KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

onsdag 13. oktober 2010

Morgenstjernen kirjanurkkaus

Morgenstjerne Støn laiturissa 14.10. Saimme ennätyssaaliin, 5175 kiloa koljaa. Lisäksi sata kiloa muita lajeja. Suolistusurakkamme oli erityisen hankala aallokosta ja kylmästä ilmasta johtuen. Kun sää oli lisäksi pilvisen ja sateisen väliltä työ oli lähinnä sietämistä.
Tietysti keskivertopalkansaajan viikon tili vajaassa vuorokaudessa auttaa kummasti kestämään. Ja se , että taas on myrskyä luvassa. Pääsen oleilemaan Morgenstjernen lämpimissä sisätiloissa, uppoutumaan kirjojen ja kirjoittamisen maailmaan.

Ensiksi suurkiitokset salaiselle kirjaystävälleni saamastani paketista. Suklaat on syöty ja Arja Tiaisen autoiluvinkit painettu mieleen, vaikka minulla ei enää Tojotaa olekkaan. Kesällä ajokortin saanut poikanikin niitä on kyydissä olleen isin lukemana päässyt kuuntelemaan.

Kirjahyllystäni poimittua

Ensimmäinen kirjani on Mika Waltarin Tanssi yli hautojen. Rakkaustarina keisarista ja nuoresta tytöstä Porvoon valtiopäivien ajan Suomessa. Tykkään kannesta ihan yhtä paljon kuin itse kirjastakin. Hankin kirjan WSOY:n bulevardin kirjakaupasta lokakuussa 2009.


Keisari ja nuori tyttö. Sama teema. Tapahtumapaikkana Rooman valtakunnan aikainen Lontoo. Kirjailija Bernardine Evariston eläväinen ja erilainen kerronta tekee Keisarin kullanmurusta kirjan, jonka herkullisimpia kohtiin haluaa aina palata. WSOY:n Bulevardin kirjakauppa lokakuu 2009.


Miina Supisen Liha tottelee kuria on lempeän repivä kuvaus sympaattisesta perheestä, jonka elämään on helppo päästä mukaan. Kirjassa on kieltämättä rajuja kuvauksia, jotka pistävät sellaiseen tekstiin tottumattoman nikottelemaan. WSOY:n kirjakauppa syyskuu 2010.


Herbjørg Wassmon, meidän kunnan(Øksnesin) oman kuuluisuuden, kirjoittama tarina nuoresta tytöstä sotien jälkeisessä kalastajakylässä on hieno , mutta ahdistava kirja arkoine teemoineen. Huset med den blinde glassveranda, Toran tarina, on aivan saman tekijän Dinan tarinan veroinen. Naapurikylän Strengelvågin kirpputori 2001.

Vigdis Hjortin Fransk åpnig kirjassa ollaan kirjailijalle tyypillisten teemojen parissa, jotka eivät enää sillä tavalla säväytä, kuin olisivat joitakin vuosikymmeniä sitten tehneet. Tähänhän on häneltä totuttu. Lainasin ystävältäni 2008 syksyllä. Pitaisi kai palauttaa :)

Eeva Kilven Unta vain on kaunis kuvaus vanhemmasta naisesta muistelemassa elämänsä miehiä. Lainassa ystävältäni 2008, pitäisi palauttaa.

Pohjoimaisen mytologian myytteihin pääsee ruotsalaisen Britt Mari Näsströmin Frøya kirjan myötä. Tutkielma pohjolan suuresta jumalattaresta. Naapurikylän kirpputorin divari 2005, muistaakseni.

Mitt skattkammer satukokoelma sarjan Skog, hav og himmel palauttaa kansakouluajat mieleen. Loistavia satuja. Lisäksi kirjan ulkoasu on niin hieno. Naapurikylän kirpputorin divari 2006.

Gymnaslærer Pedersen on Dag Solstadin kuvaus siitä kuinka intellektuellit Norjassa, tarkemmin sanottuna 60-luvun lopun Larvikissa, oikeasti olivat tekemässä Norjaa kommunistiseksi. Kirjasta tehty elokuva oli puolenkymmentä vuotta sitten yksi Norjan suosituimmista, mutta ei minua ollenkaan säväyttänyt. On nääs tullut Pohjantähdet ja tällaiset nähtyä, niin ettei tuollainen lapsellinen leikkivallankumouksellinen touhu uppoa. Naapurikylän kirpputorin divari 2004 tai 2005.

Daglig brød, daglig dont on mielenkiintoinen matka pohjoisnorjalaisiin perinneruokiin ja niitten raaka-aineisiin. Kirjan sivuilla pääsee myös alueemme arkipäivään ja juhlaan. Omavaraistalouden, tai lähes, aikana. Øksnesin rannikkomessut 2007.

Tätä lopettaessani tuuli on kiihtynyt vähintäänkin navakaksi. Laiva heiluu siihen malliin :)

Kirjojen taustojen suunnittelu ja kuvaukset:Mirella Baas

8 kommentarer:

  1. Kirjojen ystavana: tasta tykkasin!

    SvarSlett
  2. Kiitos Tuula. Kirjojen ystävänä arvostan kommenttiasi. :)

    SvarSlett
  3. Minäkin tykkäsin, mutta kun en norjasta tiedä, niin kirjojen kannet kiinnostivat (olen vähän hauska, mutta olkoon).

    Laurin kalastus - ja meriblogi on itselle se ykkönen. On nii - in erilainen maailma ja se antaa avaruutta enemmän:)

    Mutta. Nyt juolahti mieleen "mitäkirjojaitselaittaisinesille?"

    t helen

    SvarSlett
  4. Juu, kyllä tuo Liha tottelee kuria vois tosiaankin olla sellainen minkä meikäkin jaksaisi lukea. :)) Oikeen vihjeen varmasti annoit.

    SvarSlett
  5. Kiitos Helen, mukava jos mereiset asiat kiinnostavat:)
    Elvenes: Niin arvelinkin.Supisen kirja on jotenkin tosi kaunis ja tosi karkea samanaikaisesti.Sekä ovelasti ironinen. Ja sitten kun mietti kirjoittajaa ja sen taustoja niin syntyi sellainen paketti että pitää otteessaan.
    Ymmärrän kyllä hyvin jos kirja ei jokaiselle ns. kolahda.

    SvarSlett
  6. Oi mäkin tykkäsin "Tanssi yli hautojen" kirjasta kovasti. Samoin Kaarina Maununtytär oli hieno vaikkakin aika raaka välillä.

    SvarSlett
  7. Mila: Ja tanssii yli hautojen nykyisen painoksen kansikuvan tytön Ursulan tukka oli vähän niinkuin sinulla siinä yhessä postauksessa.

    SvarSlett
  8. Surkeus nyt meni Ullakin Ursulaksi. Miten se nyt noin. Mistä tuo Ursula oikein tuli kommenttiin.

    SvarSlett