KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

mandag 27. september 2010

Rannikkovartioston luutnantit pistäytyvät kylässä

Merivoimien kelluntapukuisia miehiä ilmaantui laivamme. Kumivene heidät toi.

Papereitten , asiakirjojen ja saalistietojen tarkkailu aloitettiin välittömästi.

Me nostimme luutnanttien tarkkaillessa 300 kiloa kalaa laivaan.

Sitten ystävämme tarkistivat nuotan.

Onko kaikinpuolin laillinen vai pitääkö kirjoittaa ukaasi puutteiden korjaamiseksi.

Nuotan perien ja säkin silmäkoko ei saa olla liian pieni.

Pyydystettyjen kalojen tulee olla mitat täyttäviä.

Tarkastusraportista ilmenee mitä on tehty ja mitä havaittu. Laiva saa oman kappaleen muistoksi.

Saalispäiväkirja on oltava täytetty ja saalistietojen on oltava yhteneväiset kalatehtaan mittausten kanssa.

Kahvien jälkeen upseereillemme tuli noutaja.

Kumiveneeseen hyppäämistä on näköjään merivoimien taistelukoulussa harjoiteltu.

Kun tarkastus oli ohi, suuntasimme kantille. Eka apaja antoi vain 300 kiloia seitiä ja turskaa. Olimme pettyneitä.
'
Onneksi joukossa oli mustekala.

Mielenkiintoinen tuttavuus, muisto esihistoriasta,

On se hurja.


Egga eli suomeksi kantti 27.9. Leuto sää, sataa tihkua. Tuulee etelänpuolelta joitain metrejä sekunnissa.Saimme hietikolla 300 kiloa koljaa, kun emme me Luutnattien iltakahvitteluilta kerenneet kuin yhden apajan vetämään.

Selviydyimme Norjan kuninkaallisen merivartioston nuorten upseerien tarkastuskäynnistä vähäisin vaurioin . Herrat luutnantit tulivat partioalus Farm:in zodiac kumiveneellä katsastamaan mitä me oikein merellä puuhaamme. Onko nuottamme liian iso, sen perät liian tiheät ja vaärällä tavalla nuottaan kiinnitetyt sekä onkos sitä tarttunut mukaan alamittaisia kaloja.
Aina yritetäään saada selville tietoinen tai epähuomiossa tapahtuva lainrikkominen.
Saalispäiväkirjankin pitää olla kunnossa. Siten , että ennen kalanluovutusta mustekynällä kirjoitettu saalismäärä on yhtä virallisen punnitustuloksen kanssa.
Kalastajilla on paljon asioita muistetavanaan. Ja luutnanteilla yhtä paljon tarkastettavanaan.
Meillä vierailleet upseerit olivat mukavia nuoria, vastikään sotakouluistaan valmistuneita. Melkeinpä poikasia. Ei niiden kanssa ollut mitään vaikeuksia. Kaikki oli kunnossa ja kahvitkin tuli sitten lopuksi juotua.
Siinä vierailun aikana rakettien ampumisen ja isojen poikien sotaleikkimisen aiheuttama kiukkuni laimentui. Niin etten sitten viitsinytkään kysellä, että mitä järkeä on sillä tavalla meriä sulkea ja rehellistä työntekoa vaikeuttaa.
Mitä se olisi hyödyttänyt.Pojathan tekevät mitä isommat herrat käskevät. Sehän on kunnioitettavaa, jos tekee työnsä mahdollisimman hyvin ammattiylpeyttä osoittaen. Niinhän mekin teemme.
Vierailun lopuksi annoin luutnanteille tuliaisia partioalus Farmiin vietäväksi. Kolja- turska- ja seitifileitä. Kylläpä kelpaa meriä vartioida kun on massu täynnä Morgenstjernen pyytämää laatukalaa.
-lauri-

6 kommentarer:

  1. Mielenkiintoista tietää erilaisista jutuista. Antoivat kuvata.

    SvarSlett
  2. Joo, ja antoivat luvan kirjoittaa. Mukavia poikia, ehkä hieman innokkaita niinkuin pitääkin, kun onhan kalastajissakin jos jonkinlaista vipeltäjää.Ja ysityisyritteliäisyyttäkin ohi virallisen saattaa jossainpäin joskus esiintyä.

    SvarSlett
  3. :) Käykö teillä usein pojat tarkastuksilla? Aika jänniä juttuja katsastavat mitä ei maallikolle tule edes tietenkään mieleen!

    SvarSlett
  4. Ensimmäinen tarkastus merellä minun kipparin uran aikana. Satamassahan meidät on nuuskittu monta kertaa. Silloin merivartiosta ja ministeriö tekevät yhteisiä tarkastusiskuja.
    Elintarvikevirastolla on sitten omat kontrollinsa.
    Tutkijat tulevat joskus mittaamaan saaliskaloja, mutta heillä ei ole viranomaisagendaa ainoastaan tieteellinen.

    Tarkastus oli oikein mukava kokemus. Osoitus todella rautaisesta ammattitaidosta ja asiakaslähtöisestä palveluhebgestä.

    Ja avoimuudesta kun nuori herra luutnantti sanoi , että kuvaa vaan ja julkaise, että se on hyvä että toimintamme näkyy.

    SvarSlett
  5. Siis en minä ole kippari, kirjoitin väärin.Se kippari on kyllä Harry :)

    SvarSlett