KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

tirsdag 10. august 2010

ISLANTI PÄIVITYS






Stø 11.8. Tuuli on kääntynyt lounaaseen ja voimistuu hieman. Lämpötila se sama 10 astetta. Sinipallaksen pyytäjät luovuttavat viimeiset kalansa. Pallaksen pyyntiaika päättyi viime yönä. Me puolestaan tulimme hinauksessa maihin, kun tiiviste petti ja voiteluöljyt karkasivat. Mitään pahoja vaurioita ei onneksi syntynyt. Edessä on kuitenkin parin päivän kalastustauko. Saaliimme viime yönä surkeat 750 kiloa kolmessa apajassa. Virtaukset eivät olleet kohdallaan.

Vielä olen Islanti tunnelmissa.Mulla on vakiosivuni, ne joista päivittäin käyn katselemassa mitä siellä oikeen tapahtuu.Vaikka tulivuori on rauhoittunut paljon mielenkiintoisia uutisia tulvii koko ajan.

Tässä muutamia (minua) kiinnostavia juttuja.

1. Islantilaisessa sisämaassa sijaitsevassa Fludirin kylässä aloitetaan suurimittainen tilapian kasvatus. Tilapia on just se sama kala, josta on tullut sanonta Pietarin kalansaalis. Tilapia kasvaa luonnonvaraisena hieman lämpimimmissä vesissä mm. Genesaretin järvellä. Siellä Pietari ja muut opetuslapset niitä kalastivat, niin että nuotatkin joskus repeilivät, ennen kuin alkoivat seuraamaan Jeesusta ja ryhtyivät ihmisten kalastajiksi.

Fludirissa on lämpövoimalaitoksesta tulevaa lauhdevettä ihan riittävästi suurimittaiseen tilapian tuotantoon. Muitten kalalajien mm raudun kasvatuksesta saadut kokemukset ovat kasvattajien käytössä. Ja islantilaiset ovat ennakkoluulottomia ja uskaltavat heittäytyä uusiin asioihin ihan täysillä mukaan.

Luulenkin, että tilapiasta tulee tulevaisuudessa merkittävää vetoapua Islannin kalastuselinkeinolle.Kalan kysyntä ja tarjonta kun eivät pyydetyn kalan osalta aina kohtaa. Tilapia voisi siten tasata tarjontaa. Se voisi olla kesäajan hitti . Niin, että maalla olisi aina jotain kalaa myytävänä. Varsinkin silloin kun kysyntä on kovin. Arktinen tilapia Islannin puhtaista vesistä olisi taatusti kilpailukykyinen lämpimien maiden lammikoissa kasvatettujen pangasiuksien ja muiden kauniin näköisten , kovin vaalealihaisten, mutta minun mielestä mauttomien kalalajien rinnalla.

2. Islannin vehnäsadosta tulee ennätyssuuri. Moni ei tiedä että Islannin karuksi luullulla laavasaarella kasvatetaan syysvehnää. Totta se kuitenkin on. Vehnä kasvaa ja voi hyvin . Sen sakoluku on niin korkea, että siitä voi hyvin leipoa korkelaatuista leipää ja kakkuja sekä vohveleita ja leivonnaisia. Maanviljelijäjärjestö onkin tosissaan aloittanut tuotteistaa ja markkinoida arktista islantilaista vehnää. Syytä onkin, sillä tänäkin vuonna vehnää kasvaa jo 450 maatilalla yli 4000 hehtaarin alalla. Jos viljelyala vielä tästä lisääntyy, kohta Islanti on täysin omavarainen. Norjassa vastaava tavoite olisi utopiaa.

Fimmvördurhals- ja Eyjafjallajökull purkaukset näyttävätkin muuttuneen kirouksesta siunaukseksi. Musta tuhka vehnäpelloilla sitoo lämpöa samalla kun tuhkalla on kalkitseva ja lannoittava vaikutus. Vehnäsato tuhka alueilla onkin ennätyssuuri .. ja ennätysaikainen. Ensimmäiset pääsevät puimaan samaan aikaan kuin kollegansa muissa pohjoismaissa. Siihen aikaan kun itse asuin Islannissa (80-luvulla) vehnänviljelyyn kannustaville maatalouskonsulenteille olisi tarjottu alanvaihtoa jos ei sitten peräti hoitotoimenpiteitä.
Ohraa ja kauraa kyllä jonkun verran kasvatettiin , mutta ainoastaan tuoresäilötyksi rehuksi.

3.Muita hyviä uutisia kesän aikana ovat olleet Uuden lauttasataman avaaminen . Lauttamatka Vestmanna saarille lyhenee neljästä tunnista puoleen tuntiin. Eräs saksalainen urheilukalastaja sai 217 kiloa painavan ruijanpallaksen ja perinteisen poliittisen kentän ulkopuoliset ryhmät, kuten Besti Flokkurinn voittivat kunnallisvaalit. Tästähän Mila jo kertoikin aiemmin omassa blogissaan.
Matkailukausi ei edes lyhyellä aikavälillä kärsinyt tulivuorenpurkauksesta niin kuin pelättiin. Kun pitkäaikaisvaikutukset lasketaan mukaan, ovat purkauksen aiheuttamat hyödyt selvästi haittoja suuremmat.

