Korppi

Yöllä satoi lunta kotini terassille...

Ja Stön vuorille...
Laiturikin on kovin talvisissa tunnelmissa.


Morgenstjerne 7. marraskuuta. Talvi on taas tullut muutamaksi tunniksi. Illaksi on luvattu kovaa etelänpuoleista myrskyä. Ja sadetta. Silloin lumet häviävät ja loskakausi palaa. Ja lumen tuoma valoisuus katoaa. Kuuntelen youtubesta Devils and Dustia ja Free Fallingia, vuorotellen, kun en minä mitään uutta ja radikaalia arvaa kokeilla. Olen konservatiivi :) Lisäksi kirjoitan.

Yhdeltätoista menen kahvion ihmispaljouteen. Tehtäväni mukaisesti vieraillemme seuraa pitämään. Ja kuulumisia kyselemään. Omiani kertomaan.Toivottavasti tapaan mahdollisimman monta.

Eilen oli hyvä päivä. Paljon vieraita. Kahvion myynti oli odotettua parempi ja käsityöläisetkin saivat askareitaan kovasti kaupaksi. Tärkeää meille, tai ainakin minulle, oli saada tukeva joulunodotusote tulevasta kaamoksesta. Kunhan lipeäkalat pistetään pöytiin ja suolakuivatut höyryssä keitettävät lampaanlihat otetaan vuoroaan odottamaan.
Ja kun kaupasta ostetaan vaaleitä värjäämättömiä joulumakkaroita, joulusuklaita ja joululimpparia. Kun islantilaiset joulupukit tulevat ties monettako kertaa mieleeni (niitä on muuten 13) Niin ei pimeys minua voita. Minulla on koko ajan näkyvissä kirkas valo. Varautuminen ei silloin ole jouluhössötystä. Se on suurta viisautta.

Viisaudesta minulle tulee mieleen viisaat linnut. Kuten ystäväni Korppi.

Suhteeni korppiin on muuttunut sitä mukaa kuin suhtautumiseni. Lapsena korppi oli pelottava, harvoin näkyvä, ilkeä, jotenkin paha. Mutta kiehtova ja mystinen jo silloin.

Korppi oli raadonsyöjä, on se sitä vieläkin :), ja haaskalintu. Ei sellainen herätä samoja tunteita kuin Yrjö Kokon ylväs joutsen. Kun korppi lentää, silloin on jossain kuolema vieraillut. Niin sanottiin. Korppihan haistaa raadon tai vaistoaa. Se on heti paikalla.
Entäs jos korppi toikin kuoleman eikä toisinpäin.

Kun korpilla on sellainen äänikin. Kalman ääni. Raakkuvan ruma. Korpin ääni on paholaisen ääni. Kyyhkysen kujerrus on viaton, pelkkää hyvyyttä ja uhrimieltä. Kyyhkynen onkin pyhä. Sitäpaitsi hyvänmakuinen, uhrilintu kun on.

Islannissa asuessani tajusin , että monet islantilaiset ovat kummallisia. Ne kun tykkäävät korpista. Kukaan ei puhunut haaskalinnusta, ei pimeydestä. Korppiin ei liittynyt pelkoa eikä inhoa, vaan kunnioitusta. Korppi oli kuin suvun vanhin , tietäjä. Skaldi. Korpilla oli viisaus. Korppihan se esi- isätkin Islantiin johdatti.

Mimir näytti minulle toisenlaisen korpin. Se korppi oli ylväs. Se oli vuorten hallitsija. Ja asui luolissa. Sillä oli yhteys toiseen maailmaan. Sitä ei saanut missään nimessä ampua. Vaikka se olikin rauhoittamattomien lintujen listalle vahinkolintuna laitettu. Ystäväni ei sitä listaa voinut ymmärtää. Hän ei tajunnut ministeriön virkamiehiä. Kun kyllähän jokainen tiesi.

Korppi on kuolematon vaikka kuolisikin. Sellaista ei voi tappaa. Ei saa edes yrittää.Jos yrittää, siitä ei seuraa mitään hyvää. Kuulin monta tarinaa kuinka haulikko oli hajonnut käsiin, tai panos ei lauennut, tai jos laukesikin niin korppi ei kuollut. Vaikka tähtäys oli kohdallaan.

Jos korppeihin oli yhteys, niitten kanssa pystyi keskustelemaan.Mimirillä oli. Kerran me kalassa ollessammme makoilimme joen penkan sammalikossa. Silloin keskipäivän hiljaisina kalastushetkinä. Olimme taimenta pyytämässä. Jokainen, joka on ollut taimenen pyynnissä Hvitau joella tajuaa, ettei ihan keskipäivällä kannata yrittää.

Kun Mimir näki kaukana lentävän korpin, hän alkoi raakkumaan. Ihan eri äänellä kuin korppi. Mimir on huonompi matkimaan korppia kuin minä. Ajattelin. Silti korppi tuli hänen luo. Lensi meidän läheltä. Korppiin pitää olla yhteys. Yhteyttä ei opita. Sanoi Mimir. Sen olen näinä tuon tapauksen jälkeisinä vuosikymmeninä tajunnut. Yhteyttä ei opita.

Osaan matkia korppia tosi hyvin, mutta vieläkään minulla ei ole yhteyttä. Ei sellaista kuin kiirunoihin. Kiirunat tuntevat minut ja minä kiirunat. Valaspomoni tuumasi kerran keskustellessamme, etten enää ikinä saisi käyttää tätä tyhteytta väärin. Tänä syksynä en olekaan ampunut yhtään kiirunaa, riekkojakin vain puolenkymmentä.

Minulla on paljon hyviä korppimuistoja. Stön läheisellä vuohivuorella on korppien valtakunnan sali. Sinne ne kokoontuvat iltaisin. Sen ympärillä ne lentävät päivisin. Partioivat aluettaan kuuluvalla äänellä raakkuen.

Myös Andan majakkasaarella on kesäisin muutama korppi päivystämässä. Ikään kuin ne tietäisivät. Sen, että tarvitsen jotain kerrottavaa. Korppi kaikkine tarinoineen on safarioppaalle tärkeä. Mutta vain jos se on paikalla.

Näen korppeja melkein joka päivä. Ne on helppo tunnistaa. Ne ovat kuninkaallisia. Joskus tosin luulen korppia merikotkaksi. Virhearvioni imartelee merikotkia.

Viime vuonna ennen joulua ajelin kohti Kiirunaa. Kuuntelin Nick Cavea ja muistelin aikaisempia matkojani. Ja varsinkin yhtä matkaa. Sama musiikki, sama tie , sama maisema. Eri vuodenaika. Tullessani Torniojärven rantaan kaartuvaan kohtaan, näin tien varressa kuolleen poron. Ja paljon lintuja sen poronraadon kimpussa. Hiljensin hieman. Korpit nousivat siivilleen , hajaantuivat eri suuntiin.
-lauri-