajien ammattilehdessä ja etsi kalastajia ja ympäristönsuojelijoita yhdistäviä tekijöitä. Asioita , kuten öljyntorjunta, öljynporaus ja liian lähellä rannikkoa kulkevat tankkerit.
Vähän kerrassaan se kalastajia aluksi kovasti ärsyttänyt "tullfetta" sai asiallisuudellaan ja maltillisella esiintymisellään  sanomaansa läpi. Jos ei kannanottojen taakse, niin ainakin niitä paremmin ymmärtämään.

Olihan totta , että puna-ahven on uhanalainen, samoin kissakala. Ne eivät sovellu pääsaaliskalana pyydettäviksi. Kampelakannat on 60-luvulla pyydetty melkein olemattomiin, paikalliset vuonoturskakannat tarvitsevat suojelua. Siksi WWF ei niiden ostoa voi kuluttajille suositella. Merikrotti on punaisella , koska sen kannasta ei ole tarpeeksi tietoa, ei tiedetä kuinka kovaa verotusta se kestää. Ruijanpallas on kokonaisuutta katsoen uhanalainen , vaikka se täällä pohjoisessa  voi hyvin.

Vihreää valoa ei voi näyttää ennen kuin kannat todistettavasti kestävät suunnitellun pyynnin. Kalastajien on reilusti otettava perisynnit kantaakseen ja myönnettävä, että syy monien kalakantojen huonoon tilaan on meissä. Maaren Esmarkilta  tuli heti myös tunnustusta kun asiat menivät kalakantojen suhteen parempaan suuntaan. Kun salakalastusta saatiin kuriin. Kun Barentsin kututurska elpyi niin, että on nyt paras kymmeniin vuosiin.
Maaren muisti painottaa , että oli ylpeä norjalaisista kalastajista, kaikesta huolimatta.
Maaren oli sillanrakentaja ja minä salaa hänen suuri ihailijansa, vaikken ole koskaan edes tavanut

WWF ja ympäristöjärjestöt yleensä, ovat todella suuria vaikuttajia. Niitten merkitys ostopäätöksiin , varsinkin Keski Euroopassa on aivan ratkaiseva. Se vaikuttaa kyläämme kahdella tavalla kalojen ja valaitten kautta. Tänne saapuvat ympäristötietoiset matkailijat ja matkanjärjestäjät haluavat tietää millaisen paikkaan he tulevat. Onko toimintamme ekologisesti kestävää? Luonnollisesti saamme paljon kysymyksiä kalastuksesta ja myös valaanpyynnistä.
WWF:n työ kalasertifioinnin parissa on joistakin ylilyönneistä ja osin myös asiantuntemattomuudesta huolimatta tärkeää. Näin uskallan sanoa , uskallan olla eri mieltä kuin osa kollegoistani.

Onneksi voimme hyvällä omallatunnolla kertoa kylästämme. Että täällä kalastus on pienimuotoista, kovasti työllistävää rannikkokalastusta. Se kohdistuu pääasiassa lajeihin joiden kannat kestävät verotuksen. Luonnonvarojen hyödyntäminen on kestävällä pohjalla, meillä myös sosiaalisesti kestävällä. Rannikokalastus yhdessä valassafarin ja sen liitännäisten kanssa kun pitää pienen kylämme, perinteisen rannikkokulttuurin, hengissä.

Suuri vahvuutemme on siimalaivastomme pyydystämälle koljalle ja Barentsin meren turskalle myönnetyt Krav merkit. Ruotsalaisen luomumerkki Kravin vaatimukset ja kontrollointi ovat sen verran tiukat, että kuluttajat voivat hyvällä omallatunnolla syödä Krav kalaa. Stö oli ensimmäinen kalastajakylä Norjassa , jonka pitkäsiimakalastajat läksivät mukaan, sitoutuivat Krav ehtoihin.
Ja tulokset alkavat näkyä. Koko ajan suurempi osa kalastamme pakataan Kravina. Paljon on vielä tehtävää, mutta olemme hyvässä vauhdissa. Joka tapauksessa ekologinen kala on tulevaisuutta. Ja kala, joka voidaan jäljittää mereen saakka. En usko , että menee kovinkaan monta vuotta siihen kun kuluttaja missä tahansa maailmassa voi jo kaupassa kalatiskillä tietää kenen pyydystämää kalaa sitä tulikaan ostettua.
Me Morgenstjernelaiset kalastamme snurrevadilla. Emme ole saaneet Krav merkkiä, kun meidän pyydystyypille ei ole vielä kriteerejä valmiina. Ne ovat tulossa. Ja hyvä niin. Minäkin haluan olla tuottamassa eko kalaa. Meidänkin pyydyksellä, nuotalla , on mahdolista kalastaa kestävästi.
Tämä Morgenstjerna blogini on yksi tapa tuoda elämäntapaamme ja pyyntimenetelmiämme esille. Toivoisin , että mahdollisimman pian saisimme ne kriteerit . Ja sen merkin.