Paljon muutakin on tapahtunut. Ainoa uutinen joka pahasti särähtää minun korvaani on suunnitelma valaanpyyntisafareista. Joku , nimikin löytyy uutisista, puuhaa ihan tosissaan leikkivalaanpyyntiretkiä. Kun valaanpyyntialuksilla on luppoaika, voisivat matkailijat tulla tutustumaan elinkeinoon autenttisessa ympäristössä.
Tarjolla olisi lahtivalaitten etsimistä ja ampumahollille lähestymistä , ihan kuin oikeassa valaanpyynnissä , ainoa ero olisi että harppuunaa ei laukaistaisi. Kannella sitten olisi nähtävänä sisäelimiä ja hetuloita ja rasvaa sekä nahkaa aiemmin ammutuista valaista. Tämän mun mielestä todella makaaberin retken kruunaisi valasateria.
En pidä ajatuksesta ollenkaan. Tuollaisella pelleilyllä kun voi olla aika arvaamattomat vaikutukset myös Islannin matkailulle. Touhu nakertaa pahasti valassafarien uskottavuutta.

Valaanpyytäjät metsästakööt valaitansa, harjoittakoot laillista elinkeinoansa ihan kaikessa rauhassa. Mutta on aika tyhmää alkaa provosoimaan.
Niitä, jotka provosoituvat kyllä löytyy. Niinkuin minä
-lauri-
Toinen Islanti linkkini
Ja yks lisää Reykjavik Grapevine

11 kommentarer:

  1. No on kyllä typerää jos se viimeinen uutinen saa toteutua... Mutta en tiiä voiko sitä estääkään jos se tyyppi päättää niin tehdä? Ja ennen kaikkea kuka ihme haluaisi edes sellaiselle retkelle?!?

    SvarSlett
  2. Niitä lähtijöitä kuule löytyy ihan riittävästi. Varmaan tulee huippusuosittu jos saa toteutua. Toivottavasti ei kuitenkaan.
    Kun oon tottunu siihen että kaikkea positiivista kuuluu mun tulevasta kotimaasta,niin tuo juttu masensi todella.
    Reykjavikin lahtivalassafarit siinä ekana kärsis.

    SvarSlett
  3. Kuka tehnyt "seinämaalaukset"? Jos olikin nimi jossain, en huomannut.

    SvarSlett
  4. Seinämaalaukset ovat Vestmannasaarten ala asteen oppilaiden 1980-1997 vuosien aikana tekemiä ja sijaitsevat kalatehtaan päätyseinässä.
    Muissakin rakennuksissa on paljon taidetta ulkoseinissä.
    Lunneja nyt löytyy joka paikasta, mutta myös laivoja ja miekkavalaita.

    SvarSlett
  5. Karppi ja Salmonidaen jälkeen kovin kysytty:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Tilapia

    SvarSlett
  6. No en ainakaan näin äkkiseltään tykkäisi valaanpyyntisafari-ajatuksesta, minusta turistisafarit ja metsästys voitaisiin pitää erossa toisistaan, ja varsinkin valaiden osalta kun valaanpyynti muutenkin tiedetään hyvin herkästi provosoivaksi aiheeksi...

    SvarSlett
  7. Nyt siellä näkyy nousevan melkoinen vastustus matkailupiireissä "valaanpyyntimatkailua kohtaan"
    Valasmatkailujärjestön puheenjohtaja piti uutista aluksi huonona pilana, ennenkuin selvisi että pojat ovat ihan tosissaan. Eka pyyntiretket on suunnitteilla elokuun loppupuolelle.
    Meidän vesillä täällä Vesterålenissa ollaan vältytty pahemmilta eturistiriidoilta, kun valaanpyytäjät yleensä pysyvät poissa safarilaivojen alueilta.
    Joskus näkyy vastasuolistettujen lahtivalaitten "rapamahoja" kellumassa. Ja silloin tällöin horisontissa näkyy pyyntialus.

    SvarSlett
  8. Hyvä kun sanoit "syysvehnän" nimittäin "KIKHERNE" rakastaa laavaa! Jotenka olisi tosi mahtavaa saada kasvattaa erittäin terveellistä tavaraa!

    SvarSlett
  9. Fako nyt vaan antamaan vinkkejä Islannin viljelijäjärjestöille. Härkäpapu on jo tuotannossa. Myös grönlantilaiset viljelijät varautuvat nekin ilmaston lämpenemiseen uutisen mukaan.
    Islannilla on tosi hyvät mahdollisuudet tulla viljan viejämaaksi. Niitä hedelmällisiä alankoja kun riittää. Ruokamultakerros on ihan eri luokkaa kuin muissa pohjoismaissa. Lämpösumma on tähän saakka ollut se rajoittava tekijä.Muta ei taida olla enää. Muutos viimeisten 30 vuoden aikan on ollut niin raju.
    Luin että perunastakin on tullut ennätyssato.

    SvarSlett
  10. AIGEANMEREN saaret ovat laavaperäisiä! Siellä kasvatetaan viljaa, kikherneitä,viiniköynyksijä!
    Onko Islannisa omaperäinen "OREGANO" vastaava ?

    SvarSlett
  11. Timjami kasvaa luonnonvaraisena.

    SvarSlett