KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

lørdag 7. august 2010

Hjössi

Meillä safarilaivalla on koko matkan ajan "Ja , vi elsker dette landet "  ja niin edelleen tunnelma. Lippu  liehuu 20 solmun vauhdissa.

Kun olemme valasalueella, Bleik Canyonissa, kiertelemme vieraiden seassa ja kerromme valaista , linnuista ja hylkeistä.  Saamme myös itse kuulla mielenkiintoisisa tarinoita maailmalta. Vuorovaikutteinen intiimi matka.

Aleksander kiipeää jossain vaiheessa Arctic Whale ykkösen katolle tiirailemaan, että  missäs ne kaskelotit oikein ovat.

Kun valas nousee pintaan,  ilmoitamme siitä sekä kipparille että vieraillemme. Parasta on osoittaa valasta riittävän pitkään ja kovalla äänellä kertoa valaan ilmaantuneen.

Camilla näyttää missä kaskelotti puhaltelee.

Kun lähestymme valasta ohjaamme vieraamme siten, että kaikki näkevät. Kippari päättää miltä puolelta laivaa valas "otetaan" Tosin kokemuksesta sen kipparin päätöksen tietää yleensä etukäteen.
Viime valassafarilla olin hieman Islantitunnelmissa. Ja kotona Morgenstjernan olohuoneessa katselin kuvia ja luin muiden islantiodotuksista. Kuvan Hjøssi jäi minun viime maaliskuun Islannin opintomatkalla vierailulla mysteeriksi.

Hjøssi oli kalastaja. Hjøssillä oli irokeesi ja Hjøssi oli erilainen. Tämä on kuva Hjøssistä.  Otettu 40-luvun alussa.  Silloin kun amerikkalaiset joukot olivat Islannissa. Niiltä jenkeiltäkö pienen kalastajakylän kaveri oli suuren maailman vaikutteita saanut. Toisen maailmansodan dokkareissa ainakin Normandiassa maihin nousseissa joukoissa irokeesi oli aik yleinen kampaus. Vai oliko Hjössi  tuon ihan ite keksinyt. Minun on selvitettävä Hjössin tarina. On pakko päästä takaisin.


Morgenstjerna 8.elokuuta 2010.
Tuuli etelästä jotain 8, lämpötila 13 astetta (normaali kesälämpötila) puolipilvinen sää. Sinipallaslaivat ovat saaneet hieman suurempia saaliita, jopa 120 kiloa per siima. Koljanpyytäjät 100. Me olimme koko viikon kalassa. Saimme yli 20 tonnia, turskaakin lähes kaksi. Paras kalastuskauden alku urallani. Eilen olin safarilla lieventääkseni vieroitusoireita ja auttaakseni ystäviäni.

Tänään minuun on iskenyt Islanti kuume tosissaan. Se sairauden oire on ollut elimistössäni viimeiset 30 vuotta. Välillä piilevänä. Joskus kovasti lämpöä nostaen.
Oireisiin ovat helpotusta tuoneet työskentely maassa ja sen jälkeiset lukuisat  vierailut, milloin minkäkin tekosyyn, kuten luokkaretkien , opintomatkojen ja oppaana toimimisen varjolla.

Kuume ei lähde pois. Kaikenlaiset Islantiset impulssit sen välittömästi pintaan nostavat. Silloin alkaa  haikailu ja nostalgisointi. Silloin päätän , että joskus vielä pysyvästi muutan. Että Islannissa  on minun lopusijoituspaikka. Että  Islantiin kuulun. Vaikkapa Vestmanna saarille. Asuisin joissakin niistä pienistä upeista  taloista. Tai laivassa .

Islannissakin on valaita , ja valassafareita. Islannissakin voi kalastaa. Saari on riittävän suuri. Ja riittävän pieni. Pieni kalastajakylä ja suurkaupunki. Tuli ja jää.

