TUTKIMUSMATKA POHJOLAAN

Vaikeaa kuvitella pohjoisia erämaita ilman Lestadiusta ja Luossavaaran kaivosta. Kummallakin on ollut aivan ratkaiseva merkitys alueen kehitykselle. Merkkeihin ei voi olla matkoillaan törmäämättä.

Alakuvassa Jukkasjärven kirkon alttaritaulu. Lestadius Raattama ja Lapin Maria saarnaavat parannusta.


Morgenstjerne matkalla Hietikolle Lauantai 29.tammikuuta.
Tuuli rauhoittui ja meille suurimmille tuli mahdollisuus lähteä kalaan. Koko aamupaïväksi on luvattu lähes tyyntä. Tätä pientä paussia voi sanoa hengähdystauoksi ennen seuraavaa matalapainetta. Se on käytettävä hyväksi. Täytyy unohtaa kovasti odottamani illan aurinkojuhla, kun turskan pääparvi on täällä.

Viikko on mennyt ilmoja katsellessa. Maanantain ja tiistain kalareissujen jälkeen ei ole ollut mahdollisuuksia minkäänlaisiin meriaktiviteetteihin. Vaan on pitänyt keskityttyä maaelämään, olemaan koko ajan valmiina. Sellaista valmiustilapäivystystä on kalastajan elämä. Silloin kun ei olla kalassa, ollaan kuitenkin melkein, ollaan laivan lähellä. Kauemmaksi ei voi lähteä, vaikka kuinka näyttäisi tulevan pidempiäkin myrskyjaksoja. Vuodessa käymme merellä vähän yli sata kertaa, mutta ainakin yhtä monta kertaa olemme valmiina. Ainoa varma asia sesonkien aikana on että sunnuntai aamupäivä on taatusti vapaa.

Kalastajan täytyy sietää epätietoisuutta. Sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja aina levätä varastoon, Minun strategiani joutoaikojeni kuluttamiseen on mennä kokonaan muihin ulottuvuuksiin. Irtautua tusrkista ja koljista. Usein vaeltelen rannoilla tai vuorilla, kuljeskelen aallonmurtajalla. Menen Nyksundin naapurikylän rauhaan.

Mutta varsinkin talvella, kun ulkona myrskyää, eikä liikunta huvita, pysyn laivalla. Vaellan kirjojeni ja koneeni maailmaan. Viime aikaiset retkeni ovat suuntautuneet Pohjois- Ruotsiin. Kiirunan radan varteen ja Kautokeinon jängille.Siellä olen oleillut. Käynyt vierailulla menneessä ja tavannut monia kuuluisuuksia. Kun kyllä ne aiemminkin osasivat. Vaikka ei kaikista ole romaaneja kirjoitettu eikä menestysolekuvia tehty.

Olen lukenut kirjan Wisconsin Death Trip. Se on tosi mielenkiintoinen kirja. Dokumentti joka kertoo lukuisin kuvin ja iltapäivälehtileikkein villin lännen vakiintumisen ajasta. Intiaanisodat oli sodittu ja intiaanit työnnetty reservaatteihin. Radat oli kaikki rakennettu ja mantereen syrjäisimmätkin sopukat asutettu.
Kaupungit oli perustettu ja kaivokset täydessä toiminnassa.Siinä yhteiskunnassa ei siihen aikaan ollut tilaa omaa elämäänsä eläville alkuperäislansoille, ei kiertolaisille eikä kaikenmaailman pyssysankareille.Heidän aikansa oli ohi. Levottomille sieluille ei löytynyt elintilaa, kun suuret karjankuljetuksetkin olivat loppuneet ja laidunmaat vallattu. Piti asettua paikoilleen. Tarvittiin farmareita, mainareita rautatieläisiä ja ja rakennusmiehiä. Sekä palvelujen tuottajia. Amerikka järjestäytyi. Se ei käynyt kivuttomasti, niinkuin minulla pari vuotta ystävältäni lainassa olleesta kirjasta niin selkeästi kävi ilmi.