Suuri haaveeni tulevaisuudessa onkin vierailla jossain eurooppalaisessa korkeatasoisessa luomukaupassa, sen kalatiskillä, ja valita sieltä valkopunaisessa pakkauksessa oleva koljafile. Katsella kannessa olevaa tutunnäköistä laivaa. Ja tavata kipparin allekirjoituksellaan vahvistama Bon Appetit kehotus.
-lauri.

Ryhävalaita. Niinpä tietysti.

Yhden ainoan kerran olen nähnyt ryhävalaita. Nyt niitä olisi Andfjord nimisessä vuonossa Andøyn ja Senjan saaren välissä. Kummallista, että ne siellä ovat. Arktisissa oloissa kaikessa rauhassa silliä syövät. Tutkijoiden mukaan niitten pitäisi olla kaukana Karibian lämmössä. Harrastamassa lisääntymistä ja kaikkea muuta siihen liittyvää oheistoimintaa.
Valaitten luo olisi matkaa vain reilut 100 kilometriä. Ja valaat olisivat nähtävissä mailta käsin. Ryhävalaitten lisäksi useita miekkavalaita .Tässä on kuitenkin ollut kaikenmaailman askareita ja muuta oleilua, niin ettei muka ole kerennyt katsomaan.
Mutta ehkä ensi viikonloppuna sitten.
Onneksi voin sitä ennen ihailla Camillan ottamia kuvia sillillä herkuttelevista valaista valassafarimme galleriasta ja facebook sivuiltamme.
Eikä tarvitse alkaa mitään Karibian lentoja tilailemaan.
-lauri-
Kuva: Camilla Ilmoni

Tammikuun kalenteripojat

Stø 9.1.2011. Itätuulta 9 m/s. Pakkasta muutama aste. Huomiseksi tulee hyvä merikeli.
Mennyt viikko oli Morgenstjernen kaikkien aikojen paras aloitusviikko. Saimme 6t turskaa ja reilut 2 muuta kalaa. Olimme 4 kertaa merellä.

Kalastajakylämme Stø kärsii samasta muutoksesta kuin muutkin periferian pikkukylät. Väestö ikääntyy ja miesvaltaistuu, Nuoret , koulutetut naiset häipyvät etelään. Uusia ei tule riittävästi tilalle. Ongelma ei meillä ole niin paha kuin naapurikylissä. Valassafarin ja sen tarjoamien sesonkityöpaikkojen sekä siiimakalastajien tarvitsemien siimansyötittäjien ansiosta tilanteemme on melkein normaali. Mutta vain melkein.

Hieman minua arveluttaa monien perheenperustamisiässä olevien nuorten miesten: kalastajien ja kalatehtaan työtekijöitten tilanne. Kuinka kauan he jaksavat puurtaa ja pitää kyläämme hengissä ennen kuin luovuttavat ja muuttavat etelän keskuksiin hekin.

Nuorten miesten : Martin Arnen, Trond Viggon ja Mikaelin ja kuvaajana toimineen Saran tekemä poikakalenteri ei suoranaisesti liity aiheeseen, kunpahan esittelee kolme reipasta kaverusta kalatehtaan arkisissa askareissa.

Tammikuun kuva on otettu pukeutumishuoneessa. Taustalla näkyy hanskojen kuivatusteline.
Pojat vasemmalta: Martin Arne Reinholdtsen, Trond Viggo Godvik ja Mikael Hintukainen. Kuvat: Sara Hintukainen
Kalenterikuvien julkaisuun on poikien lupa.
-lauri-

Minun kaupunkini

Entinen vilkas kalastajakylä Nyksund on minulle tärkeä latautumisen paikka . Katu- uskottavuuteen riittää kun on sitä itselleen. Nyksundissa voi työviikkojen huhkimisen vastapainona hyvällä omallatunnolla pelkästään olla, tai korkeintaan savoksi sanottuna käpsehtiä. Kylän suuruudenaikojen reliktinä laiturissa loikoilee jokunen pieni vene.

Nyksund on kovasti muuttunut, autioitunut ja uudelleenasutettu kalastajakylä, mutta kyläkauppa on kuitenkin tallella.

Postikin kulkee.