Islanti on ydin Eurooppaa. Vestmanna saarten ja Brittein saarten tuleva lauttayhteys kytkee maan tiiviisti melkein mantereeseen. Mikäs siellä olis ollessa. 

Kalastelisi viikot. Ja pistäytyisi välistä  uudella autolautalla Englannissa . Testaamassa  miltä fish and chips maistuu.  Meidän omista  kaloista tehty. Meidän kalat tarkoittaa joko  Norjassa tai Islannissa pyydettyjä. Koljaa  ja joskus turskaa  ne olisivat.

Minulta jäi viime vierailulla yksi tärkeä asia selvittämättä. Nimittäin kuka on Hjössi ?
Hjössin kuva oli Vestmannasaarten satamakahvilan seinällä. Hjössi oli taatusti saaren eka oma punkkari. Oikea irokeesi. Vanhoilla päivillään.

Hän oli erilainen kalastaja. Kuppilan väki kertoi. Eivät kuitenkaan sanoneet miten. 

 Kuva Hjössistä on 40 -luvulta. Vielä on elossa ihmisiä, jotka Hjössistä tietävät. Sain vinkkejäkin kuka voisi kertoa. Olin valmistautunut käyttämään viime maaliskuisen sunnuntain Hjössi- tutkimuksiini.
Mutta sitten purkautui Fimmvördurhals ja Hjössi jäi.

Jos joku lukijoistani  sattuu käymään Vestmanna saarilla, niin satamakahvio on oikea  paikka syödä heitir pilsureita ja juoda Egillsin limonadia ja katsella seinällä olevia vanhoja valokuvia. Joku saattaa tulla kertomaan Hjössistä.
          -lauri-

8 kommentarer:

  1. Tunnen tuon kuume-tunteen. Mina ilmaisen sen, etta jalkapohjia kutittaa. Eika minun kuumeiluni ainakaan talla hetkella kohdistu erityisesti mihinkaan paikkaan. On vaan levoton olo.

    SvarSlett
  2. Just niin , kutittaa ihon allla.
    Mutta sulla on sitten sellainen laajempi, avarampi versio siitä kuumeesta. Sellainen jonka oireisiin on monia hoito-ohjeita. Mun kuume se jumittuu aina johonkin paikkaan tai ihmiseen. Tai siis maista Islantiin. Niin, että saattaa joskus olla ihan siinä pakkomielteen rajoilla, pojat ja tytöt ovat kertoneet:)

    SvarSlett
  3. On minullakin ollut paikkoja, joihin se on kohdistunut. Mutta esim tannekin muuttaminen oli oikeastaan ihan vaan sattumaa. Ihan hyvin olisin voinut lahtea vuorotteluvapaavuodeksi esim Espanjaan. Tai no en tieda olisinko kumminkaan ehka sinne. Mutta tama levottomuus. Yritan aina vuosikausia rauhoittua paikalleni. Kylla se menee aikansa, mutta jossain vaiheessa se sitten repeaa.

    Islantipakkomielle ei kai ole niita pahimpia pakkomielteita ;).

    SvarSlett
  4. Just niin jossakin vaiheessa se repeää. Sattumalta minäkin tänne Støhön tulin. Jos olisin silloin aikoinaan saanut töitä Oslon turkishuutokaupasta, varmaan kyselisin että turska, mikä ihmeen turska. Eiks se oo sama kuin sei.

    SvarSlett
  5. ;D. Niin kuinka kauan sina nyt siella Støssä olet ollut?

    SvarSlett
  6. 10 vuotta. Että alkaa olla mun syklissä se sopiva aika yhtä paikkaa.

    SvarSlett
  7. Kerro siitä ihmisestä sitten ja erilaisuudesta.

    SvarSlett
  8. Ekaks mun on mentävä Vestmanna saarille
    ja löydettävä ne ihmiset jotka tietää. Sitten pari päivää tutkimuksia ja Hjössin haudalla käynti.

    SvarSlett