Lakanetsintäreissuilla voi nauttia Vesterålenin kauniista maisemista. Serpentiinitiet, järvet ja jyrkät vuoret antavat vaikutelman karusta ja rehevästä maakunnasta.
Laiduntaviin lampaisiinkin voi törmätä.
Yksi minun suosikkipaikoista Borgarnesin niemi laskuvesirannan takana.
Marja jonka poiminta ei Norjassa ole sallittua jokamiehen oikeuden perusteella.
Alkukaudesta säästeliäästi syöden lakkahilloni riittää koko vuodeksi.
Morgenstjerna 25.8. Aurinkoinen sää, toistakymmentä astetta, taivas on pilvetön. Harmi kun ei päästä merelle . Tuulee koillisesta iltaaa kohden kiihtyen. Kukaan laivoista ei ollut eilen merellä. Valassafarin Arctic Whale 1 joutui sekin kääntymään valasretkeltään kesken matkan kotisatamaan. Se on luonto,onneksi, joka puhuu ja määrittelee raamit askareillemme.
Eilinen iltapäivä meni Borgarnesin niemeä samoillessa. Täällä , niinkuin muuallakin Norjassa , on sellainen ikivanha sääntö , että lakanpoiminta on maanomistajan oikeus. Muilla ei ole ilman lupaa mitään asiaa lakkamaille. En sano lakkasoille, kun ainakin Vesterålenissa lakat, johtuen 2000 millin vuotuisesta sademäärästä, voivat kasvaa yllättävissäkin, kuiviksi luulluissa paikoissa. Mäennyppylöillä ja hiekkakankaan oloisilla nummilla, kivikoitten kupeissa ja rantapenkoissa ja varsinkin teitten varsilla.
Lakanpoimintaa voi aivan hyvin harrastaa pikkukengissä. Ja lakka-apajien keskelle, niinkuin Borgarnesin kuivaan kanervikkoon, voi heittäytyä makoilemaan jos poiminta sattuu kovasti ramaisemaan.
Niin minä yleensä josssain vaiheessa poimintaa teen , jos sää vaan sallii. Kehoni on alkanut kaivata taukoilua, kiireet ovat katoamassa ja tehot harrastuksista. Vapauttavaa.
Tähän aikaan, elokuun lopussa, kun lakkasesonki alkaa olla paketissa, uhmaan maanomistajan oikeutta lakkoihinsa. Borgarnesin niemen lakat jäisivät joka vuosi maahan varisemaan ja sinne mätänemään, jos en minä jossain vaiheessa astioineni hyökkäisi. Niemi ei ole kovin satoisa, lakkoja siellä täällä, mutta maasto on miellyttävää ja samalla löytää siihen toiseen astiaan mustikoita. Ja aina joitain sieniä kastiketarpeiksi.
Innokkaasti Borgarnesia risteilemällä talven marjat saa varmistettua. Eilen sain kasaan 3 litraa lakkoja ja jotain 2 mustikoita. Lisäksi näin riekkopoikueita ja ylitseni lensi useita parvia merihanhia. Eivät ne enää säväytä se riistan paljous, niinkuin vielä kymmenen vuotta sitten. Sienestys ja marjastus ovat saalistajan mielessä syrjäyttäneet metsästyksen aikaa sitten.
Nykyään tulee ammuttua ainoastaan muutama riekko ja kiiruna syksyisin. Kun niin kovasti riekonrinnasta tykkään, muuten varmaan niittenkin tappaminen jäisi tekemättä.
Sen verran monen luonnon elävän elämän päättyminen on vuoden mittaan minun vastuulla, ettei siihen listaan enää paljon täydennystä kaipaa. Luulenkin , että varmin keino esim sairaalloisen innokkaalle urheilukalastajalle tai metsästäjälle päästä addiktiostaan eroon , olisi ryhtyä ammattikalastajaksi :)
Lakkojen käsittämätön asema kiellettynä marjana, Oksnesin kunta mm. arpoo ne 4 onnellista joilla on oikeus lakanpoimintaan kunnan mailla, on minusta kummallista. Lakasta on tehty marjaa suurempi. Mieluummin maahan variskoon ja sinne mädätköön kuin maattoman joulua ja muita juhlia juhlistakoon. Ok, halukkaat syökööt paikanpäällä, siellä maastossa, niin paljon kuin haluavat, ottakoot vaikka rømmet ja sokerit tai kermat ja vispilän mukaansa ja ihan astioista marjansa nauttikoot, mutta kotiin kultaisia marjoja ei ole lupa ottaminen.
Lakka on pinttymä ja pinttymistä on vaikea päästä eroon. Pinttymä saa täällä joskus suhteeettomat mittasuhteet. Niinkuin erään kylän maanomistajien maaliskuisessa kokouksessa muutama vuosi sitten. Siinä kun pohdittiin mitä tehdä, että asiattomat pysyisivät lakka-apajilta poissa. Sillä nyt ei ole väliä, että ei siellä kukaan koskaan ketään asiattomia havainnut.
Valtuutettiin muutama nikkarointitaitoinen tekemään hienoja puisia tauluja. Tauluissa luki "MOLTE PLUKKING FORBUDT".(Lakanpoiminta kielletty) Taulut piti hyvissä ajoin useaan paikkaan tien varteen asettaman. Niin että kaiki varmasti tajuaisivat. Kielletty mikä kielletty :)
Hienot taulut loistivat kesän ajan kylätien vartta koristamassa. Ja niillä oli toivottu vaikutus. Kukaan ei sinäkään vuonna omin lupinensa lakkoja poiminut. Kyläelukka oli saanut ärjäistä ja kyntensä näyttää.
Sen verran tehokas tämä huolella suunniteltu plakaatikampanja oli ja vaikutus pitkäaikainen, että sen jälkeen niitä ei ole tien varsille tarvinnut asettaa. Luvattomat poimijat ovat pysyneet poissa. Ja lakat saaneet rauhassa varista maahan. Mutta eivät sentään ihan kaikki...
Sillä kyllä minä loppukaudesta osani haen, myös sen vuoksi, että joku sattuis näkemään ja asian kyläneuvoston tietoon saattamaan. Ehkäpä ensi kesänä ne hienot , oikein perinteisen norjalaisen koristemaalauksen ja tyyliteltyjen kirjainten avulla askarrellut kauniit taulut taas ilmestyisivät satunnaisen tielläliikkujan iloksi :)
Nyt on kaivettava astiat esiin ja lähdettävä lakkoja poimimaan. Taidan ottaa poikani mukaan. Että näen tuoreen manttaalin omistajan reaktion. Kun se kyläneuvoston jäsenenä on todistamassa rikoksen tapahtuvan. heehhehheheh.
-lauri-
Kuvat: Maija Karppinen
Ingen kommentarer:
Legg inn en kommentar