Varstad Gård Gisløy

Varstad Gård Gisløy
Ketojen hoitoa.

søndag 29. august 2010

Top 5 lista 80 vuoden iän saavuttavista eläväisistä

Kuvissa top 5 listan voittaja, aika usein laumoissa viihtyvä ihminen tarkkailemassa listan kakkossijalle yltänyttä kaskelottia. Aikuiset kaskelottiurokset elävät, toisin kuin useimmat ihmiset, erakkoelämää ja ovat vain harvoin läheisissä tekemisissä lajitovereittensa kanssa (lisääntymisaikaa lukuunottamatta)


Sand 30.8. Tyyni sää.Lämpötila 10 astetta. Kirkas taivas. Päivällä paistaa aurinko.
Osa siimalaivoista oli lauantaina merellä, saaliit hyviä jopa yli 100 kiloa /siima. Minä olin kesän viimeisellä safarilla. Näimme 4 eri kaskelottia yhteensä 6 kertaa. Tulomatkalla hyvin pieni kolmemetrinen lahtivalas ilahdutti meitä aivan aallonmurtajann ulkopuolella. Perjantaina olimme kalassa ja saimme huippusaaliin, yli 6tonnia, vastoin kaikkia odotuksia.

Niin siinä kävi, että kun aloin pistämään kipparin tunnelmiin perustuvia skenaarioita blogiini kaikki muuttuikin täysin päinvastaiseksi. Saimme ennätyssaaliin ja puheet Ruijaan lähdöstä lakkasivat siihen. Kun tämänkertaisen kalareissun iltarupeama antoi lisäksi mukavat 3500 kiloa, niin saa tässä ainakin pari kolme viikkoa keskittyä Stø elämään. Varsinkin jos meidän kohta vetämä aamuapaja olisi yhtä hyvä kuin se illan viimeinen.

Oon tässä kalapaikalle seilatessa pohtinut kaikkea mahdollista, myös elämän pituutta. Asia pullahti mieleeni toissapäivän valassafarista. Valasalueelle ajettaessa minä aina yritän löytää elukoista jotain erikoista kerrottavaa, sellaista joka on just sille lajille tyypillistä. Sellaista joka jää mieleen.
Yksi kiitollisimmista kohteista on myrskylintu. Sillä kun on vaikka kuinka monta uskomatonta ominaisuutta. Kyllä siitä taitavasta lentäjästä mielellään tarinoi. Voi vaikka kertoa sellaisen käsittämättömän asian kuin että myrskylintu juo merivettä ainoana meillä asuvana lintuna. Ja että pesästä lähdön jälkeen se elää 7 vuotta merellä, käymättä kertaakaan maissa. Ja että lintu voi elää jopa 80 vuotiaaksi.
Kaskelottikin voi elää 80 vuotiaaksi. Ja jotkut muut valaat pitkälti yli satavuotiaiksi.

Koska tykkään kovasti listoista ja tilastoista, niin olen laatinut suosikkilistani Vesterålenin eläväisistä, niistä jotka voivat saavuttaa maagisen 80 vuoden iän. Valintaperusteenani on eläväisen kiehtovuus ja erikoisuus, ulkonäkö, kummalliset elintavat tai käyttäytyminen.

TOP 5 KAHDEKSANKYMPPISET:

5. sija menee koivulle
4.sija kuuluu puna-ahvenelle
3.sijalle yltää myrskylintu
2. sijan saavuttaa kaskelotti
Listani aivan ylivoimainen ykkönen kiehtovuudessaan ja erikoisuudessaan on ihminen
-lauri-

8 kommentarer:

  1. Mielenkiintoisia faktoja taas! Tässä tulee muuten mulle hyvä kielitreeni kun yritän aina kertoa näitä valas- kala- ja lintujuttuja eteenpäin miehelleni. Eläinten ja kasvien suomi-englanti käännökset on multa vähän englanniksi hukassa joten saan aina Wikipedian/sanakirjan kanssa tavailla nimiä englanniksi. Ehkä ne kohta jäävät muistiin... :)

    Ihmisistä puheen ollen mielenkiintoista on myös se missä ne maailman vanhimmat ihmiset "kasvavat". Tästä oli joskus juttua National Geographicissa. Kaikkia faktoja tarkemmin muistamatta TOP5 listalla oli ainakin Japanissa joku paikka ja Italialainen pikkukylä. Yksi syy näiden italialaisten pitkälle iälle oli se että 3-4 sukupolvea asui yhdessä, joten vanhukset eivät jääneet yksin heitteille vaan heillä oli tärkeä rooli yhteisössä aivan loppuun asti. Tuli vaan mieleen tuosta kaskelottien yksin elämisestä. Täytyisipä kaivaa tuokin juttu esille ja tarkistaa ne faktat ihan kunnolla .)

