Leppävirta Perjantai 12.3 Kello 08.15. Toissapäivän saalis 300 kiloa kahdessa apajassa. Kokonaissaalis talvikaudella 2010 80 tonnia turskaa ja 30 tonnia koljaa ja seitiä. Joitakin satoja kiloja muuta sivusaalista, ns.ruotokaloja. Turskakiintiötä jäljellä pääsiäisen jälkeen kalastettavaksi
20 tonnnia.
Täällä on älyttömästi lunta. Aittarakennnus näyttää olevan lumen osittain lumen peitossa. Ja tiet tänne tullessa olivat kuin kelkkailurännejä korkeine lumipenkkoineen. Ajaminen pimeässä tuntui turvalliselta. Löhöilen sohvalla, syön karjalanpiirakoita ja katselen ulos lumiselle lammelle.
Viimeistään nyt on uskottava, että talvikalastuskausi 2010 mun ja poikani osalta on ohi.
Kausi oli hyvä. Määrällisesti paras Morgenstjernen historiassa. Rahallisesti yksi parhaita.
Kun lisäksi saimme kauden aikana maailmanennätyspituisen Molvan 210 cm ja olemme tällä hetkellä toisena konjakkiturskakilpailussa 33 kilon kalalla, voimme olla näihin ns. urheilukalastussaavutuksiimmekin hyvin tyytyväisiä.
Kalastuksen lisäksi myös kesävarastot on talven mittaan tullut täytettyä. Kuivakalat ripustettua ja kalliokalat kuivasuolattua. Tuliaisfileitä kerryttelin pakkaseen viime viikkoina ja viimeiset, tuoreena tuotavat turskat fileoin toissapäivänä, just enne lähtöä.
Tuliaiskalojen kanssa on oltava tarkkana. Norjasta saa viedä vain 15 kiloa filettä henkeä kohden.
Matka sujui hyvin , kun raja lopulta saatiin auki. Matkamme eka etappi Kiirunaan meni lumipyryssä , mutta kuitenkin suhteellisen vähälumisia teitä ajaessa. Kiirunassa oli Kiirunalle tavanomainen talvi.Tänä vuonna talvi on tosin ollut kaikkialla samanlainen Kiirunatalvi. Talvi ei kuitenkaan tunkeutunut talvipatsin lämpöön. Luksussänky tuntui mahtavalta kahden kuukauden laiva-asumisen jälkeen.
Tykkään Kiirunasta. se on kolmen kulttuurin kohtauspaikka:Suomen Saamen ja Ruotsin vaikutus näkyy. Kiiruna on myös ideologinen ja elämänkatsomuksellinen sekoittuma kun monet uskonnolliset liikkeet ovat seuduilla vaikuttaneet, saamelaisuus on voimakkaasti esillä ja taiteilijat ja kirjailijat ovat saaneet inspiraatiotansa myös täältä.
Selma Lagerlöf, Ruotsin kirjailijakuningatar oli Kiirunasta ja ympäröivistä tuntureista niin haltioissaan että sijoitti peukaloisen retkien johtajahanhen Akkan ynnä laumansa Nikkaluotkan maisemiin.
Hollantilaiset, jotka ovat poikkeuksetta Peukaloisen retkensä lapsena kuulleet tai lukeneet. Jopa paljon tarkempaan kuin me pohjoismaalaiset, tulevatkin monilukuisina Kebnekaisen maisemiin vaeltelemaan. Kokemaan sen saman minkä johtajahanhi Akka parvineen. Kungsleden on hyvin lapsiperheillekin sopiva vaellus Pohjois Ruotsin maisemissa. Maasto on tasaisempaa ja helpompikulkuista kuin meilllä Norjassa. Sitten alempana on niitä metsäisiäkin alueita.
Peukaloisen retket on niin kiehtova tarina ja siitä tehty piirroselokuva niin mukaansa tempaava , että suosittelenkin kirjan lukemista ennen Kiirunan erämaihin, tai miksei muuallekin Ruotsiin, menoa. Sen jälkeen se matka on sitten tehtävä. Jos ei Kiirunan tienoille niin sitten Gotlantiin mikä sekin kuvataan niin hienosti Peukaloisen retkissä.
Kiirunasta ajoimme suomalaiskylien kautta Pajalaan. Oon kovasti mielistyny Vittangin Pajalan seutujen teihin. Euroopan viimeiset kunnon metsoalueet sijaitsevat ihan siinä ympärillä. Kuusamo ja Koillismaa yleensä käsitetään metsälintuparatiisiksi , mutta ei minusta Pajalaa voita mikään. Ei tarvitse kun ajella keväällä soidinaikaan niin metsoja ja koppeloita näkee tiepuolessa yhtenään.
