Koljan pyynnistä

Tiistai 2. maaliskuuta 2010. Klo 05.45.Matkalla Langeneseggan matalikolle. Rauhallista idänpuoleista tuulta 8 metriä sekunnissa. Pakkasta muutama aste.Tulee kaunis päivä.
Eilen saimme hietikolta 4 tonnia, joista 800 kiloa koljaa.
Kokonaisturskasaalis tänä vuonna 71 t. Ennen pääsiäislomaa kalastettavaa vajaa 10 t


Selvisimme viime viikon kalastuksesta kunnialla, erityisen vaikeista olosuhteista huolimatta. Tiistain pakkaspäivä tulee jäämään mieliimme jonain aivan erityisenä. Toisaalta loppuviikon hietikkokalastus samalla tavalla. Saimme silloin tosi suurta kalaa ja mukavasti sivusaaliina koljaa.Torstain merikerralla pientä alle neljän kilon turskaa oli saaliistamme ainoastaan 5 %

Miehistömme , minä ja poikani, alkaa olla lomatunnelmissa ja suhtautuu ristiriitaisesti näihin viimeisiin kalastusreissuihin.
Toisaalta haluaisimme pyytää mahdollisimman paljon koljaa ja pitkittää loman alkua. Se olisi järkevintä, satsata siihen vapaasti kalastettevaan ja säästää kiintiöturskaa. Ja tienata enemmän.

Toisaalta olisi mukava saada suursaalis turskaa tänään ja päästä ansaitulle lomalle totuttelemaan normaalin ihmisen elämään. Kaipuu maihin tulee aina yllättäen ja meri alkaa kyllästyttämään. Niin on käynyt joka vuosi.
Kuukauden pääsiäisloma sitten palauttaa kaipuun merelle. Sitä kun aina kaipaa jonnekin. Loman loppupäivät ovatkin hermostunutta oloa meririippuvuuden painaessa kovasti päälle.

Tasan vuosi sitten olimme samanlaisissa fiiliksissä, kun ajoimme just samaa reittiä, samaan aikaan, samojen laivojen kanssa saattueena. Toinen maaliskuuta, maanantai, kuitenkin pysäytti arkirutiinit. Yksi kalastajistamme , Kristian, hukkui veneen upottua liian suuressa saalislastissaan.

Keskeytimme kalastuksen kolmeksi päiväksi, kukaan ei mennyt pyydyksille. Ston laivasto kuitenkin osallistui etsintöihin, myös rantoja tutkittiin.
Rauhassa emme saaneet surra, ystävämme menetystä käsitellä. Viranomaiset epäilivät venäläistä rahtialalusta päälleajosta ja Kristianin Marina veneen upotuksesta. Ja pidättivät kapteenin. Rahtialaus tutkittiin , mahdollisia törmäysjälkiä esiteltiin tv:n uutisissa. Kapteenista tehtiin syyllinen. Haaksirikkokomissio tuli paikalle.

Rauhallinen kalastajakylämme muuttui sirkuspaikaksi kolmen televisiokanavan , radion ja iltapäivälehtien miehittäessä Stø kahvion ja perustaessa sinne mediakeskuksen kahden päivän ajaksi.

Kalastajilta pyydettiin lausuntoja. lähinnä haluttiin saada meidät sanomaan, kuinka turvattomaksi tunnemme olomme , kun rahtilaivat piittaamattomasti ajelevat meidän pyyntialueiden poikki. Meistä välittämätta. Varmaan me pelkäämme. Mahdollisimman tuoreita kuvia ystävästämme kinuttiin juttujen höysteeksi.

Kaksi päivää sitä myllytystä kesti, siihen saakka kunnes haaksirikkokomissio tuli etuajassa esiin lausuntoineen, että rahtialuksella ei ollut mitään tekemistä Marinan uppoamisen kanssa. Erään toisen kalastajan hukkuminen samalla viikolla suurinpiirtein samoissa olosuhteissa ei sitt saanut minkäänlaista huomioo mediassa. Siitä haaksirikosta kun ei millään saanut raavittua sen
suurempaa kuin että tavallinen tapaus
Normaali hukkuminen, yks niistä vuosittaisista, noin kymmenestä , niitähän sattuu.

Sen tunnemyrskyviikon perjantaina veimme kalastajatoverillemme viimeisen tervehdyksen. Ajoimme aallonmurtajan ulkopuolelle saattueena ja heitimme seppeleen mereen. Sen jälkeen oli helpompaa jatkaa kalastusta.

Meillä se kalastuksen jatkaminen tarkoitti yhtä kertaa. Kaheksan tonnia turskaa ja valmis. Koljan kanssa emme enää spekuloineet. Mentiin vaan suoraan turskatihentymään, nuotta mereen ja ylös.

Marinan haaksirikon loiskeet olivat kantautuneet Suomeen saakka. Sanomalehdissä olleiden pikku-uutisten lisäksi Suomenkin teeveessä näkyvä saamenkielinen Oddasat oli kertonut tapahtuneesta oikein kattavasti, kuten Hyvinkääläisiltä ystäviltäni lomalla ollessani pääsiäisviikolla sain kuulla.
-lauri-