KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

fredag 27. august 2010

Beautiful Blogger


Sain Beautiful Blogger huomionosoituksen. Huomasin tunnustuksen eilen merellä ollessa, silloin kun nuotannostoa odotellessa harrastin minun rakkainta meriharrastusta. Olin netissä blogeja tutkailemassa ja sättäilin.
Destination Unknown blogin pitäjä Satu oli itse saanut Beautiful Bloggerin ja pitänyt meitä muita uuden kotimaansa Norjan suomalaisia saman huomionosoituksen arvoisina. Olipas oikein mukavaa todeta kuuluvansa joukkoon. Suurkiitokset Sadulle. Kun tietysti tuollainen lämmittää, ihan turhaa olisi alkaa muuta väittämään.
Nyt oon pohtinut kenelle minä sen saman kunnianosoituksen soisin.
Ekaks päätin , että Satua ja niitä , jotka olivat Sadun listalla en valitse. Kun niillä se prenikka jo on heehheh :)
Kaikkien heidän blogeja innokkaasti luen, niistä kovasti voimia saan ja niitä aika usein myös kommentoin.

Listassani päädyin Suomen puolelle.

Kaikenlaista nuoren naisen jutustelua on blogi johon tutustuin Islannissa tapahtuneen tulivuorenpurkauksen ansiosta. Olin purkauksen sattuessa paikanpäällä , muutaman kymmenen kilometrin päässä Fimmvörduhalsiin syntyneestä tulivuoresta. Kirjoitin tapahtuneesta ja etsin googlettamalla muita joita purkaus kosketti. Löysin Milan. Siitä blogiyhteytemme alkoi Islanti on yksi yhdistävistä tekijöistä.

Milan toinen blogi on aivan mahtava opiskelublogi ja vieläpä minun alaani liittyvä Iktyonomiaa opiskelemassa. Siitäkin Mila saa tunnustuksen.

Edellisistä blogeista löytyivätkin linkit pariin muuhun , joita aloin seuraamaan. Ensimmäisenä seurattavakseni tuli Ellan kuvaus elämästään saaristossa Elämää saariston kupeessa. Todella mielenkiintoinen matka arkipäivän työn ja myös juhlan sekä luonnon tapahtumien havaintoihin pienellä saarella Turun saaristossa.

Kukkahattuneiti puolestaan kirjoittaa puutarhaopiskelijan elämästä koulussa , työssä, kotona ja mökillä niin, että oma aiempi urani puutarha -alalla tulee usein mieleen lukiessani ja joskus kommentoidessani Yksiö 3o m2+ parveke blogia.

Erittäin hyvän, nykyisin Suomessa asuvan ystäväni kautta olen tutustunut Amatöörikalastaja Fakoon . Fakon asiantuntevat ja kiehtovat, runsaasti kalastusvideoita sisältävät blogit välittävät koti Suomen ja myös eksoottisempien alueiden urheilukalastustunnelmia.

Kuljen kulkueessa on blogi johon tutustuin blogin kirjoittajan kommentoidessa minun blogiani. Olen saanut runsaasti kommentteja myöhemminkin ja itsekin kommentoinut tamperelaisen kirjoittajan blogia. Mielenkiintoisia ja kysymyksiäkin herätteleviä pohdintoja .

Laavaunelmia on loistava Islanti blogi. Sisarusten Sadun ja Maaritin pitämä blogi piti minut ja monet muut päivitettynä Fimmvördurhals ja Eyjafjallajökull purkauksista rautaisella ammattitaidolla. Täydentävät linkitykset auttoivat muodostamaan autenttisen kuvauksen. Niin autenttisen että olisi luullut kirjoittajien asuvan Islannissa. Myöhemmin myös muut islantiajankohtaiset asiat kuten pankkikriisin jälkipuinti ja euroviisut ovat olleet esillä.

Vaikka olenkin jäävi , niin sen verran on kehuttava Camilla pomoa ja työtovereita valassafarilla, että annan yhden tunnustuksista Arctic Whale Toursin valassafarikuvauksille. Sydämellä tehdyt ammattitaitoiset englanninkieliset retkikuvaukset yhdistettynä aivan loistaviin luontokuviin galleriassa sekä tilastoihin ja facebookkiin ovat saaneet tunnustusta myös vieraittemme keskuudessa.Tieteellinen ote mielenkiintoisella tavalla esitettynä on AWT:n kotisivujen vahvuus.

7 kommentarer:

  1. Kyllä Camillan kuvat ovat jo kiertämässä maailmaa, kiitos AVELOT ansioistasi! mahtavat kuvat, jäätävätkuvat!
    Yksi asia vielä:" Niin pieni kylä kun STÖ on" eikö koskaan tule ikävää, vähän isompaan seutuun. Tuntuu joskus, että asut -ja olet "LUOSTARISSA"

    SvarSlett
  2. Luistari hehheh. Justhan kirjoitin että voisin asua kaupungissa. Että ei muuten olisi mitään vaikeuksia:) Toisaalta meillä käy kesässä tuhansia ihmisisä eri puolilta maailmaa, niin, että kyllä siinä on kansainvälinen meininki
    kuin kauppatorilla.
    Eikä täällä asuminen todellakaan ole mitään luostarielämää , vaikka luostarista ei mitään muuta kokemusta olekaan kuin muutama talkoopäivä Valamossa joskus nuoruudessa.
    Jatkuvastihan minä Helsingissäkin käyn. Vasta pääsiäisenä olin ja jo nyt pitää päästä ensi viikonloppuna pistäytymään.
    Tuonko kaloja ?

    SvarSlett
  3. Ei se paikka ole välttämättä se juttu että voisi vaikuttaa hyvällä tavalla ihmisiin.

    Minä taasen olen saanut hyvin vapauttavan kuvan Laurin elämästä.

    SvarSlett
  4. Kiva, tuostahan löytyi itsellekin seurattavaksi "uusia" mielenkiintoisia blogeja! Ja kyllä, mitä sitä suotta laittaa pokaalia kiertämään niille joilla se jo on :)

    SvarSlett
  5. Oo kiitos kovasti ihka ensimmäisestä blogipalkinnosta :D Tai siis ensimmäisistä :) Nyt vasta huomasin kun en ole oikein päässyt lukemaan blogeja reissun päällä enkä kirjoittamaankaan.

    SvarSlett
  6. Helen: kun en enää ymmärrä niin kovin suuria suorituspaineita ottaa. Meri on vapauttava elementti minulle.

    Satuvw: Se onkin hienointa blogeissa, kun pääsee niin erilaisten ihmisten elämään mukaan kokemaan just niitä asioita, joita se toinen haluaa.

    Mila: Olet sen palkinnon ansainnut. Niin monta hienoa hetkeä olen kanssasi ruudulla viettänyt ja paljon siinä samalla oppinut. Vieläkin ihmettelen ötökkäkuvien tasoa mm. hauska tokkurassa oleva mehiläinen heehheh.

    SvarSlett