KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

mandag 3. januar 2011

Sweet home Vesterålen

Lohimaassa poroja...

Pielavedellä mykyrokkaa...

Kiirunassa sinisiä puita...

Sataman sumussa nuottalaiva.


Morgenstjerna 3.tammikuuta. Lähes tyyntä. Viisi astetta pakkasta. Yksikään Støn laivoista ei ollut vielä tänään merellä. Huomenna koko laivasto suuntaa matalikoille. Turskakausi 2011 käynnistyy.

Matkamme metsistä merelle sujui komelluksitta. Ja nopeasti. Porot eivät matkantekoamme häirinneet, emmekä me porojen teitten ylityksiä. Eli siinä suhteessa on tapahtunut kovasti edistystä. Pysähdyimme Pielavedellä, minä ja molemmat poikani, syömään äitini tekemää mykykeittoa ja muutamassa paikassa kävimme lisäksi kahvilla.
Kiirunassa minun oli ihan pakko ihailla niitä huurteisia valopuita ja rusettiluistinrataa sekä kaivoksen valoja ja höyryjä. Norjan puolella puolestaan pysähdyimme muutaman kerran. nuuhkimaan oikeaa meri -ilmaa.
Muuta ohjelmatarjontaa ajamisen ja ajajan valveillapitämisen lisäksi ei sitten ollutkaan vaan saavuimme hyvissä ajoin perille. Tämä tällainen matkanteko on minulle poikkeuksellista, kun yleensä yövyn välillä.
Huomenna lähdemme merelle. Saas nähdä miten meitä onnistaa. Mitä kaloja me sieltä saadaan. Minimitavoitteemme on saada ainakin ruokakalat itsellemme. Kun on meren maku päässyt joululoman aikana haihtumaan huurteisten pihkametsien tuoksun vallattua mielen.
Eiköhän se siitä lähde. Ei oo ainakaan varusteista kiinni. Kaikki on uutta. Kalastusvuoden alkuinvestoinnit on tehty. Sadeasusteet haisevat vielä kaupalle. Toivottavasti eivät pitkään.
Tervetuloa Morgenstjernen matkaan kiintiövuodelle 2011
-lauri-

9 kommentarer:

  1. Hyvä että matka sujui kunnialla ja hyvää ruokaakin oli tarjolla. Oikein kalaisaa uutta vuotta teidän vesille! :)

    SvarSlett
  2. Kiitokset. Nyt onkinn kalastettavaa. Meidän kevätkauden turskakiintiö kasvoi 15 prosenttia ja syksyllä saamme kalastaa turskaa käytännössä vapaasti. Että aika hyvältä näyttää, kunhan sää pysyisi hyvänä. Ja laiva kunnossa.Ja miehistö.
    Ja tänä vuonna olisi vihdoin tarkoitus voittaa konjakkiturskakilpailu. Meillä on tosi hyvä surturskapaikka. Kaksi pulloa hyvää konjakkia annetaan paikallislehden levikkialueen suurimman turskan pyytäjälle :)
    Viime ja toissa vuonna olemmem molempina johtaneet kisaa pitkään, mutta menettäneet ne pullot loppumetreillä.
    Luulen, että 42 kiloa riittää voittoon.

    SvarSlett
  3. Kalan tuoksua, likaisia haalareita ja turskankieliä sinne aloitukseen.

    SvarSlett
  4. Kiitos Ari. Tässä vielä muutaman hetken sisällä odottelen, puhtaissa varusteissa penkillä istuskelen, ulos katselen , sitä kun köysiä kelataan sisään. Kahvia juon.
    Kohta pääsee verestämään, kalanhajuun. Ja varusteeni likaamaan.

    SvarSlett
  5. Oikein hyvää, runsasfisuista Uutta Vuotta Aamuntähdelle! Toivottavasti uusissa vetimissä on lämpimät vuoret... hyytävissä säissä te kyllä joudutte ahertamaan. Ha d bra ja lämpimiä ajatuksia teille, terv Elisabeth.

    SvarSlett
  6. Elisabeth, mukava lukea sinusta pitkästä aikaa. Kiitos kalaa täällä on, kunhan sen saisimme nuottaan. Ne uudet haalarit ovat todella lämpimät. Vähän kankeaa työskennellä, mutta eipähän yhtään paleltanut. Saatiin 900 kiloa turskaa ja muutamia satoja muita kaloja. Turskakiintiöstä pyydystämättä enää 178 200 kiloa :)

    SvarSlett
  7. Miksi toi poro haluaa ton miehen syliin:) ??
    Onnea turskan pyyntiin. Vaan 178 200 enaa:)

    SvarSlett
  8. Kiitti Kalamuija. Se on Erikin leikkisä poro. Se haluaa olla esillä. Mutta oli hyvä vetämään. Kiltti kuitenkin. Pojille tuli kovasti kuntoilua vieraitamme ajeluttaessa. Homma tapahtui poroa raluttamalla ja vieressä kulkemalla toisten istuessa mukavasti ahkiossa.
    Ihan on yhtä raskasta työtä kuin turskan suolistus.

    SvarSlett