KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

lørdag 6. november 2010

Lapsuus ja Nuoruus

Marraskuun alun maisema jouluun todella hyvissä ajoin virittyvässä Stön kalastajakylässä. Kalatehdas viikon touhusta rauhoittuneena.

Morgenstjerna vetää henkeä valmistautuen ensi viikon koitoksiin.


Uljas eläkeläisemme Leonora. Sen ura valaslaivana on ohi ja rouva saa eläkepäivillään keskittyä vuonoristeilyihin. Kunhan ensiksi lepäilee talvikauden meidän laiturissa.

Kahviossa on vilskettä..

Made in Stön rouvat ovat tyytyväisiä ns. joulunalus heehheh myyntiin.

Näkymä kahvioon sivuovelta käsin.

Kipparini syö Stö kafen spesiaaliannosta Fish and chips. Eilen me tuokin kolja pyydettiin, fileiksi pistettiin ja varta vasten kahviolle lahjoitettiin. Me ja monet muut ovat osallistuneet talkoisiin kahvilan ylläpitämiseksi. Stö Kafe Velferd on meidän kaikkien kyläläisten yhdessä synnyttämä lapsi. Aiomme pitää siitä hyvää huolta.

Pari tuntia sitten näytti tältä. Nyt on rauhallista.


Stön jouluinen avajaishässäkkä rauhoittuu. Olen kuvannut ja kirjoitellut tunnelmia. Haastatellut ihmisiä. Kehunut kovasti kahviotamme. Että tänne muullloinkin ihmisiä tulisi. Jos ei muuten, niin ihan vaan meitä tapaamaan. Ja kaiken maailman herkkuja syömään.

Koska ilman ulkopuolisia ei tämä kahvio kannata. Ja jos se ei kannata, silloin se voidaan taas sulkea. Kiinni oleva kahvio on surkea näky. Silloin me kaikki olemme orpoja.

Kahviomme on kalkkeutumaton valtimo kylän sydämeen. Kalkkeutunein suonin Stö kehon on vaikeaa toimia. Tänään Stön sydän sai tarpeeksi verta. Ei ollut merkkiäkään tukkeumista.

Satu ja Tuula molemmat minua pyysivät mukaan. Siksi kerron hieman lapsuudestani ja nuoruudestani. Ja olisin kyllä omin lupineni jossain vaiheessa kertonut pyytämättäkin.
-lauri-

Mitä vastasit kysymykseen “Mitä sinusta tulee isona?”

Ennen kouluikää halusin kalastajaksi. Kalastajasetäni Vilhon innoittamana. Sitten haaveeni oli puutarhuri. Sen jälkeen halusin biologiksi.Opiskelin biologiaa yhden vuoden. Se jäi siihen. Sitten opiskelin puutarhuriksi ja olinkin alalla 10v. Nyt olen siinä ensimmäisessä haaveessani. Yhä mietin mikä minusta tulee sitten kun olen isompi.

Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi Korkeajännitys ja Siivet. Nutturapääopettajattaret (Anteeksi ilmaus) eivät kunnioittaneet lukuintoani. Piirretyistä ehdoton suosikkini oli Kiviset ja Soraset. Silloin 60-luvulla, kun oli vaan yksi kanava ja tv mustavalkoinen.

Lempileikkejäsi? Ehdottomasti piilonen, minulla oli niin hyvät piilot navetan vintillä.

Parhaat synttärit ja miksi?
En muista mitenkään parhaita synttäreitäni. Ei oo jäänyt mieleen.


Mistä urheilusta pidit/harrastit? Pesäpalloa pelattiin jonkin verran. Siitä tykkäsin. Minusta jalkapallo oli tyhmää. Kaikkein mieluisin urheilulaji oli kuitenkin jääkiekko. Sitä me talvet pelattiin itse järven jäälle kolatulla pienellä kentällä. Mieluisin harrastukseni oli metsässä ja rannoilla oleminen, kalastaminen, sienestäminen ja marjastus myös. Myöhemmin olin innokas metsästäjä. Olen aina ollut kova lukemaan..

