KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

torsdag 26. august 2010

Sarjassa Uskomatonta mutta totta: Ohranpuintia Islannissa


Valassafaritoimisto. 26.8.2010. Arctic Whale 1 on merellä. Me lähdemme tunnin päästä. Sitten saadaan toivottavasti tuoretta kalaa. Yli viikko onkin pitänyt tyytyä pakastamiini fileisiin kala-aterioitten raaka-aineena. Kalaanlähtö tietää , että on luovuttava täksi iltapäiväksi suunnittelemastani lakkaretkestä..:( Toisaalta tienestien kannalta voisi tuumata että :)

Huomasin linkkejäni työni ohessa selatessani, että ohranpuinti Islannissa on alkanut. Myös kaura- ja vehnäsato on valmistumassa. Muutenkin tämän vuoden sato karuksi ja kylmäksi luullussa Islannissa on ollut poikkeuksellisen hyvä. Perunankin suhteen ennätyssuuri.

Lohdullista , kun miettii kuinka surkealta tilanne vaikutti Eyjafjallan purkauksen aikaan.
Hanhenmetsästäjät kertovat saamistaan suurista saaliistaan. Hanhetkaan eivät sitten tukehtuneet siihen tuhkaan, niinkuin purkauksen ollessa kiihkeimmillään luultiin.

Kuva ohranpuinnista Eyjafjallan alapuolisilla rehevillä pelloilla: Morgunbladid

Lisää Islantia löytyy täältä.

Ja islanniksi täältä
-lauri-

3 kommentarer:

  1. Nyt lähti Laurille runokirja, Viljo Kajavaa, Reykjavikin valot. En tiedä tuleeko perille, postin ihminen ihmetteli "yksinkertaista" osoitetta.

    Kertoile sitten, saitko postia
    t helen

    ps tullia varten piti täyttää joku pikku lappu

    SvarSlett
  2. Kiitos Helen voisin lähetellä Neuvostoliittoaiheisia pinssejä vastavuoroisesti.On kirpputorilla tukkumyynnissä.

    SvarSlett
  3. Kiii - tooos. Kauneimman mielestäsi ja kauheimman / omituisimman.

    SvarSlett