Nyksund on levittäytynyt satama-altaan molemmille puolille. Talot ovat rakennetut ahtaasti kiinni toinen toisiinsa.

Nyksund nähtynä aallonmurtajalta käsin.

Rukoushuoneelle johtava katu. Rukoushuone Zoar muuttuu kätevästi kylätaloksi ja maallisten toimintojen pitopaikaksi siinä vaiheessa kun Jeesus ja muut kristinuskon symbolit siirretään sakastiin seuraavaa jumalanpalvelusta odottamaan.

Nyksundin ahdas villin lännen tyylinen pääkatu. 30-luvulla olleen suurpalon jälkeen asemakaava ja lähes kaikki tehdasrakennukset suunniteltiin teksasilaisen arkkitehdin toimesta. Ja se näkyy.

Pikku majakka neuvoo matkalaiset turvallisesti Nyksundiin.


Nyksund on minusta parhaimmillaan hiljaisina kaamosaikoina. Erakko jossain sisälläni kaipaa yksinoloa. Se on luksusta. Kesän vilkkauden ja sosiaalisuuden koen toisella tavalla, mutta ihan yhtä rikastuttavana.


Morgenstjerne 7.1. Matkalla Langeneseggalle. Säätiedotuksen koko viikon ajan hokema kaakkoinen navakka tuuli ei vieläkään ilmoittele itsestään. Menemme hieman kauemmaksi Langeneseggalle. Tämä on jo neljäs merikerta tällä viikolla. Olemme pyydystäneet 2,5t turskakiintiöstämme, 115,5t jäljellä. Støn siimalaivatkin ovat vauhdissa. Mikalin uusi laiva Litl Klotind sai 200 kiloa siimassaan, mikä on todella paljon tammikuun alun saaliiksi. Voipi tulla hyvä vuosi meille kaikille.

Kalastuskauden alku osaa aina yllättää. Vaikka on joulun aikaan tullut otettua rauhallisemmin , ja vaikka merelle pääsyä on kovasti odottanut, niin silti ensimmäiset reissut kylmässä ja pimeässä ovat kovia koettelemuksia. Sitten toisella viikolla tunnetusti jo helpottaa.
Käsiä paleltaa, pimeys ahistaa, veitset tuntuvat tylsiltä ja tietysti sääkin on niin hyvä, sellainen, että joka päivä kalastetaan. Pehmeästä laskusta ei ole puhettakaan. Ennen kuin rutiiniin taas tottuu, on pakko tehdä niinkuin kippari sanoo. Hän kun muistaa aina mainita , ettei turhanpäiväisillä asioilla saa itseään kalastuskaudella rasittaa. Pitää keskittyä oleelliseen elikkä syömiseen, kalastamisen ja nukkumiseen.

Olenkin kalastanut ahkerasti , nukkunut hyvin eikä syömäpuolellakaan ole ollut valittamista. Mutta kun tänään olemme saaliimme jossain vaiheessa suolistaneet ja tehtaalle luovuttaneet kipparin ohje taatusti unohtuu. Silloin suuntaan läheiseen kaupunkiin, jätän turskanhajuisen Støn. Menen muihin tunnelmiin.
Läheinen kaupunki, minun kaupunkini, ei oikeastaan ole kaupunki ollenkaan. Se oli sitä joskus. Vilkas maakunnan keskus vielä 50-luvulla. Nyt paikka on melkein autio. Siellä asuu talvella vain 18 ihmistä. Muistot vilkkaista vuosista ovat kuitenkin tallella. Kalatehtaat, syötitystuvat ja turskansuolaamot paikoillaan. Laiturit entisöity.
Kyllä siellä kelpaa aallonmurtajilla kuljeskella, majatalon rauhassa oleilla, asioita pohdiskella ja kaikenmaailman tarinoita kirjoitella.
Minun kaupunkini Nyksund on ollut henkireikäni jo 10 vuotta. Fyysisen ja sosiaalisen Støn vastapainoksi tarvitsen jotain muuta. Nyksund on sitä. Mystinen Nyksund on tunnelmia ja yksinoloa, olemista ja mietiskelyä, jota hienosti meditoimiseksikin kutsutaan.
Nyksund on myös retkiä rannalle ja vuorille. Nyt on niin paljon lunta , että taidan penkoa sukset esiin ja panostaa hiihtämiseen.
Eiköhän sitä viikonlopun aikana sen vertaa lataudu, että jaksaa ensi viikon suursaaliit käsitellä.
Sitten on enää viikko siihen, kun saamme auringon seuraksemme.
Menemme valoisampia aikoja kohden. Vi går mot lysere tider. :)
-lauri-