Kun seurailee noita erämaateitä, niin sitä tulee vaistomaisesti siinä samalla seurattua ympäröivää luontoa. Eilen tarkkaavaisuutemme palkittiin,kun huomasimme tienpenkalla lankoihin lentäneen vielä lämpimän metson, yhden jäätyneen, joka oli jäänyt aiemmin auton alle ja lisäksi koppelon. Kaikki muutaman kymmenen kilometrin matkalla.
Erämaatiet ovat liikenteen vuoksi kiitollisia asuinympäristöjä ketuille ja korpeille. Aika usein näkee korppeja aterioimassa porojen ja jänisten raadoilla. Pienemmistä elukoista huolehtii yleensä kettu. Korppi on viisas ja älykäs ja pohjoismaisessa mytologiassa pyhä lintu, mutta on jostain syystä vajonnut halveksittujen ja vihattujen joukkoon. Pitäisi olla kiitollinen tuollaiselle siisteystoimihenkilölle ja terveyspoliisille.
Pajalassa kävimme Cafe Novassa.Mielenkiintoinen kahvila ja pysähtymisen arvoinen paikka. Siellä voi lukea meänkielen uutisia, ranskalaisia taidelehtiä ja hyvällä tuurilla kuulla kolmen kielen sointuja samallla kun nauttii erikoiskahveista ja luksusleivonnaisista tässä Lars Leevi Lestadiuksen kotikirkonkylässä.
On siinä kontrastia kerrakseen. Melkein kuin mereltä Pariisiin.
Pajalasta alaspäin Torniojoen rantaa ajellessa kannattaa valita Ruotsin puoli jos on kova liikenne. Me menimme Pellosta Suomen puolelle ja kuuntelimme huoltoasemalla viereisen pöydän miesten lohikuulumisia. Ne samat kaverit siellä aina istuvat lohiaan uistelemassa ja tarinoitaan kiehtovalla murteellaan kertomassa.
Ruotsin lapin suomalaisten puhuma meän kieli ja Norjaan muuttaneiden suomalaisten Kveenien kieli kveeni tai toiselta nimeltään kainu muistuttaa kovasti tätä huoltoaseman kalatarinoitten murretta.
Kun ajan Pellosta alas , pysähdyn yleensä pienissä baareissa tai huoltosemilla kahvikupposelle. Niin kiire minulla ei ikinä ole, että joutuisin lempipysähdyksistäni tinkimään. Näissä paikoissa kun voi tehdä aikamatkan Suomeen, Siihen maahan, jota ei kohta ole. Siihen kiireettömään. Ei sitä pubitunnelmaa tartte sen kauempaa lähteä hakemaan kuin esim Puolivälin baarista.
Baari sijaitsee Pyhännän ja Vieremän puolessavälissä ja vie matkamiehen kerralla kuuskytluvun linja autoasematunnelmiin, matkahuollon baariin. Täytetyt patinoituneet oravat ja teeret ja metsot kelossa kiikkumassa ja suihkulähde tuovat oman tunnelmansa.
Samoin kuin koko seinän peittävä Kalliovuoritapetti sekä ylätason villin lännen saluuna takkoineen.
Baarin seinillä on lisäksi näkyvissä yläsavolaisen panimon tuotteiden myynniedistämisjulisteita nokkeline iskulauseineen. Osa vänrikki Ståhlin tarinoista tuttuja.
Puolivälin baari on niin loistava paikka, että sinne vois helposti unohtua oppikouluaikojen nostalgisiin tunnelmiin. Ainoa mitä kaipais on viidenkymmenen pennin pajatso.
Vähän samantapainen on Siilinjärven Pöljän viitostupa. Paikalliset ja matkalaiset sielläkin kohtaavat leppoisissa merkeissä. Kunhan viitostuvan nurkkapuun täytetty metso vielä joitakin kymmeniä vuosia pyöiröhirsibaarin patinoituu ja kärppä siitä painovoiman vaikutuksesta notkistuu, niin ollaan matkalla oikeaan suuntaan.
Viitostuvan kaurapuuro on ainakin aivan loistavaa . Ja palvelu savolaisen lupsakkaa.
Kippari soitti tässä kirjoittaessa ja kysyi kuulumisia. Siellä on kova lumimyräkkä , joten oikeeseen aikaan lähdettiin. Saas nähdä millainen on sitten keli Islannissa. Kun sinne meen. Pääseekö merelle.
Ajattelin käydä tutustumassa kuinka se veljeskansa lännessä oikein kalastaa ja elelee. Jospa meillä ois jotain opittavaa tai jotain annettavaa. Ainakin tulee nähtyä meritunnelmia ja turskanpyyntiä vähän toisesta näkökulmasta.
Mun lento lähtee sunnuntaina ja jos kaikki menee niin kuin oon miettiny, niin kirjoittelen tunnelmia Pohjois Atlantin toiselta puolelta. Heimayn kalastajakylästä Vestmannasaarilta jo tiistaina. Halpa kruunu kun mahdollista kohtuuhintaiset matkat.
-lauri-
Ingen kommentarer:
Legg inn en kommentar