Ensimmäinen musiikki-idolisi?
No tietysti Hurriganes ja varsinkin Remu. Kyllä harmitti kun Tikkalanniemen pojat saivat joululahjaksi c-kasetin (Hurriganes Roadrunner) ja sitten niillä tapaninpäivänä kylässä ollessa pojat koko ajan sitä soittivat. Minulla ei ollut sitä mankkaakaan, joten turhaa olisi ollut kasetteja joululahjaksi toivoa. Toinen asia , joka hieman harmitti tässä muutama vuosi sitten, oli kun Arto Suomessa käydessään ja junalla Helsinkiin mennessään oli istunut melkein koko ajan ravintolavaunussa Remun pöydässä. Sillä on valokuvia todisteena :(

Paras lahja, jonka olet saanut?
Koiranpentu vanhemmiltani. Se oli beagle, silloin kun asuin kotona. Siis kotona kotona. Nimi oli omaperäisesti Ressu ja se eli 16- vuotiaaksi. Oli tosi kova ajamaan jänistä. Parhaana vuotena ammuin.. no jaa jääköön kehumatta. Kun muutin pois kotoa jäniksen metsästys jäi ja Ressusta tuli ensiksi vanhempieni koira ja sitten tilanpitoa jatkaneen veljeni. Aikuisena paras saamani lahja on ollut punamustaruudullinen, alunperin jollekin oslolaiselle rokkarille kuulunut, kaulaliina, jossa on lahjan antajan tuoksu niinku erittäin merkittävänä lisäboonuksena.

Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et ole vielä tehnyt?
Olisin halunnut jossain vaiheessa osata tanssia kunnolla ja olla rohkeampi. enkä niin ujo ja arka.
En vieläkään ole oppinut tanssimaan. Tuskin opinkaan. Suotta enää itseänsä rasittamaan.....

12 kommentarer:

  1. Olipa kiva lukea sinunkin lapsuudestasi.

    Tanssimaan voi oppia aikuisiallakin ;).

    SvarSlett
  2. Hej till er alla i Stö, olipa taas mukava saada piipahtaa teidän kahvilassa blogisi kautta, olin kuin kotonani ja tuin kovasti talkoita, ainakin hengessä! Leppoisan oloisia kuvia.
    Huomaan odottavani uusia juttuja ja viime aikoina olen suositellut sinun kirjoituksia usealle ihmiselle, jotka itse asiassa ovat suuntaamassa Vesteråleniin ensi kesän lomallaan! Saavat hyvää paikallistietoutta ja kivasti vähän kosketusta itse kylään.
    Ilma näyttää tuossa kalatehdaskuvassa ihanan tyyneltä, kuulaalta, jos olisin siellä niin luulen tähyileväni revontulien perään myöhemmin illalla, saas nähdä?
    Ai niin, olen kuullut väitettävän, että jos osaa kävellä niin oppii kyllä tanssimaan, eli no more excuses hyvä ihminen, rupeat vaan heiluttaa hipsejä ja houkuttele muita mukaan!
    Mulla tuo kävelykin tekee vähän tiukkaa...
    mukavia päiviä, terv Elisabeth

    SvarSlett
  3. Tuula:Kiitos, vaikka tuosta tanssiman oppimisesta en oo ihan varma. Jo nimi swingikurssi pelottaa kymmenine kokoontumisineen ja eri tasoisine kursseineen.Huhhuh :)

    Kiitos Elisabeth, meillä kävi todella paljon ihmisiä. Päiväni meni pöydästä toiseen kierrellessä ja ihmisiä jututtaessa.Jos huomenna on samanlainen tungos, niin sitten on luottavainen olo hiljaisempaan viikkoon lähdettäessä.
    Maanantaiksi näyttäisi myrskyä ja silloin testataan kahvion funktio paikallisten kokoontumispaikkana.
    Nythän suurin osa oli vierailijoita.
    Aion jatkossakin päivittää kahviotilannetta. Seuraava tapaus huomisen jälkeen on ensi viikonlopun joulumarkkinat osa 2 ja lauantai illan iltahämärässä tilaisuus osa 2. Perjantaina olemme Nyksundissa.
    Ai, että tanssiko muka yhtä helppoa kuin käveleminen? Ja kenetkä minä muka mukaan saisin. Ja sitäpaitsi ollaan usein niinä kurssi iltoina merellä ja...

    SvarSlett
  4. Onko teillä siis kahvio joka viikonloppu auki? Ja mistä ne ei-paikalliset löytävät tiensä sinne talvisin?

