Stön sää oli tänään mahtava. Aamusta oli auringonpaistetta ja tyyntä. Myös iltapäivä oli hieno kun ilma alkoi viilenemään ja muuttui raikkaan kuulaaksi auringon mennessä vuorten taakse piiloon. Saattoi olla viimeisiä mahdollisuuksia suppilovahveroitten poimimiseen. Huomiseksi on taas luvassa erittäin kovaa tuulta ja sadetta.Läksin sieniretkelle kuvassa näkyvän vuoren rinteille. Sinne sitkankuusikkoon. Omaan salaiseen paikkaani.
Tarvoin soitten yli.....
Kahlasin purojen poikki...
Tunturikoivikoista etsin vähiten pöheikköisiä väyliä...
Kanervanummilla tassuttelemisesta nautin...
Loppumatkasta oli paha paikka, hetteinen suo ylitettävänä...
Sen jälkeen vielä toisen tunturikoivikkokumpareen läpi...
Kuusimetsän ja suppilovahveroitten luokse. Siellä ne olivat. Vaikka välillä oli melkein viikon ajan lunta lähes 30 senttiä ja muutamina öinä aika kova pakkanen. Suppilovahvero on sienien Feniks. Se nousee lumen alta ja roudankin se voittaa.
Valioyksilöitä otettavaksi ja paljon pieniä alkuja.
Pussi täyttyi nopeaan tahtiin.
Kuljin kuusien alla kontaten ja sieniä pussiin kaksin käsin hamuten.
Saalis kuvattuna paluumatkalla Klomyran nimettömän lammen penkalla. Suppilovahverojen lisäksi löysin kolme vaaleaa orakasta ja yhden rusko-orakkaan.
Tästa ei ollut enää pitkä matka autolle. Ainoastaan viimeinen suo ylitettävänä. Eikä sekään kovin vaikea.
Morgenstjerna 27.10.2010 Kovaa tuulta joka kiihtyy.Pilvistyvää ja hämärää. Kohta varmaan sataa. Tänään olemme saaneet nauttia täysin tyynestä aamupäivästä ja heikkotuulisesta iltapäivästä. Kaikki siimalaivat olivat merellä, kun meillä oli niin hyvät olosuhteet pitkänsiiman laskuun. Matalapaineet riehuivat ympärillä, mutta Vesterålenin matalikoilla oli loistava keli.
Mutta ei meille. Se hemmetin sintti, nimeltään kolmule, on karkoittanut koljan pintakerroksiin.Nuottamme tavoittamattomiin. Emme siis edes yrittäneet. Ratkaisumme oli oikea, sillä kun kippari aamukahvia juodessa soitteli Jan Børrelle ja Mealle niin sieltä tuli sellaisia terveisiä, ettei kalaa ole. Kummankin saaliit olivat laskettavissa kiloissa, ei edes kymmenissä.
Huhhuh.
Oli siis hyvää aikaa iltapäivän reippailuun. Halusin tehdä kaksi suppilovahveroretkeä samalla.Kauden ensimmäisen ja luultavasti myös viimeisen. Siksi en ottanut haulikkoa mukaan. Ettei olisi tullut kiusausta lähteä riekkojen perään. Silloin olisivat suppilovahverot jääneet poimimatta. Ties monenneko kerran tänä syksynä.
Ja se vasta olisi ollut suuri menetys. Niin paljon sieniä löytyi. Ja hyvälaatuisia. Ei sitä voinut lähtiessä uskoa. Onhan jo 27 marraskuuta. Myöhäisin ajankohta täällä Norjassa , jolloin olen sieniä poiminut.Kun normaalisti tähän aikaan on lumi maassa.
Nyt olisi jäljellä suurin urakka.Sienten puhdistus, lajittelu ja kuivaus.
Parhaat menevät riekkopaistin kanssa nautittavaksi.
Pitänee ostaa myös punaviiniä. Sellainen puteli, jonka kyljessä lukee Ripassa.
Kun siitä pullosta minulle tulee mieleen ruotsin kielen riekkoa tarkoittava sana. Ripa.
-lauri-
Matalapaineenkeskus on aina tyyni -ja aurinkoinen vai miten se olikaan!
SvarSlettNiinpä, ja meillä on tällainen tilanne ollut tänä vuonna aika usein.Ja harvinaisen paljon on tuullut koillisesta, siltä pahimmalta suunnalta. Pohjavirtauksetkin pyörivät voimakkaina ja vaihtavat suuntaa nopeasti, että satama-altaassakin sen laivan liikeistä heti aistii.
SvarSlettMiten siellä voi olla noin paljon ja minä en löydä täältä kuin kourallisen :/
SvarSlettSitä minäkin olen miettinyt. Ehkä yksi selitys on että täällä sataa lähes 2000 mm vuodessa(teillä n.450-500). Ne vuorenrinnemetsät ovat aina kosteita. Ja kasvupaikkana on puhdas sitkankuusikko, jotain 40v. Kasvualusta on pelkkää kuusenneulasta, hyvin streiili ja hapan, ei edes sammalta kasva, niin , että sienet näkyvätkin hyvin sen lisäksi ettei sellaisessa kasvualustassa ole paljon muita bakteereja ja sieniä suppilovahveroita häiritsemässä.
SvarSlettSuomessa ollessa löysin korkeintaan muutaman litran reissullaaan ja silloinkin sai kyllä ravata niitä vanhoja kuusikoita. Melkein oli yhtä vaikeaa kuin mustavahakkaan poiminta.
Olen kyllä kuullut suomalaismetsien huippusienisaaliista, muta en usko että niitä missäan on näin paljon kuin täällä.
Kolme vuotta sitten poimin lähemmäs sata kiloa.
Suppilovahverosta tykkään kun se vielä on niin kiitollinen kuivattava.
Luulen, että sinun kannattaa ensi syksynä siellä Islannissa käydä tarkkaan läpi niitä kuusikoita (Ovat samaa puulajia kuin täällä joko sitkankuusta tai valkokuusta)
Vanhimmat kuusikot ovat 40-luvun lopulta ja täällä suppilovahveroita ilmaantui jo 30-vuotisiin. Herkkutatteja sitäkin nuorempiin.
Jos niitä tatteja ja vahveroita alkaa enemmälti löytymään, niin niitten kuivaaminen myyntiin ei olisi teille mikään haahuilujuttu. Aika yksinkertaine homma, eikä niin kovin suuritöinenkään. Hieno pakkaus vaan ja jotain arktista ja atlanttia etikettiin.
Ensi vuonna sinun ei toivottavasti tarvitse ihmetellä toisten suppilovahverosaaliita. Muut ihmettelevät kun lukevat sun blogista. :)