    SvarSlett
  2. Juu , se olis mielenkiintoista nähdä. Islantilaiset miehet taitavat elää pisimpään kun katsotaan koko kansaa, tai ovat ainakin joskus olleet kärjessä.
    Minähän voisin kans laittaa blogiini tässä kohta tärkeimpien lintujen , kalojen ja valaitten nimet eri kielillä.
    Kun meillä on firmassa ne listat.
    Kiitti kommentistas kun tuli asia esille. Milan Iktyonomiaa sivuilla kesäkuussa oli jo aika paljon nimiä eri kieleillä.
    Osa niistä uroskaskeloteista ei enää mene etelään silloin kun ne ovat niin vanhoja, että kokevat ettei siellä naaraiden luona enää ole mitään tekemistä. Ne kuolevat täällä ja ajautuvat rannoille.
    Meillä on tuossa naapurikylässä eräs taiteilija joka niistä luista tekee kaikenlaisia kauniita kyhäelmiä.
    Tämä niinkuin tiedoksi ja valaissa pysyäkseni.

    SvarSlett
  3. Puna-ahven ja myrskylintu tulivat ainakin minulle yllätyksenä tuossa listalla. Jotenkin en ole koskaan ajatellut, että kalat tai linnut voisivat elää niin vanhoiksi - ehkä nyt jotain papukaijaa lukuunottamatta :)

    SvarSlett
  4. Ja entäs valaista Grönlannin valas. Voi elää yli 200 -vuotiaaksi sanovat minua viisaammat ja niitä valaita tutkineet.
    Myrskylintu ja puna-ahven olivat aikoinaan minullekin yllätys. Puna-ahven on muutenkin erikoinen, kun se synnyttää eläviä poikasia niin kuin hait.
    Puna- ahvenen iän voi karkeasti määritellä siten , että yksi pituussentti vastaa yhtä vuotta.
    Puolen metrin puna- ahven ei oo niin hirveän suuri harvinaisuus ja se on kuitenkin jo 50 vuotias.
    Meidän luonnossa esiintyvistä maalinnuista vanhimmaksi voi elää korppi, 60 vuotiaaksi.

    SvarSlett
  5. Oho! No enpä olisi itse veikannut tuosta listasta muiden kuin koivun ja ihmisen pystyvän pääsevän lähellekään 80 vuotta. :D

    Mutta tässä tuli just muistaakseni lauantaina telkkarista jotain dokkaria jossa näytettiin mm. holkeria (ei Harria vaan sitä haita). Siinä on semmoinen kala jossa KAIKKI näytti olevan hidasta. :) Sen takia kai se elää niin kauan. Telkkarissa mainittiin jotain paristasadasta vuodesta mutta Wikipedian mukaan se ehkä voi elää jopa 400 vuotta. Eipä siinä silloin niin kiire olekaan mihinkään kun kerran aikaa on sen verran paljon...

    SvarSlett
  6. Ohhoh tuotapa en minä tiennyt.Vastaavasti sen oon kuullut, että päästäinen elää vain jotain vuoden, se liikkuu ihan älyttömän nopeasti ja sydänkin hakkaa yli 200 kertaa minuutissa.
    Sillä elukalla mahtaa olla kiire kokea asioita. Äkkinäinen luulis , että stressihän siinä tulee.

    SvarSlett
  7. Hei muuten laita ihmeessä se ENG-FIN-ENG lista nimistä! Milan blogista kyllä kanssa niitä katsoin, mutta mitä kattavampi sen parempi. Pääsee laiska kääntäjä näin helpommalla... :)

    SvarSlett
  8. Ok Satu. Alanpa sitä rustailemaan. Olemme nyt satamassa, kalanvastaanoton laiturissa odottamassa viime yön saaliin luovutusta.Ajattelimme ekaks mennä merelle aamuapajille, mutta tuulee liikaa. Ja kun kerran on tullut herättyä kahvia keittämään, niin voin uudelleen nukkumisen asemasta aivan tehdä sen listan.:)
    Niistä meidän safarilla nähtävistä elävistä nyt aluksi.

    SvarSlett