Støn valastoimisto 15.10.2010. Ulkona on 4 astetta, puolipilvinen sää ja tuulee pohjoisesta. Täällä sisällä on 22 astetta ja kuuluu läppärien tuulettimien hurinaa ja vaimeaa keskustelua. Kahvia juodaan ja asioita pohditaan.Meitä on kolme tiimiläistä: Pomo , kapteeni Helge ja minä.
Muilla näyttää olevan enemmän tehoja. Minä vaan vaeltelen sivuilta toiselle ja muka teen jotain.
Mitään näkyvää ei kuitenkaan synny.
Mieluummin kuin tekisin työperäisiä toimintoja, kahlaan läpi mielenkiintoisia blogeja , niitä kommentoin, kuvia katselen.
Kaksi tuntia olen aikonut mennä suppilovahveroita poimimaan, nyt on liian myöhä, hämäräkin tulossa. Sitten varmaan huomenna.
Mietin tätä aamua. Kun kippari ohimennen sivulauseessa ilmoitti , kun valaspomonikin oli Morgenstjernen aamukahvipöydässä pistäytymässä, että viime kalareissulla, kotiin ajaessa, meidän ollessa kannella suolistamassa, aivan veneen vierellä, oli näyttäytynyt pari miekkavalasta. Ja useita valkokuvedelfiinejä... Just joo.
Meille se ei maininnut merellä ollessa mitään. Että olisin voinut kuvan ottaa, kun kamerakin sattui olemaan, juuri sitä varten mukana.
Kun kysyin miksi et mulle heti silloin merellä niistä miekkavalaista sanonut, kippari tuumasi:
"Miekkavalaita... no niitähän nyt näkee."
Tajusin , että se mikä on kipparille ihan tavallista ja normaalia, on minulle jotain hienoa ja eksoottista. Vielä kymmenen vuotta ensimmäisen miekkavalaskokemukseni jälkeen. Kun niistä niin kovasti tykkään
Nyt uutinen on tämän päivän valassafariblogissa muidenkin luettavana.
-lauri-
Ingen kommentarer:
Legg inn en kommentar