Matkalla sandin kalamatalikolle. Lounaan ja lännen välistä tuulta 10 metriä sekunnissa. Lämpötila plus viis , auringonpaistetta. Kahden metrin ärsyttävän jyrkkää vasta-aallokkoa. Mieletöntä rynkytystä tää meno.
Me sitten lähdettiin merelle. Huonossa kelissä. Matkanteko on sietämistä, koneella olo tosi vaikeaa. Kahvinkeitto näissä olosuhteissa hyvin hankalaa. Kuitenkin mahdollinen kolja saalis innnostaa yrittämään. Olis vähän niinku pakko saada kalaa. kun ne sitä haluaa. Ja me kaipaamme sitä rahaa.
Kysyntä on kova ja lähes kaikki kala menee Støn kalastajakylästä Eurooppaan. Morgenstjernan kolja fileinä Ranskaan, siitä voimme olla ylpeitä. Että niin hyvää laatua tuotamme.
Kattelin just islantilaisten kalastajien saamia hintoja sivulta www. sax.is ja vertailin meiän saamiin. Sen perusteella saattoi päätellä aika paljon: Kumma, kun ne siellä aina reagoi ekana, ovat niin sopeutuvaisia ja kalanmyynnissään ärsyttävän tehokkaita. Vähänkö oon kade, kun islantilaisten korkeemmat vientihinnat heti näkyvät kalastajien tileissä kans.
Tuntuu että Islanti on kuin niitten pikaveneet, koko ajan menossa, kahta vuoroa painamassa, täysillä. Toosi tehokkaana. Siitä huolimatta se teho ei näy ollenkaan minään hengästymisenä. Varmaan kuumat altaat rauhoittaa. Aina on aikaa vierailijoille. Minäkin pääsin sinne minne halusin , sain nähhä ne jutut.. Ne kalajutut ja muut jutut kans. Eikä ne tuntuneet niin kovin salaisilta. Sinne sopeutui niin helposti. Oli niinku yks osanen.
Miten ne sen tekee, ois kiva tietää. Jos muuttais sinne jokskii aikaa kattomaan. Ja meiän lehet kun säälii ett islantilaisparat, tulivuoretkii vastuksina. Ei ne lehet mittään tiiä.
Me emme aina usko itteemme, että pärjäisimme, nuoremme eivät usko, luulemme itsevarmuutta röyhkeydeksi, olemme siinä hyvässä olossa ja fiiliksessä . Emme niinku uskalla katsoa kauniita kyliämme kauemmaks. Kun nää siistit puulaiturit ja vuosisataiset perinteet,elämäntapa kalastaminen, kiireettömyys ja yhteisöllisyys lumoaa kovin. Ja oikeesti on niin hienoo.
Ja onhan se meiän ittemme mielestä. Mutta ei meiän nuorten. Kun ei ne ala kalastamaan. Ammattimme kuolee. Mun poikani on ainoa alle 20 vuotias kalastaja perinteisessä Støn kylässä.. Lisäksi kaksi muuta on alle kolmekymppistä , näitten lisäks muutama alle nelikymppinen . Me loput yli kolmekymmentä kalastajaa, kuulumme kaikki niinsanottuihin varttuneisiin.
Vestmanna saarilla näin parikymppisiä kippareita. Kymmenhenkisiä miehistöjä, joitten keski ikä oli vähän päälle 20. Kalastajan ammatti oli jotain mitä tavoitella, mihin kannattaa pyrkiä. Kalastaja oli jotain hienoo, oikee status ammatti.
Samaa se voisi olla täällä Norjassa.
Kun kyllä tällä elää, oikeen hyvän tilin tekee. Ja ammatissa on se vapaus, mitä ei muualta löydy. Jos me emme omista nuoristamme saa jatkajia, niin silloin on etsittävä muualta. Olisi sääli jättää maailman parhaitten kalamatalikkojen sato korjaamatta. Tai luovuttaa suurten troolareiden otettavaksi.
Kippari sanoi , että taitaa olla kalaa näkyvissä. Luotaimessa läikkiä, ja pohjassa. Jospa tää keikkuminen ja pikkuhankaluudet tietäis suursaalista.
-lauri-
Toisaalta mielenkiintoista, etta kalastajan ammatti ei kiinnosta nuoria. Jos siita kerran toimeentulonsakin saa. Mutta pysyyko siella nuoret paikkakunnilla vai lahteeko ne etelaan? Vai onko se sen verran raskasta hommaa ja nuoret haluaisi leipansa helpommalla?
SvarSlettSe on aika raskasta. Joutuu luopumaan paljolti ns. normaalista elämästä, perheen ja läheisten on sopeuduttava jatkuviin suunnitelmien muuttumisiin. Myös siihen, että se kalastaja sen raskaimman talvikauden aikana asuu laivalla. Ja joskus kerää voimia kotona.
SvarSlettMe emme esim voi tietää ensi syksystä yhtään mitään. Voimme ihan yhtä hyvin olla Ruijassa tai täällä tai sitten lyhyempiä aikoja Lofooteilla.
Riippuu kalasta, meemme sinne missä se kolja on. Jos tulee yllättäviä lisäkiintiöitä niin niitten perässä me kans liikutaan.
Sitten laivaelämähän ei oo silleen demokraattista päätöksentekoo. Kippari tekee ratkaisut ja piste.
Täytyy pystyä sietämään sitä jatkuvaa epätietoisuutta kans, ei voi tietää, kun kaikki riippuu kalasta.
Mutta on tää niin riippumatonta kuitenkii. Antaa taloudelliset mahdollisuudet hyvään elämään.Ja jos on hyvä tiimi niin on välistä kuin retkellä olis eikä töissä ollenkaan.
Mun poika on nyt ollu vuoden töissä ja pärjää sen verran hyvin , ettei ikinä tartte miettiä rahajuttuja. Jos siis haluaa jatkaa niinkuin näyttää.
Kaipa suurin osa nuorista miehistä vaan haluaa toisenlaista elämää tai niitten naiset.
Vähän siinä on sitäkin kun Suomessa viljelijöillä, että naristaan joka asiasta ettei kannata ja on raskasta. Ja sitt ihmetellään kun ei löydy jatkajia. Luulisin.
Mutt ken merta rakastaa ja meren kestää niin parempaa elämää ei vois kuvitella.
Ett lähettäkää vaan nuorianne tänne oppiin. :)
Sitten vielä yks etu, mikä Islannilla on. Niitten kalastajakylät, suuri osa, on siedettävän lähellä Suur Reykjavikiä tai muita keskuksia ja kaikkia palveluja ja palvelualan sekä julkisia työpaikkoja.
SvarSlettSiellä niitä on näitä urbaaneja kalastajia.
Reykjavik itsessään on yks tärkeimmistä kalasatamista.
On ehkä hieman paremmat lähtökohdat nuorille kalastajapojille perheen perustamiseen, kuin täällä Pohjois - Norjan perukoilla, mistä tytöt karkaavat sopivien työpaikkojen ja palvelujen puutteessa koulut käytyään etelään.
Matkailualakaan ei vielä tarjoa kuin sesonkityötä.
Näistä perusasioista täällä meilläkin on kysymys. Ehkä sitt pitäis saada tyttöjä myös kalastajiks :)