Ei Amerikka ollut yksin. Sama kehitys tapahtui pohjoisissa erämaissa. Ihan tuossa naapurissa. Luossavaaraan perustettiin kaivos 1890 luvulla. Kaivoksen ympärille syntyi asutusta. Koska Luossavaara oli vaikea ruotsalaisten lausuttavaksi, lanseerasi kaivoksen johtaja Hjalmar Lundbohm nimen Kiruna. Kirunan syntyvuotena pidetään vuotta 1900.

Louhittu rautamalmi piti saada kuskattua sulaan satamaan. Lähin sopiva oli Narvikissa. Tarvittiin rata. Ofotbanen nimen saanut 42 kilometrin osuus oli vedettävä Kölivuoriston vaikean maaston yli. Paljon tunneleita ja pengerryksiä, asemia ja majoitustiloja radanrakentajille. Iso urakka tuli tehtäväksi.

Sadat , jopa tuhannet rallarit, mainarit sekä rakennusmiehet saapuivat. Heidän mukanaan tulivat palvelujen tuottajat. Perheet alkoivat asettautua aloilleen. Saamelaistenkin oli löydettävä paikkansa uudessa tilanteessa. Suuri murros synnytti legendoja. Nosti suuria persoonallisuuksia esiin.
Maallisia ja uskonnollisia johtajia jopa kapinajohtajia löytyi omista piireistä. Karismaattisia saarnamiehiä sekä agitaattoreita kierteli turvaa ja lohtua tuomassa. Silloin kun ei sattunut olemaan rock,n roll tähtiä, tärkeine sanomisineen, ei ympäristöliikkeen guruja. Eikä muualta maailmasta tuontitavarana saapuneita aatteita. Pohjoisen ihmisen oli tyydyttävä lähellä olevaan . Oltava mahdollisimman omavarainen.

Jos Pohjolamme olisi sijainnut uudella mantereella, kaikkialla maailmassa tunnettaisiin tarinat Svarta Bjørnistä, Lestadiuksesta, Raattamasta, Ellen Skumista, Sigurd Siikavaarasta ja Holmgrenista. Kautokeinon kapina olisi tuttu. Samoin yli kuusisataa uskovaa palestiinaan hakeva kristalliarkki. Korpelalaisten saarnamiesten omaperäiset syntikäsitykset olisivat laajalti käytetty esimerkki siitä kuinka kauaksi Jeesuksen opeista autoritäärinen herätysliike voi ajautua.
Ellen Skum voisi olla alkuperäiskansojen vapaustaistelun historiassa yhtä tunnettu kuin Sitting Bull. Lapin Maria roomalaiskatolisen kirkon pyhimysten veroinen.

Nyt nämä aarteet on pengottava erilaisista piilossa olevista lähteistä. Onneksi on netti ja onneksi muutamat ruotsalaiset, suomalaiset ja norjalaiset kirjailijat ovat tallentaneet meille suomalaisillekin arvokkaan historian romaaneihinsa.

Lestadiolaisuudella on myös ollut suuri merkitys saamelaisuuden ja suomalaisuuden säilyttämisessä kansallisaatteen puristuksissa sekä Ruotsissa että Norjassa. Suomi, kveeni ja meänkieli eivät ole kokonaan unohtuneet.

Pohjois- Ruotsin erämaissa, kaivoksissa ja radanvarren tienoilla sekä Kautokeinon jängillä on vielä tallella osa siitä monikulttuurisesta ja monikielisestä ja rajattomasta Lapista. Onnekseni se sijaitsee matkareittini varrella. Jokainen matkani Suomeen on samalla kiehtova retki neljän kansan värikkäisiin vaiheisiin.
-lauri-
JK.
Saatiin ennätyssaalis . Poikani kalastajanuran paras. Minullekin yksi parhaita. Tämän julkaiseminen jäi näin ollen sunnuntain puolelle.