    Se on muuten mukavaa kun aina voi muuttaa - ainakin jonkin verran - suuntaa vaikka isommaksihan tässä koko ajan tullaan. Tulevia seikkailuita on aina hauska suunnitella, ja vaikka nautinkin työstäni niin silti on mukava miettiä että mitäköhän seuraavaksi :)

    Ja hei koskaan ei ole liian myöhä oppia tanssimaan! Nyt lopetat nuo tekosyiden keksimisen ja lähdet sinne kurssille.. :)

    SvarSlett
  5. Meidän kahvio on auki kuutena päivänä viikossa.Pääsiäiseen saakka. Normaalisti ei sunnuntaisin, mutta nyt kun käsityöläiset pitävät ne joulumyyjäisensä siinä viereisessä kaupassaan, niin saamme paljon asiakkaita siinä samalla.
    Siinä onkin haaste saada muut kuin Støläiset tänne.
    Se on yksi askareistani pitää kahviota esillä, ihmisten tietoisuudessa. Sitten meidän yhdistys Avletto järjestää tilaisuuksiaan myös.
    Eiköhän me saada se toimimaan.
    Olet siis sinäkin sitä mieltä että tanssikurrsille :)
    Osaatkos ite swingiä, norjalaista kansantanssia :)
    Oikeassa olet Satu, minäkään en mitenkään voi kuvitella kulloistakin elämäntilannettani siksi lopulliseksi, vaikka kuinka siitä nauttisinkin. Sen verran levottomat geenit mulla.

    SvarSlett
  6. Uusia puolia Laurista. Aika lailla samaksi ihmiseksi olet tunnistettavissa vieläkin, ainakin blogin perusteella ;)

    SvarSlett
  7. Kiitos Heli.Niin blogista välittyvä ja se, joka täällä laivassa istuu ja kirjoittaa,ovat sama persoona, mutta ehkä hieman eri painotuksin. Ja tietyin rajauksin :)

    SvarSlett
  8. Ei ole tullut swingattua ei! En ole muuten vielä edes nähnyt norjalaisten tanssivan tätä kansantanssiaan. :)

    SvarSlett
  9. Sitten kun menette johonkin sellaiseen tilaisuuteen, kantrimusiikkipainotteiseen siis, ja katsotte niiden viimeisen päälle hiottuja liikkeitä, niin ymmärrätte, että kynnys aloittaa tanssiharrastus, mennä itse kokeilemaan, on korkea.
    Olisihan se hyvä osata, ilman muuta. Kun kyllä niillä taitureilla, niinkuin nyt yhdellä kalastajalla, Øyland siimalaivan Kjellillä, näkyy olevan itsetunto kohdallaan. Urallaan se on jo edennyt niin pitkälle, että itse saa pitää vasta- alkajien kursseja. Ja on siellä vaativillakin kursseilla melkein apuohjaaja.

    Onkohan swing vähän samaa kuin Suomessa 60-ja 70-luvuilla tango ja humppa. Lähinnä maalaisten juttu. Ei oo tullut sitä tarkempaan pohdittua.
    Meillä näitä Danse Gala tilaisuuksia, kokonaisen viikonlopun tai ainakin iltapäivän kestäviä, urheiluhalleissa tai leirintäalueilla pidettäviä on useita.
    Huipentumana tietysti syyskuun alun Leknesin countrtyfestarit, yhdet pohjoismaiden suurimmista.

    SvarSlett
  10. Voi kun ihanaa että swingi ja ajatus swingikurssista on joillekin muillekin kauhistus! ;) Luulin olevani ainoa lajiani! KAIKKI tanssii swingiä. Ja jotkut tanssii sitä KAIKKEEN musiikkiin! (Itse asiassa viimeksi eilen mietin autossa Nightwishiä kuunnellessa että varmaan norski sovittaisi siihenkin swingiaskeleet.)

    Kyllä sinne kurssille pitäisi oikeasti mennä. Mutta ketä siellä sitten olisi kun kaikki osaavat?? Paitsi minä. ;D

    SvarSlett
  11. Pitäisi varmaan muuttaa sinne Kirkenesiin, niin uskaltaisit tulla mukaan. Onkos siellä viikonloppupikakursseja. Se Øylandin Kjellikin kun valehtelee, että ihan helppoa. Ja sitten kun esim pikujouluissa muutama vuosi sitten seurasin sen menoa, niin ei varmaan tullut itselle yhtään suorituspaineita. Ei. Onneksi silloin ei ollut naisten haku, niin ei tarvinnut ihan piiloon mennä. Noh suuretpa on luulot minulla.
    Toivotavasti et missään tilanteessa, millään tavalla ainakaan Nightwishiäsi tuo esille mahdollisena Danse Kveldin musiikillisena höysteenä.
    Säästyt paljolta:)

    SvarSlett
  12. Kiva lukea lapsuusjuttujasi:) Ja minä olen samaa mieltä. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia tanssimaan. Se on minullakin siellä "haluaisin oppia" listalla. Käytiin sellainen muutaman kerran häätanssikurssi ja se oli TOSI kiva! Ja satuttiin olemaan kurssin ainoat osallistujat eli saatiin ihan privakurssi:) Mutta millä ajalla, mihin lapset jne? NO ehkä jonain päivänä?

    SvarSlett