Minun kaupunkini

Entinen vilkas kalastajakylä Nyksund on minulle tärkeä latautumisen paikka . Katu- uskottavuuteen riittää kun on sitä itselleen. Nyksundissa voi työviikkojen huhkimisen vastapainona hyvällä omallatunnolla pelkästään olla, tai korkeintaan savoksi sanottuna käpsehtiä. Kylän suuruudenaikojen reliktinä laiturissa loikoilee jokunen pieni vene.

Nyksund on kovasti muuttunut, autioitunut ja uudelleenasutettu kalastajakylä, mutta kyläkauppa on kuitenkin tallella.

Postikin kulkee.

Nyksund on levittäytynyt satama-altaan molemmille puolille. Talot ovat rakennetut ahtaasti kiinni toinen toisiinsa.

Nyksund nähtynä aallonmurtajalta käsin.

Rukoushuoneelle johtava katu. Rukoushuone Zoar muuttuu kätevästi kylätaloksi ja maallisten toimintojen pitopaikaksi siinä vaiheessa kun Jeesus ja muut kristinuskon symbolit siirretään sakastiin seuraavaa jumalanpalvelusta odottamaan.

Nyksundin ahdas villin lännen tyylinen pääkatu. 30-luvulla olleen suurpalon jälkeen asemakaava ja lähes kaikki tehdasrakennukset suunniteltiin teksasilaisen arkkitehdin toimesta. Ja se näkyy.

Pikku majakka neuvoo matkalaiset turvallisesti Nyksundiin.


Nyksund on minusta parhaimmillaan hiljaisina kaamosaikoina. Erakko jossain sisälläni kaipaa yksinoloa. Se on luksusta. Kesän vilkkauden ja sosiaalisuuden koen toisella tavalla, mutta ihan yhtä rikastuttavana.


Morgenstjerne 7.1. Matkalla Langeneseggalle. Säätiedotuksen koko viikon ajan hokema kaakkoinen navakka tuuli ei vieläkään ilmoittele itsestään. Menemme hieman kauemmaksi Langeneseggalle. Tämä on jo neljäs merikerta tällä viikolla. Olemme pyydystäneet 2,5t turskakiintiöstämme, 115,5t jäljellä. Støn siimalaivatkin ovat vauhdissa. Mikalin uusi laiva Litl Klotind sai 200 kiloa siimassaan, mikä on todella paljon tammikuun alun saaliiksi. Voipi tulla hyvä vuosi meille kaikille.

Kalastuskauden alku osaa aina yllättää. Vaikka on joulun aikaan tullut otettua rauhallisemmin , ja vaikka merelle pääsyä on kovasti odottanut, niin silti ensimmäiset reissut kylmässä ja pimeässä ovat kovia koettelemuksia. Sitten toisella viikolla tunnetusti jo helpottaa.
Käsiä paleltaa, pimeys ahistaa, veitset tuntuvat tylsiltä ja tietysti sääkin on niin hyvä, sellainen, että joka päivä kalastetaan. Pehmeästä laskusta ei ole puhettakaan. Ennen kuin rutiiniin taas tottuu, on pakko tehdä niinkuin kippari sanoo. Hän kun muistaa aina mainita , ettei turhanpäiväisillä asioilla saa itseään kalastuskaudella rasittaa. Pitää keskittyä oleelliseen elikkä syömiseen, kalastamisen ja nukkumiseen.

Olenkin kalastanut ahkerasti , nukkunut hyvin eikä syömäpuolellakaan ole ollut valittamista. Mutta kun tänään olemme saaliimme jossain vaiheessa suolistaneet ja tehtaalle luovuttaneet kipparin ohje taatusti unohtuu. Silloin suuntaan läheiseen kaupunkiin, jätän turskanhajuisen Støn. Menen muihin tunnelmiin.
Läheinen kaupunki, minun kaupunkini, ei oikeastaan ole kaupunki ollenkaan. Se oli sitä joskus. Vilkas maakunnan keskus vielä 50-luvulla. Nyt paikka on melkein autio. Siellä asuu talvella vain 18 ihmistä. Muistot vilkkaista vuosista ovat kuitenkin tallella. Kalatehtaat, syötitystuvat ja turskansuolaamot paikoillaan. Laiturit entisöity.
Kyllä siellä kelpaa aallonmurtajilla kuljeskella, majatalon rauhassa oleilla, asioita pohdiskella ja kaikenmaailman tarinoita kirjoitella.
Minun kaupunkini Nyksund on ollut henkireikäni jo 10 vuotta. Fyysisen ja sosiaalisen Støn vastapainoksi tarvitsen jotain muuta. Nyksund on sitä. Mystinen Nyksund on tunnelmia ja yksinoloa, olemista ja mietiskelyä, jota hienosti meditoimiseksikin kutsutaan.
Nyksund on myös retkiä rannalle ja vuorille. Nyt on niin paljon lunta , että taidan penkoa sukset esiin ja panostaa hiihtämiseen.
Eiköhän sitä viikonlopun aikana sen vertaa lataudu, että jaksaa ensi viikon suursaaliit käsitellä.
Sitten on enää viikko siihen, kun saamme auringon seuraksemme.
Menemme valoisampia aikoja kohden. Vi går mot lysere tider. :)
-lauri-